Ford OHC -moottori

AutoWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ford Pinto moottori oli epävirallinen mutta yleinen kutsumanimi Fordin rivi-4 moottorille. Fordin myynnissä sitä viitattiin EAO tai OHC moottoriksi koska se suunniteltiin metrijärjestelmälle, sitä joskus kutsuttiin "Metrimoottoriksi" Amerikassa. Sisäinen, Fordin oma koodinimi moottorille oli T88-sarjan moottori. Euroopan Ford huolto viittasi sitä "Rivi-Taunus" moottoriksi (TL koodinimestä johtuen) sekä "Rivi Limaksi"

Sitä käytettiin monissa Euroopan Fordeissa ja tuotiin Amerikkaan Ford Pintossa käytettäväksi, joka oli menestyvä 1970-luvun auto. Britanniassa, sitä on yleisesti käytetty monissa Hot Rodeissa sekä autonrakennussarjoissa, etenkin 2 litraisena.

Pinto OHC (TL)[muokkaa]

Euroopassa, myös "Pinto"ksi kutsuttu Ford OHC -moottori esiteltiin vuonna 1970 Essex V4 moottorin korvaajaksi mk3 Cortinassa sekä Taunus V4:ssä. Se oli ensimmäinen moottori jossa oli hihnakäyttöinen sylinterikannen yläpuolinen nokka-akseli.

Moottoria käytettiin seuraavissa autoissa:

"Pinto" -moottori oli saatavilla viidellä eri kuutiotilavuudella: 1.3 L (1294 cc), aikaisempi 1.6 L (1593 cc), myöhempi 1.6 L (1598 cc), 1.8 L (1796 cc) sekä 2.0 L (1993 cc). Johtuen päästövaatimuksista, valmistus lopetettiin asteittain 1980-luvun loppua kohden ja moottori korvattiin CVH moottorilla ja DOHC moottorilla, joista jälkimmäinen oli täysin uusin suunniteltu vastoin yleistä käsitystä, eikä DOHC versio Pinto -moottorista. 16-venttiilinen versio Fordin DOHC -moottorista on edelleen käytössä Ford Transitissa. Ainoa suora DOHC johdannainen Pinto moottorista on Cosworth YB 16-venttiilinen moottori, jota on käytetty Ford Sierran sekä Ford Escortin RS Cosworth versioissa.

1.3 (TL13)[muokkaa]

Pienin moottoriperheen moottori oli 1.3 Litrainen (1294 cc) jossa oli 79.0 mm sylinterihalkaisija sekä 66.0 mm iskunpituus. Sitä tuotettiin kahdella eri puristussuhteella:

  • TL13L– matalapuristussuhteinen (LC) vaihtoehto, joka tuotti 40–43 kW (54–58 hv) ja 90–92 Nm riippuen kaasuttimen mallista. Puristussuhde oli 8.0:1 ja moottorikoodit alkoivat kirjaimilla 'JA'
  • TL13H— korkeapuristeinen (HC) vaihtoehto, joka tuotti 43–46 kW (58-62 hv) ja 97–98 Nm riippuen kaasuttimen mallista. Puristussuhde oli 9.0:1 ja moottorikoodit alkoivat kirjaimilla 'JC'

Kaasuttimena huhtikuuhun 1979 asti oli Motorcraftin 1V yksikurkkuinen kaasutin, ja huhtikuun 1979 jälkeen rakennetuissa autoissa kaasuttimena oli Motorcraftin VV kaasutin.

Moottoria käytetty seuraavissa:

1.6 (TL16)[muokkaa]

Aikaisempi matalapuristeinen vaihtoehto (TL16L)[muokkaa]

Alunperin 1.6 Litraisessa moottorissa oli sylinterihalkaisija 87.7 mm ja käytti samaa kampiakselia kuin 1.3 Litrainen malli (66.0 mm iskunpituus) antaen iskutilavuudeksi 1593 cc. TL16L moottorissa oli 8.2:1 puristussuhde ja se tuotti 48–51 kW (64-68 hv) tehoa sekä 111-113 Nm vääntöä riippuen kaasuttimesta. Kuten 1.3 L malli se käytti Motorcraftin 1V:tä ja myöhemmin Motorcraftin VV kaasuttimia. Moottorikoodi matalapuristeiselle versiolle alkoi kirjaimilla 'LA'.

