Ero sivun ”Austin” versioiden välillä

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(3 välissä olevaa versiota toisen käyttäjän tekemänä ei näytetä)
Rivi 3: Rivi 3:
 
kuva = [[Tiedosto:Austin logo.jpg]]|
 
kuva = [[Tiedosto:Austin logo.jpg]]|
 
perustusmaa = Iso-Britannia|
 
perustusmaa = Iso-Britannia|
 +
perustuspaikka = Longbridge|
 
aloitus = 1906|
 
aloitus = 1906|
 
konserni = Austin Motor Company (1905–1952)<br/>[[British Motor Corporation|BMC]] (1952–1967)<br/>[[British Leyland]] (1967–1986)<br/>[[Rover Group]] (1986–1988)<br/>British Aerospace (BAe) (1988–1994)<br/>[[BMW]] (1994–2000)<br/>[[MG Rover Group]] (2000–2005)<br />[[Nanjing Automobile]], fuusioitu<br />[[Shanghai Automotive Industry Corporation|SAIC]] ( 2005- )|
 
konserni = Austin Motor Company (1905–1952)<br/>[[British Motor Corporation|BMC]] (1952–1967)<br/>[[British Leyland]] (1967–1986)<br/>[[Rover Group]] (1986–1988)<br/>British Aerospace (BAe) (1988–1994)<br/>[[BMW]] (1994–2000)<br/>[[MG Rover Group]] (2000–2005)<br />[[Nanjing Automobile]], fuusioitu<br />[[Shanghai Automotive Industry Corporation|SAIC]] ( 2005- )|
Rivi 102: Rivi 103:
  
 
====BMC====
 
====BMC====
Vuonna 1952 Austin Motor Company Ltd:n omistus, mutta ei identiteettiä, fuusioitiin pitkäaikaisen kilpailijan [[Morris Motors|Morris Motors Ltd:n]] kanssa uudeksi [[British Motor Corporation|British Motor Corporation Ltd]]:ksi. Austinin toimitusjohtajana oli tuolloin Leonard Lord, joka oli toiminut myös Morrisin toimitusjohtajana vuodesta 1932 vuoteen 1938. Uuden yhtiön ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja oli William Morris ( Lord Nuffield ), mutta hän vetäytyi pian tehtävästä. Hänen tilalleen, vuonna -54, nimettiin Leonard Lord, joka oli aikoinaan riitaantunut Morrisin kanssa, ja Austinille siirryttyään oli vannonut "repivänsä ( Morrisin ) Cowleyn-laitokset palasiksi tiili tiileltä". Hän varmisti, että Austin oli BMC:n hallitsevampi osapuoli, ja että sen hiljattain kehitetyt OHV-moottorit tulivat valtaosan tuotteista voimanlähteeksi. Yhtiössä jatkettiin jo Morrisin omaksumaa käytäntöä markkinoida samaa autoa kosmeettisin muutoksin ja eri nimellä. Tuolloin käytössä oli hivenen halventava englanninkielinen termi ''badge-engineering'', nykyisin puhuttaisiin brändäyksestä, ja käytäntö on autoteollisuudessa hyvin yleinen.
+
Vuonna 1952 Austin Motor Company Ltd:n omistus, mutta ei identiteettiä, fuusioitiin pitkäaikaisen kilpailijan [[Morris Motors|Morris Motors Ltd:n]] kanssa uudeksi [[British Motor Corporation|British Motor Corporation Ltd]]:ksi. Fuusiosta ilmoitettiin vuonna 1951, esimerkiksi ''Ammattiautoilija''-lehti 1/1951 otsikoi "Morris ja Austin yhtyneet" <ref>Mobilisti Senior 3/2017, s. 48</ref>. Austinin toimitusjohtajana oli tuolloin Leonard Lord, joka oli toiminut myös Morrisin toimitusjohtajana vuodesta 1932 vuoteen 1938. Uuden yhtiön ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja oli William Morris ( Lord Nuffield ), mutta hän vetäytyi pian tehtävästä. Hänen tilalleen, vuonna -54, nimettiin Leonard Lord, joka oli aikoinaan riitaantunut Morrisin kanssa, ja Austinille siirryttyään oli vannonut "repivänsä ( Morrisin ) Cowleyn-laitokset palasiksi tiili tiileltä". Hän varmisti, että Austin oli BMC:n hallitsevampi osapuoli, ja että sen hiljattain kehitetyt OHV-moottorit tulivat valtaosan tuotteista voimanlähteeksi. Yhtiössä jatkettiin jo Morrisin omaksumaa käytäntöä markkinoida samaa autoa kosmeettisin muutoksin ja eri nimellä. Tuolloin käytössä oli hivenen halventava englanninkielinen termi ''badge-engineering'', nykyisin puhuttaisiin brändäyksestä, ja käytäntö on autoteollisuudessa hyvin yleinen.
 
