Associated Equipment Company

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 8. syyskuuta 2017 kello 11.17 – tehnyt Cilkkis (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Associated Equipment Company
(AEC)
AEC badge.png
Yrityksen perustuspaikka Flag of the United Kingdom.svg.png Iso-Britannia
1912 Walthamstow, Suur-Lontoo, josta siirtyi Suur-Lontoon Southalliin
Toiminnassa 19121979
Yhtiön kohtalo Fuusioitu, toiminta loppunut 1979. Emoyhtiöt: Leyland Motor Corporation (1962-1968)
British Leyland Motor Corporation (1968-1975)
British Leyland Ltd (1975-1979)
Kokonais valmistusmäärä
Suosituin malli
Seuraaja


Associated Equipment Company (AEC) oli brittiläinen, vuodesta 1912 vuoteen 1977 hyötyajoneuvoja valmistanut yhtiö. Yhtiö on tunnetumpi lyhenteensä kuin virallisen nimensä kautta. AEC:n tuotteista ehkä ikonisimpia olivat Lontoon kaksikerrosbussit, mutta yhtiö valmisti niiden lisäksi myös kiskobusseja, johdinautoja sekä kuorma-autoja, sotilasajoneuvoja sekä dieselmoottoreita.

Suomessa AEC:n nimi tunnetaan kenties parhaiten Vanaja- ja Sisu -kuorma- ja linja-autojen moottoreista.

Alkutaival[muokkaa]

LGOC B-type. Bussin ikkunoissa olevat paikannimet kertovat tämän yksilön kuljettaneen joukkoja näillä rintamalohkoilla.
Mainos tammikuulta 1920

AEC:n juuret juontavat vuoteen 1909, jolloin Lontoon katuverkostolla liikkuneen julkisen liikenteen operoinnista valtaosin vastannut London General Omnibus Company (LGOC) aloitti moottoroitujen omnibussien valmistamisen omiin tarpeisiinsa. Yhtiön ensimmäinen malli oli talon johtavan moottori-insinööri Frank Searlen suunnittelema X-tyyppi. Omnibussit valmistettiin LGOC:n omalla tehtaalla Suur-Lontoon Walthamstow'ssa. X-typen korvasi vuonna 1911 Searlen B-tyyppi, joka on eräs ensimmäisiä massavalmistettuja linja-autoja. Vuonna 1913 niitä oli palveluksessa jo n. 2500 kappaletta.[1][2]

Vuonna 1912 valtaosan Lontoon metrolinjoista ja raitiovaunuliikenteestä omistanut Underground Electric Railways Company of London (UERC) osti LGOC:n. Yrityskaupan jälkeisten uudelleenjärjestelyjen myötä kaikki bussien valmistukseen liittyvät toiminnot siirrettiin omaan konserniinsa, jolle annettiin nimeksi Associated Equipment Company, lyhyemmin AEC.[3]

AEC:n ensimmäinen rahdin kuljettamiseen tarkoitettu hyötyajoneuvo oli X-tyypin bussialustalle valmistettu kuorma-auto. AEC ja Daimler solmivat viisivuotisen sopimuksen, jonka mukaan Daimler toimisi merkin pääedustajana, kun sen alustoja myytiin UERC:n ulkopuolisille yhtiöille. Sopimus raukesi kuitenkin jo vuonna 1916, kun AEC siirrettiin Britannian sotahankinnoista vastaavan ministeriön alaisuuteen. Britannian aloitettua sotatoimet vuonna 1914, AEC:n tehtäväksi tuli toimittaa ajoneuvoja joukkojen ja varusteiden kuljettamista varten. Vuonna 1916 yhtiö aloitti 3-tonnisen Y-tyypin kuorma-auton tuotannon Britannian sotavoimien käyttöön ja jatkoi sitä Suuren sodan (1. maailmansota) loppuun asti.

1920-30 -luku[muokkaa]

Vuoteen 1925 asti valtaosa AEC:n valmistamista busseista meni edelleen LGOC:lle, mutta pieniä määriä myytiin myös maakuntien asiakkaille. Vuonna 1925 AEC aloitti uuden tehtaan rakennustyöt Lontoon länsipuolelle.

Vuonna 1926 AEC ja Daimler muodostivat lyhytikäiseksi jääneen Associated Daimler Co -yhtiön. Sen oli tarkoitus olla vapaa LGOC:n taloudellisesta määräysvallasta, jolloin se kykenisi paremmin palvelemaan myös muita yhtiöitä.[4]

Southallin uudelta tehtaalta valmistui ensimmäinen alusta alkuvuodesta 1927. Tämä oli lähtölaukaus 52 vuotta jatkuneelle toiminnalle, jonka aikana tehdas valmisti kotimarkkinoilleen ja vientiin linja- ja kuorma-autoja, alustoja erilaisiin käyttökohteisiin sekä dieselmoottoreita eri iskutilavuus- ja teholuokkiin sekä käyttötarpeisiin. Vuonna 1929 AEC otti käyttöön nomenklatuurin, jonka mukaan kaikkien sen valmistamien kuorma-autojen mallinimi alkoi kirjaimella "M" (Majestic, Mammoth, Mercury jne) ja linja-autojen kirjaimella "R" (Regent, Regal, Renown jne).