Moottoria käytetty seuraavissa:

Aikaisempi korkeapuristeinen versio (TL16H)[muokkaa]

HC versiolla varhaisemmasta 1.6 Litraisesta oli sama sylinterihalkaisija sekä iskunpituus kuin LC versiolla mutta puristussuhde oli korkeampi (9.2:1). Moottori tuotti 53 kW (71 hv) sekä 118 Nm. Se käytti samoja kaasutinmalleja kuin matalapuristeinen versio (Motorcraft 1V sekä Motorcraft VV).

Moottoria käytetty seuraavissa:

Suuremman suorituskyvyn (GT) versio (TL16G)[muokkaa]

Tuotannon alusta asti, 1.6 Litraisesta oli 'sporttinen' versio jossa oli:

  • modifoitu sylinterikansi (isommat imuventtiilit sekä 2.0 litraisen nokka-akseli suuremmalla venttiilinostolla)
  • Weber DGAV 32/36 kaasutin
  • "pelti"pakosarja

Tälläisillä parannuksilla moottori tuotti 66 kW (89 hv) sekä 125 Nm.

Moottoria käytetty seuraavissa:

Myöhempi versio (TL16E)[muokkaa]

Vuoden 1984 alusta Ford Pinto moottoreiden iskutilavuusvaihtoehdot vaihtuivat 1.3/1.6/2.0 -> 1.6/1.8/2.0. Uusi esitelty 1.8 L moottori käytti 2.0 Litraisen kampiakselia, joten jotta voidaan yhtenäistää moottorinosat kaikille vaihtoehdoille 1.3 litraisen tuotannon lopettamisen jälkeen, 1.6 litrainen suunniteltiin uudelleen 2.0 litraisen kampiakselille jossa oli 76.9 mm iskunpituus. Tämä tietenkin johti sylinterihalkaisijan laskemiseen 81.3 millimetriin pitääkseen iskutilavuuden alueen sisällä, se oli nyt 1598 cc. TL16E tuli nyt ainoaksi 1.6 litraiseksi vaihtoehdoksi. Vaikka puristussuhde nostettiin 9.5:1, teho ei paljoa eronnut aikaisemmasta TL16H versiosta, moottori tuotti 56 kW (75 hv) ja 123 Nm. Moottoria kutsutaan joskus 1.6 E-Max moottoriksi.

Moottoria käytetty:

1.8 (TL18H)[muokkaa]

1.8 L Pinto moottori esiteltiin vuonna 1984 "vanhan" 1.6 litraisen korvaajaksi. Moottorissa on 86.2 mm sylinterihalkaisija sekä 76.9 iskunpituus antaen iskutilavuudeksi 1796 cc. Moottori tuotti 66 kW (89 hv) ja 140 Nm. Kaasuttimena toimi Pierburg 2E3 28/32.

Käytetty seuraavissa:

2.0 (TL20)[muokkaa]

2.0 Litraista (1993 cc) käytettiin monissa Fordin autoissa 1970 luvulta lähtien. Johtuen sen kestävyydestä sekä korkeasta virityspotentiaalista sitä on usein käytetty jälkimarkkinoilla moottoripäivityksenä tai lähtökohtana rata ja ralli moottoreille, ei ainoastaan Fordeissa. Moottorin sylinterihalkaisija on 90.8 mm sekä iskunpituus 76.9 mm antaen iskutilavuudeksi 1993 cc.