[[File:Austin A40 Countryman.jpg|thumb|Austin A40 Countryman]]
 
[[File:Austin A40 Countryman.jpg|thumb|Austin A40 Countryman]]
  
Rivi 651: Rivi 652:
  
 
== Suomessa ==
 
== Suomessa ==
Vuonna 1962 Suomen rekisterissä oli 7060 Austinia <ref>Tekniikan Maailma 19/1985, sivu 25</ref>.
+
Vuonna 1962 Suomen rekisterissä oli 7060 Austinia <ref>Tekniikan Maailma 19/1985, sivu 25</ref>. Vuoden 1980 lopussa Suomen rekisterissä oli 27 975 Morris- ja Austin-henkilöautoa yhteensä. <ref>Tekniikan Maailma 20/1985, s. 32</ref>
  
 
== Lähteet ==
 
== Lähteet ==
 
{{FiWikipedia|Austin_Motor_Company}}
 
{{FiWikipedia|Austin_Motor_Company}}
 +
{{engWikipedia|Austin_Motor_Company}}
 
<references/>
 
<references/>
  

Versio 8. lokakuuta 2019 kello 09.36

Austin Motor Company
Austin logo.jpg
Yrityksen perustusmaa ja paikka Flag of the United Kingdom.svg.png Iso-Britannia, Longbridge
Tuotannon aloitus 1906
Autokonserni Austin Motor Company (1905–1952)
BMC (1952–1967)
British Leyland (1967–1986)
Rover Group (1986–1988)
British Aerospace (BAe) (1988–1994)
BMW (1994–2000)
MG Rover Group (2000–2005)
Nanjing Automobile, fuusioitu
SAIC ( 2005- )
Vuotuinen valmistusmäärä
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa 24. (1984)
35. (1981)
Suomen maahantuoja
Suosituin malli
Austinin vaakuna-logo
Lentävä "A"

Austin Motor Company Limited oli brittiläinen moottoriajoneuvojen valmistaja, jonka perusti vuonna 1905 Herbert Austin. Austin ja sen kilpailija Morris Motors Limited yhdistyivät vuonna 1952 yhtiöksi British Motor Corporation Ltd ( BMC ), jossa Austin, kuin myös Morris, olivat omat erilliset merkkinsä. Automerkkinä Austin oli käytössä vuoteen 1987. Nykyisin oikeudet nimeen ja tuotemerkkiin omistaa Shanghai Automotive Industry Corporation ( SAIC ), jolle ne siirtyivät fuusiossa Nanjing Automobilelta, joka taasen oli ne hankkinut MG Rover Groupilta heinäkuussa 2005.

