Teijo

Kohteesta AutoWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Teijo
Teijo.jpg
Yrityksen perustusmaa ja paikka Flag of Finland.svg.png Suomi, {{{perustuspaikka}}}
Tuotannon aloitus 1974
Autokonserni
Vuotuinen valmistusmäärä
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa
Suomen maahantuoja
Suosituin malli

Teijo on vuosina 1974-1976 valmistettu lavapakettiauto. Teijoa valmisti Volkswagenin maahantuoja Wihuri Teijon tehtaalla Perniössä. Auto nimettiin perniöläisen kylän mukaan. Perniön tehtaalla oli kokemusta raskaiden perävaunujen valmistuksesta sekä linja-autojen alustojen kokoonpanosta. Teijon esikuvana oli VW:n EA 489 -malli.

Autojen valmistusta yhtiö oli jo aikaisemmin harjoitellut kasaamalla n. 50 kpl Volkswagen Kuplia Heinolassa. Teijossa oli voimanlähteenä Volkswagen Kuplan 1600-kuutioinen bokserimoottori ja auto oli etuvetoinen. Moottori oli etuakselin etupuolella. Etuvetoisen Teijon voimansiirtolaitteet ja pyörien navat tulivat Volkswagenilta. Tästä oli hyötynä myös VW:n huoltoverkoston sopiminen Teijon huoltamiseen. Lava ja lasikuiturakenteinen ohjaamo valmistettiin kotimaassa. Kotimaisuusaste oli 60 %.

Kori[muokkaa]

Teijon kantavuus oli 1500 kiloa. Jousitus oli kovahko. Ohjaus oli riittävän kevyt. Kääntösäde oli melko iso. Ohjaamon viimeistely sai kiitosta, mutta lämmityslaite oli heikko. Korin rakenne oli varsin kestävä.

Varustelu sisälsi vain välttämättömät varusteet. Mittaristossa oli vain nopeusmittari, loput oli korvattu varoitusvaloilla, jopa polttoainemittarikin.

Mallit[muokkaa]

Teijon malleja oli kaksi, Teijo 24 ja Teijo 30. Nimi tulee akselivälin perusteella 2420 mm (Teijo 24) ja 3000 mm (Teijo 30). Lisäksi oli 30:n erikoismalli 40. Kehittynein malli oli Teijo 40, joka oli 30:n alustalle rakennettu roskien keräilyauto. Siinä oli kippilava, työvalot ja maalatut pölykapselit. 40-mallin sai ainoana mallina kaksivärisenä. 40:n apumiehen istuimen paikalla oli jätesäkkiteline. Malli osoittautui käytännölliseksi.

Ominaisuudet[muokkaa]

1600-kuutioinen ilmajäähdytteinen nelisylinterinen bokserimoottori oli hieman alitehoinen (33 kW /4000 r/min DIN, 45 hv), joten suorituskyky oli heikko, esimerkiksi huippunopeus oli vain 93 km/t. Moottori on kuitenkin sitkeä ja suurin vääntömomentti 103 Nm / 2000 r/min (10,5 kpm). B4-moottorin iskutilavuus on 1584 cm³. Samaa moottoria oli käytetty 1960-luvun Volkswagen 1600-henkilöautossa sekä Volkswagenin pakettiautossa. Moottori on varsin luotettava. Sen huolto voi olla hankalaa, mutta toisaalta moottori on helposti irrotettavissa. Vaihteisto on täysin synkronoitu, 4 vaihdetta.

Puristussuhde on 6,6 ja oktaanivaatimus vain 83. Kulutus on varsin iso, TM:n esittelyssä 13,8 litraa /100 km ja 1330 kilon kuormalla 15,0 litraa /100 km. Automaattirikastin lisää hieman kulutusta.

Ajo-ominaisuudet[muokkaa]

Etuvetoisuus paransi ajo-ominaisuuksia esimerkiksi maastoajossa, Teijo kulki maastossa lähes yhtä hyvin kuin nelivetoiset autot erään puolustusvoimien edustajan mukaan. TM:n 5/1975 mielestä nelivetoisena Teijo olisi ollut täysiverinen maastoauto. Erään asiakkaan mielestä etuvetoinen Teijo oli hyvä talviauto, joka kulki talvella 1976-77 Salon seudun lumisia ja mutkaisia teitä sujuvasti ja jopa kesärenkain.

Teijo kantaa raskaankin kuorman erinomaisesti. Teijo ei pohjaa kuoppaisellakaan tiellä. Jarrut ovat kuitenkin ainakin 0-sarjan autossa takapainoiset ja heikkotehoiset.

Ohjaus on kohtuullisen kevyt eikä lyö käsille. Vaihteisto ja polkimet ovat kevytkäyttöiset, paitsi kuormattuna jarrut ovat raskaat.

Kuormaa saa kuljettaa lavalla 1500 kiloa, jonka kori kestää mainiosti. Omapaino on 850 kiloa, kantavuus 1690 kiloa ja kokonaispaino 2550 kiloa. Takana on lehtijouset. Maavara on riittävän iso.

Kiihtyvyys 0-1000 metriä 54 sekuntia.

Ostajat[muokkaa]

Kaikki Teijon 24- ja 30-mallit olivat tummansinisiä, muita värivaihtoehtoja ei ollut. Poikkeuksena olivat valtion laitoksille myydyt yksilöt, jotka maalattiin laitoksen tunnusväreihin. Tielaitos (TVL) sai keltaisia ja puolustusvoimat vihreitä Teijoja, kummallekin parisenkymmentä yksilöä. Armeijan Teijot kestivät melko hyvin.

Teijoja vietiin esimerkiksi Alankomaihin (puolisenkymmentä) ja Sambiaan (20, ilmeisesti kehitysapuna). Sveitsiläisen välikäden kautta länsisaharalainen kapinaliike Polisario hankki 12 Teijoa.

Valmiiden autojen lisäksi myös Teijon osia myytiin: Teijon runkoja vietiin Egyptiin 100-200 kappaletta.

Kilpailija dumppasi hintaa[muokkaa]

Toyota Hiacen avolavamallin hinta oli suunnilleen sama kuin Teijon, noin 15 000 markkaa. Insinööri Seppo Hahma epäilee Toyotan hinnan pudotetun tarkoituksella Teijon tasolle, jotta kilpailija saataisiin markkinoilta. Epäilyä tukee Toyota Hiacen raju hinnannousu (30 %) heti Teijon valmistuksen loputtua.

Heikkouksia[muokkaa]

Muitakin syitä Teijon epäonnistumiseen oli. Malleja oli vain yksi, avolavapakettiauto, jonka osuus pakettiautoista oli vain kymmenen prosenttia. Dieselversio puuttui. Teijon ongelmina mainittiin myös huono viimeistely, alimitoitetut jarrut ja ohjaamon puutteellinen äänieristys. Tehdas kuitenkin korjasi heikkouksia, esimerkiksi viimeisessä tuotantoversiossa äänieristys saatiin kelvolliseksi.

Yleisin vakava ongelma oli vaihteiston kuluminen. Koska vaihteisto oli suunniteltu vain Teijoa varten, varaosien saanti oli hankalaa, vaikka yhteisiä osia oli VW:n kanssa. Peruutusvaihde särkyi yleensä ensimmäisenä.

Valmistus[muokkaa]

Teijoja valmistui Perniössä 1974-76 noin 200 kappaletta, Hahman mukaan 212 yksilöä. Lisäksi oli pari prototyyppiä.

Lähteet[muokkaa]

  • Mobilisti 3/1997, s. 40-43 ja 77
  • Tekniikan Maailma 5/1975