Sitä valmistettiin monina eri versioina:

Matalapuristeinen versio (TL20L)[muokkaa]

Oli olemassa 3 täysin erilaista matalapuristeista versiota 2.0 litraisesta. Yhtä käytettiin vuosina 1970-1982 Ford Taunuksen Ruotsintuontiversiossa Weber DGAV 32/32 kaasuttimella ja 8.2:1 alennetulla puristussuhteella täyttääkseen tiukat päästövaatimukset. Se tuotti 64 kW (86 hv) ja 140 Nm. Toista käytettiin vuosina 1978-1991 Ford Transitissa ja P100 malleissa. Modifoidulla induktiolla ja Motorcraftin 1V kaasuttimella se tuotti 57 kW (76 hv) ja 147 Nm @ 2800 rpm. Puristussuhde oli myös tässä 8.2:1. Transitit käyttivät myös kolmatta versiota, jota kutsuttiin "Talous" moottoriksi. Tämä tuotti vieläkin vähemmän tehoa; vain 43 kW (58 hv).

Käytettiin seuraavissa:

  • 1970–1982 Ford Taunus Ruotsin tuontiversio (moottorikoodi NA)
  • 1978–1994 Ford Transit (moottorikoodit NAT, NAV, NAW, NAX, NBA)
  • 1988–1993 Ford P100 (moottorikoodi NAE)
  • 1977–1986 Ford Transit "Talous" versio (moottorikoodi NUT)

Vakio (korkeapuristeinen) versio (TL20H)[muokkaa]

Vaikkakin Ford merkitsi sen vakio 2.0 litraista HC:na (high compression=korkeapuristeinen) se oikeastaan käytti moottorikoodeja jotka tarkoittivat 'lisääntynyttä suorituskykyversio' moottoria (koodit alkoivat kirjaimin 'NE'). Tässä moottorissa käytettiin erilaisia kaasutinmalleja vuosien aikana:

  • Weber DGAV 32/36 - kaikissa autoissa vuoteen 1987
  • Weber DFTH 30/34 - vuodesta 1987 tuotannon loppuun saakka (1989)
  • Weber DFAV 32/36 - Amerikkaan viedyt moottorit

Moottori tuotti 74 kW (99 hv) sekä 156 Nm, vaikkakin oli olemassa parikin korkeamman suorituskyvyn moottoreita (esimerkiksi 110 hv versio jota käytetiin vuoden 1976 Ford Escort RS2000 mallissa).

Käytetty seuraavissa:

Ruiskuversio (TL20EFI)[muokkaa]

2.0 Litraisen ruiskuversio käytti Bosch L-Jetronic -ruiskujärjestelmää joka sallitsi moottorin tehon nostamisen 85 kiloWattiin (114 hv) ja 160 Newtonmetriin.

Käytetty seuraavissa:

Yksipisteruisku versio (TL20CFI)[muokkaa]

Tätä versiota käytettiin vain Ford Transitissa. Moottori tuotti tehoa 57 kW (76 hv)

Moottoria käytettiin:

Cosworth YB (CH20EFI)[muokkaa]

80-luvun alussa Ford tilasi Cosworthin tuottamaan suorituskykyisen moottorin Ford Sierra RS Cosworthissa käytettäväksi. Yritys päätti ottaa lähtökohdaksi 2.0 Litraisen Pinto moottorin, siitä huolimatta uudella moottorilla, Cosworth YB:llä ei ollut paljon yhteistä alkuperäisen suunnittelun kanssa, Pinto voidaan silti tunnistaa sen lähtökohdaksi.

Lima OHC (LL)[muokkaa]

2.3 (LL23)[muokkaa]

Ford Pinto käytti OHC versiota, 2.3 L (2302 cc) esiteltiin vuonna 1974, jossa oli 96 mm sylinterihalkaisija ja 79.5 mm iskunpituus. Tämä versio kesti vuoteen 1997 erilaisissa muodoissa. Aikaisemmat versiot tuottivat 66 kW (88 hv) sekä 160 Nm. Tämä moottori on tunnettu myös Lima moottorina, Ohion Limassa sijaitsevan Lima moottoritehtaan mukaan, jossa sitä ensimmäisenä tuotettiin (sitä tuotettiin myöhemmin myös Brasiliassa).