Historia

1905–1918: Perustaminen ja kehitys

Työskennellessään Wolseley Sheep Shearing Machine Companyssa, joka valmisti lampaiden koneelliseen keritsemiseen kehitettyjä laitteita, Austin etsi uusia tuotteita, joiden valmistus tasaisi tehtaan vuodenajoista riippuvaista tuotantoa. 1800-luvun lopulla uusi innovaatio, polkupyörä, vaikutti kaupallisesti lupaavalta ja Wolseley aloitti niiden tuotannon, saaden näin tuotannon pidettyä käynnissä myös varsinaisen pääartikkelinsa sesongin ulkopuolella. Samoihin aikoihin, alkaen vuodesta 1895, Austin omalla vapaa-ajallaan suunnitteli ja rakensi kolme autoa, nämä olivat Britannian ensimmäisten joukossa. Kolmas auto, joka oli jo nelipyöräinen, valmistui vuonna 1899. Wolseleyn johtokunnassa ei nähty moottoriajoneuvoilla olevan minkäänlaista tulevaisuutta eikä kaupallista menestystä, joten Austin lähti yhtiöstä vuonna 1901. Austin muodosti yhdessä Vickers-yhtiön kanssa autojen valmistukseen keskittyvän tehtaan, jonka nimeksi tuli Wolseley Tool and Motor Car Company.

Vuonna 1905 hän lopetti yhteistyön Thomas ja Albert Vickersin kanssa, jättäen näin luomuksensa, Wolseley Motors-yhtiön, joka oli tuolloin Britannian suurin autonjen valmistaja. Teräsmagnaatti Frank Kayserin tuella Austin loi omaa nimeään kantavan yrityksen. Kayser hankki yhtiölle rahoitusta panttauksin ja lainoin, joukkolainavelkakirjoin ja takausjärjestelyin, mahdollistaen näin Austinille täyden omistuksen yhtiössään. Lisää talousapua oli tulossa Dunlop-ilmakumirenkaiden patentin haltijalta, Harvey du Cros:lta.

Marraskuussa 1905 Herbert Austin hankki omistukseensa tyhjäksi jääneen tehdaskiinteistön pienestä Longbridgen kylästä, Worcestershirestä, seitsemän mailia lounaaseen Birminghamin kaupungista. Sitä seuraavana kuukautena perustettiin Austin Motor Company Limited. Huhtikuun viimeisellä viikolla 1906 suuri joukko autonkuljettajia matkusti Longbridgeen tutustumaan uuteen Austin-autoon. Moottori oli nelisylinterinen, voimansiirto ketjuvedolla. Malleina oli 15/20 hp, valmiina autona hintaan 500 £ tai alustana 425 £ sekä 25/30 hp hintaan 650 £, alustana 550 £.

1907 Austin 30hp
1908 Austin 100hp Grand Prix

Yhtiö tarvitsi lisää pääomaa, ja sen myötä, vuonna 1906, William Harvey Du Cros ( 1846 - 1918 ) liittyi yhtiön johtokuntaan . Tämän jälkeen Harvey Du Cros junior Swift Cycle Co:sta ja Austin hallitsivat kumpainenkin noin puolta osuutta yhtiön pääomasta. Herbert Austin toimi yhtiössä sekä hallituksen puheenjohtajana että toimitusjohtajana.
Austinin autot, kuten aiemmat Wolseleyt, olivat ylellisyystuotteita, kuten sen ajan Euroopassa oli tapana. Julkaistu asiakasluettelo piti sisällään Venäjän Tsaariperheen, prinsessoja, piispoja, Espanjan hallituksen korkea-arvoisia virkamiehiä sekä pitkän listan Britannian korkeinta aatelia.

1906 1907 1908 1909 1910 1911 1912 1913
Liikevaihto £ 14 771 84 930 119 744 169 821 209 048 276 195 354 209 425 641
Valmistuneet autot 31 180 218 1107 1500
Työntekijöitä 270 2300

Huomionarvoista on että vuonna 1912 Wolseley myi 3000 autoa.

Helmikuussa 1914 Austin valmisti tourer, limousine, landaulette ja coupé-korisia autoja, joihin oli saatavissa 15, 20, 30 ja 60 hv moottori. Myös sairaankuljetus- ja hyötyajoneuvot kuuluvat tuotevalikoimaan.