Vuonna 1928 AEC esitteli omaa suunnitteluaan edustaneen kuusisylinterisen CI-öljymoottorin, jonka polttoainejärjestelmä valmistettiin saksalaisen Acro:n lisenssillä, ja aloitti sen kenttäkokeet.[5][6] Samana vuonna yhtiö irrotettiin LGOC-konsernista ja siitä tuli yksityinen osakeyhtiö. Tämän seurauksena Associated Daimler -yhtiö hajotettiin vuonna 1929.

Vuosien 1931 – 1938 välisenä aikana AEC ja English Electric Company Ltd valmistivat yhteistyönä johdinautoja. AEC valmisti niiden alustat ja EE toimitti niiden sähkömoottorit ja muut tarpeelliset komponentit.

Vuonna 1932 AEC hankki osake-enemmistön amerikkalaisen Four Wheel Drive (FWD) -yhtiön brittiläisestä tytäryhtiöstä. Britti-FWD:n valmistamissa ajoneuvoissa alettiin tämän jälkeen enenevässä määrin käyttää AEC:n vakiokomponentteja. Koska FWD edelleen toi ajoneuvoja Amerikasta, Britanniassa valmistetut ajoneuvot myytiin nimellä Hardy. Niiden tuotanto loppui vuoden 1936 tienoilla.

Brittiläinen kilpa-ajaja George Eyston valmisti auton, jossa AEC:n kuusisylinterinen dieselmoottori istutettiin Chryslerin alustalle Eyston käytti tätä autoa nopeusennätysajossa Brooklandsin moottoriradalla, jossa hän vuoden 1933 lokakuussa kellotti dieselmoottorisen henkilöauton nopeusennätykseksi 106,65 mph (171,636 km/h).[7][8]

II maailmansota[muokkaa]

AEC Matador

Yhtiön siviilituotanto lopetettiin vuonna 1940, vuoden 1944 kesäkuuhun tultaessa AEC oli valmistanut Brittiläisen kansainyhteisön sotavoimille lähes 10 000 ajoneuvoa sekä niiden tarvikkeita ja varaosia. Lisäksi AEC valmisti moottoreita mm. voimakoneisiin.[9] Yhtiön tärkeimpiä tuotteita sodan aikana oli 10-tonninen Matador 4x4 -tykinvetäjä. Mallissa hyödynnettiin sitä osaamista, jota yhtiöön oli kertynyt AEC:n Hardy-FWD -omistuksen aikana. AEC:llä oli tuotannossa myös 6x6-versio Marshall, mutta jostain syystä myös sitä kutsuttiin usein nimellä Matador. Vuonna 1941 Matadorin alustalle alettiin valmistaa AEC-panssariautoja. Muita Matadorin käyttökohteita olivat liikkuvan panssarintorjuntatykin alusta Deacon sekä panssaroitu komentoauto AEC 4x4 ACV Dorchester.

Sodan jälkeen[muokkaa]

AEC Routemaster (1954-1968)

Vuonna 1946 AEC and Leyland Motors perustivat yhteisyrityksen nimeltä British United Traction Ltd (BUT), joka valmisti johdinautoja sekä kiskobussien dieselmoottoreita. Saman vuoden aikana yhtiö siirtyi takaisin siviilituotantoon.

Vuonna 1948 AEC hankki omistukseensa linja-autovalmistajat Crossley Motorsin ja Maudslay Motor Companyn. Lokakuussa 1948 AEC perustaa hoding-yhtiön nimeltä Associated Commercial Vehicles (ACV) Ltd., joka toimii vastahankkittujen yhtiöiden ja AEC Ltd:ksi nimensä muuttaneen, ajoneuvoja valmistavan yhtiön emona.

Vuonna 1949 ACV hankki omistukseensa linja-autojen koreja valmistaneen Park Royal Vehicles -yhtiön, sekä tämän tyttären, Charles H. Roen.

Vuonna 1961 ACV hankki omistukseensa kuorma-autovalmistaja Thornycroftin. 1960-luvun alussa ACV:n palkkalistoilla oli noin 5000 henkilöä. Yhtiö oli hyvässä maineessa ja sen tuotteille riitti markkinoita Kansainyhteisön maissa sekä Etelä-Amerikassa.[10]

Leyland-aikakausi[muokkaa]

AEC Mercury

Leyland Motors Ltd hankki ACV:n omistukseensa vuonna 1962. Vuosikymmenen puolivälissä AEC:n kuorma-autot saavat Leylandin Ergomatic-ohjaamon.

Vuonna 1968 Leyland esitteli ensimmäisen Britanniassa suunnitellun ja valmistetun diesel-V8-moottorin. AEC joutui tuomaan moottorin markkinoille raakileena ja se kärsi monista lastentaudeista. British Leyland -konsernilla ei ollut aikaa eikä rahaa moottorin kehittämiselle ja se haudattiin vähin äänin. Vaikka kyse oli emoyhtiön aiheuttamasta töppäyksestä, joka taas indikoi konsernin isompia ongelmia, AEC kärsi maineen menetyksestä hyvien ja luotettavien moottoreiden toimittajana.[11] Vuosi 1968 merkitsi päätepistettä myös AEC:n pitkäikäisimmälle tuotelinjalle, kun kaksikerrosbussien valmistus Southallissa lopetettiin. Viimeisiksi malleiksi jäivät Routemaster sekä Regent V.

AEC katosi merkkinä vuoden 1977 tienoilla. Tämän jälkeen Southallissa valmistettiin Leylandin kuorma-autoja. Viimeinen Marathon-alusta rullasi tehtaan linjalta toukokuussa 1979, jonka jälkeen tehdas suljettiin.

Lähteet[muokkaa]