Vuosina 1979-80, välijäähdyttämätöntä turboversiota tuotettiin Mustang Copraa sekä joitakin Ford Capreja varten. Niiden ahtopaine oli rajoitettu 0.34 bar vaikkakin Ford Motorsport myi säädettävää hukkaporttia jolla ahtopainetta voitiin nostaa 0.62 bar saakka.

1980 luvulla, turboahdettua ja välijäähdytettyä versiota käytettiin Ford Thunderbird Turbo Coupessa. Tämä tehtiin käytännölliseksi Fordin EECIV polttoaineen ruiskutujärjestelmän avulla; vuonna 1983 2.3 litrainen Turbo oli ensimmäinen tuotantototeutus niin kehittyneellä teknologialla. Tämän turboahdetun sekä välijäähdytetyn moottorin tuotto oli 142 kW (190 hv) ja 325 Nm vuosien 1987-88 malleissa 5-vaihteisella T-5 vaihdelaatikolla.

Turboahdettua sekä välijäähdytettyä 2.3 litraista käytettiin myös 1984-86 Ford Mustang SVO:ssa, samalla kun 1983-84 Mustang TurboGT, 1985-89 Merkur XR4Ti, 1983-86 Thunderbird Turbo Coupe sekä 1984-86 Mercury Cogar XR7 kaikki skippasivat välijäähdyttimen niiden turboversioissa, joka tiputti moottorin tuoton 180 hevosvoimaan sekä 278 Newtonmetriin. Svo Mustangin tuotto nousi vuonna 1958 205 hevosvoimaan.

Tupla-sytytysversio (kaksi tulppaa per sylinteri, ei virranjakajaa) esiteltiin vuonna 1989 Ford Rangerissa sekä vuonna 1991 Ford Mustangissa. Tämä versio tuotti 78 kW (105 hv) ja 183 Nm.

Käytetty seuraavissa:

2.5 (LL25)[muokkaa]

Iskunpituutta nostettu 7 millimetrillä 2.3 OHC Ford Rangerin moottoriversiosta. Se myös käytti enemmän virtaavia sylinterikansia paremman imun sekä palamisen aikaansaamiseksi. Moottori tuottaa 89 kW (119 hv) ja 202 Nm. Se korvattiin vuonna 2001 Mazdasta johdetulla Ford Duratec -moottorilla.

Käytetty seuraavissa:

DOHC[muokkaa]

16-venttiilistä DOHC versiota Pinto moottorista ei tuotettu ennen vuotta 1984. Sen sijaan Cosworthin Michael Costin sekä Keith Duckworth esittelivät 16-venttiilisen DOHC moottorin joka perustui aikaisempaan Kent X-flow moottoriin. Vaikkakin vain 1.6 sekä 1.8 litraiset versiot niin kutsutusta Cosworth BDA:sta (Belt Driven A-type = Hihnakäyttöinen A-tyyppi) laitettiin tuotantoon, ralli Escortit luokiteltiin 2000cc luokkaan. Tämä sallitsi suuremman sylinterihalkaisijan sekä iskunpituuden monien lisähevosvoimien saavuttamiseksi.

1.6[muokkaa]

1.6 L (1601 cc) DOHC moottorin sylinterihalkaisija oli 81.0 mm ja iskunpituus 77.62 mm. Se tuotti 88 kW (120 hv) ja 152 Nm.

1.8[muokkaa]

1.8 L (1845 cc) DOHC moottorin sylinterihalkaisija oli 86.8 mm ja iskunpituus 77.62 mm. Se tuotti 86 kW (115 hv) ja 163 Nm.

Käytetty seuraavissa:

Katso myös[muokkaa]

Lähde[muokkaa]

  • Artikkeli käyttää sisältöä englanninkielisen Wikipedian Ford_Pinto_engine-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.


Tietyo.gif Tätä artikkelia on pyydetty laajennettavaksi.
Tarkempia tietoja saattaa olla sivulla AutoWiki:Huomiota kaipaavat sivut.