Austinista tuli julkisesti listattu yhtiö vuonna 1914, kun sen pääoma oli kasvanut 650 000:n £. Tuoloin yhtiö oli Britannian viidenneksi suurin autojen valmistaja, Wolseleyn, Humberin, Sunbeamin ja Roverin jälkeen.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Austin Motor Co:n tuotanto kasvoi valtion tilausten ansiosta huomattavasti.Sopimukset käsittivät lentokoneiden, kranaatinkuorien, raskaiden tykkien ja voimakoneiden valmistuksen, sekä 1600 kpl 3-ton truck -kuorma-automallin toimittamisen, näistä valtaosa Venäjälle. Työvoiman määrä kasvoi 2500 henkilöstä 22 000:een.

1919 – 1939: Sotien välinen kausi

Austin Twenty Tourer 1920
1926 Austin 7 box saloon

Sodan jälkeen Herbert Austin määräsi tehtaan tuottamaan autoja, jotka kaikki perustuivat saman 3620 cc, 20 hv moottorin ympärille. Tuotantoon kuului henkilö- ja hyötyajoneuvoja ja myös traktori, mutta myyntimäärät eivät saavuttaneet sodan aikaista tasoa. Yhtiö joutui selvitystilaan vuonna 1921, mutta nousi jaloilleen talodellisten uudelleenjärjestelyjen ansiosta. Herbert Austin piti paikkansa yhtiön hallituksen puheenjohtajana, mutta joutui luopumaan toimitusjohtajan tehtävästä. Tästä eteenpäin, toimitusjohtajan sijasta, yhtiön toimintaa johti komitea.

Velkojien ja luotottajien vaatimuksesta, vuonna 1922 yhtiöön nimettiin uusi talousjohtaja, Ernest Payton, sekä uusi tehtaan johtaja, Carl Engelbach, vastaamaan autotuotannosta. Kolmikko Austin - Payton - Engelbach luotsasi yhtiötä sotien välisen ajanjakson.

Pyrkimyksenä laajentaa markkinoita, esiteltiin vuonna 1922, uudet pienet automallit. Ensin 1661 cc Twelve, sekä myöhemmin samana vuonna Austin 7, edullinen ja yksinkertainen auto, joka oli ensimmäisiä suurille massoille suunnattuja ajoneuvoja Britanniassa. Yksi syy Austin 7:n kaltaisten autojen valmistamiselle oli myös Britannian autovero, joka määräytyi moottorin porauksen mukaan. Tällainen veron laskutapa suosi pitkäiskuisia moottoreita, pienellä porauksella. Lisäksi tuontiautoilta, samankokoisella moottorilla, perittiin isompi vero. Näin pyrittiin suojaamaan oman maan tuotantoa. Austin 7 oli suosittu automalli, jota valmistivat lisenssillä toimintaansa aloitteleva saksalainen BMW, nimellä Dixi, japanilainen Datsun, USA:ssa American Austin Car Company nimellä Bantam sekä ranskalainen Rosengart. Britanniassa Austin oli myydyin merkki vuonna 1930. American Austin Car Company toimi itsenäisenä tytäryhtiönä vuodesta 1929 vuoteen 1934. Yhtiön konkurssin jälkeen tuotanto organisoitiin uudestaan ja autoja valmistettiin nimellä American Bantam vuodesta 1937 vuoteen 1941.

Austin 7-mallin tuoman menestyksen turvin, Austin selvisi tyynemmille vesille ja pysyi voitollisena läpi 30-luvun. Tehdas esitteli uusia malleja, joissa oli kokoteräksinen kori, Girling jarrut ja synkronoitu vaihteisto. Moottorit pysyivät kuitenkin pitkään samoina sivuventtiilikoneina.
Hallituksen varapuheenjohtajasta Ernest Paytonista tuli puheenjohtaja vuonna 1941, I Longbridgen Paroni Austinin kuoltua. Vuonna 1938 yhtiön hallitukseen nimetystä Leonard Lordista tuli hallituksen puheenjohtaja vuonna 1946, Ernest Paytonin kuoltua.

Datsun 16
Austin Seven Ruby

Nissan

1930-luvun alussa Datsun valmisti autoja, rikkoen Austinin patenttioikeuksia, mutta vuodesta 1934 Datsun alkoi valmistaa autoja Austin 7:n lisenssillä. Voidaan katsoa, että tämä Austinin kanssa aloitettu yhteistyö poiki myöhemmin osittain Nissanin kansainvälisen menestyksen.

Vuonna 1952 Austin teki Nissanin kanssa sopimuksen 2000 kpl:n, osittain kokoonpannun auton maahantuonnista, loppukokoonpanosta sekä myynnistä Austin-nimen alla. Sopimus edellytti, että Nissan järjestää kaikkien loppuvaiheen kokoonpanon osien paikallisen valmistuksen kolmen vuoden kuluessa, tavoite, jonka Nissan saavutti. Nissan valmisti ja markkinoi Austinja seitsemän vuoden ajan. Sopimus myös antoi Nissanille oikeudet käyttää Austinin patentteja, omien moottoreidensa kehittelyssä. Vuonna 1953 Nissan toi maahan Britanniassa osittain kokoonpantuja Austineita, joille tehtiin loppukokoonpano ja myytiin, mutta jo vuonna 1955, Austin A50 – täysin Nissanin valmistama, alkuperäistä hieman isommalla korilla ja 1489 cc moottorilla – oli myynnissä Japanissa. Nissan valmisti kaikkiaan 20 855 kpl Austineita vuosien 1953 ja 1959 välillä.

1939 – 1958: II maailmansota ja sodan jälkeiset vuodet

1954 Austin A30

Toisen maailmansodan aikana Austin jatkoi henkilöautojen valmistamista, mutta tuotantoon kuului myös kuorma-autoja ja lentokoneita, mm. Avro Lancaster-pommikoneita.

Sodan jälkeinen mallisto julkaistiin vuonna 1944, ja tuotanto alkoi vuonna 1945. Mallit olivat peräisin sotaa edeltävältä ajalta, 1930-luvun lopulta, mutta uutuutena esiteltiin 16 hp, jonka voimanlähteenä oli yhtiön ensimmäinen OHV-moottori.

Austin of England

Vuoden 1950 lopulta vuoden 1952 puoliväliin tuotteissa, myyntiesitteissä ja ilmoituksissa oli valmistajan nimenä Austin of England, vastavetona Morrisin Nuffield Organisation-nimelle. Tämän nimen alle oli koottu kaikki organisaatioon kuuluvat yhtiöt, se siis oli eräänlainen "sateenvarjo", olematta virallinen yhtiön nimi. Austin of England-nimellä oli hyvin vahva, nimenomaan englantilaisuutta painottava arvo. Tällainen käytäntö aiheutti paheksuntaa tavarantoimittajissa ympäri Yhdistynyttä Kuningaskuntaa, ja Austin-yhtiötä muistutettiin mm. siitä että heidän Longbridgen laitoksissaan työskenteli paljon siirtolaisia. Nimen käytöstä luovuttiin kun yhtiö fuusioitui Morrisin kanssa BMC-yhtiöksi.

BMC

Vuonna 1952 Austin Motor Company Ltd:n omistus, mutta ei identiteettiä, fuusioitiin pitkäaikaisen kilpailijan Morris Motors Ltd:n kanssa uudeksi British Motor Corporation Ltd:ksi. Fuusiosta ilmoitettiin vuonna 1951, esimerkiksi Ammattiautoilija-lehti 1/1951 otsikoi "Morris ja Austin yhtyneet" [1]. Austinin toimitusjohtajana oli tuolloin Leonard Lord, joka oli toiminut myös Morrisin toimitusjohtajana vuodesta 1932 vuoteen 1938. Uuden yhtiön ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja oli William Morris ( Lord Nuffield ), mutta hän vetäytyi pian tehtävästä. Hänen tilalleen, vuonna -54, nimettiin Leonard Lord, joka oli aikoinaan riitaantunut Morrisin kanssa, ja Austinille siirryttyään oli vannonut "repivänsä ( Morrisin ) Cowleyn-laitokset palasiksi tiili tiileltä". Hän varmisti, että Austin oli BMC:n hallitsevampi osapuoli, ja että sen hiljattain kehitetyt OHV-moottorit tulivat valtaosan tuotteista voimanlähteeksi. Yhtiössä jatkettiin jo Morrisin omaksumaa käytäntöä markkinoida samaa autoa kosmeettisin muutoksin ja eri nimellä. Tuolloin käytössä oli hivenen halventava englanninkielinen termi badge-engineering, nykyisin puhuttaisiin brändäyksestä, ja käytäntö on autoteollisuudessa hyvin yleinen.

Austin A40 Countryman

Austin-Healey

Samoin vuonna 1952, Austin teki tuotantosopimuksen tunnetun autosuunnittelija Donald Healeyn kanssa. Sopimuksen perusteella aloitettiin uuden merkin, urheiluauto Austin-Healeyn valmistus.

1959 – 1969: Muutosten aikakausi

1963 Austin Mini Cooper S

Vuonna 1956 Suezin kriisin aiheuttama epävarmuus raakaöljyn toimituksissa antoi alkusysäyksen uuden mallin suunnittelulle. Lord antoi Alec Issigonis:lle, joka oli jo suunnitellut malleja Morrisille vuosina 1936 - 1952, tehtävän suunnitella uusi, pienikokoinen, auto. Tämän työn tuloksena esiteltiin, vuonna 1959, suorastaan vallankumouksellinen Mini. Austinin versio nimettiin aluksi Austin Seveniksi, mutta Morrisin Mini Minor-nimi sai heti lähdössä paremman huomion uuden mallin esittelyn myötä. Morris-version myynti oli huomattavasti parempi kuin Austinin, joten myös Austinin valmiste nimettiin Miniksi. Vuonna 1970, British Leyland pudotti erilliset Austin- ja Morris-nimet Minien yhteydestä, automalli oli nyt yksinkertaisesti "Mini", jonka valmistajana toimi BLMC:n Austin-Morris divisioona.

Minissä esitellyt tekniset ratkaisut, kuten moottorin poikittainen asennus, moottorin ja vaihteiston yhteinen voitelu sekä etuveto tulivat myös isompiin malleihin. Aluksi ne tulivat uusiin ADO16-malleihin, Morris 1100:aan elokuussa -62 ja Austin 1100:aan syyskuussa -63, Austin 1800:aan vuonna 1964 ja Austin Maxiin vuonna 1969. Tämä tarkoitti että BMC oli jo kymmenen vuoden ajan kehittänyt ja valmistanut autoja tekniikalla, johon siirtymistä monet kilpailijat vasta suunnittelivat.

Poikkeuksen tästä teki Austin 3-litre, joka esiteltiin vuonna 1967. Se oli isokorinen takavetoinen malli, korin keskiosa tosin oli lainaa ADO 17, Austin 1800-mallista. Malli oli valmistajalle totaalinen floppi, myynti lähti käyntiin vasta esittelyä seuranneena vuonna ja lopetettiin 1971, 10 000 valmistuneen auton jälkeen. Mallistoon kuului tänä aikakautena myös muita takavetoisia henkilöautoja sekä niiden paketti- ja lavaversiot.

BMC oli ensimmäinen brittiläinen autonvalmistaja, joka siirtyi mallistossaan valtaosin etuvetoisiin autoihin. Britannian Ford esitteli ensimmäisen etuvetoisen mallinsa 1976, Saksan Fordilta oli tullut markkinoille, vuonna 1962, etuvetoinen Taunus 12M ( P4 ). GM:n Vauxhall esitteli ensimmäisen etuvetomallinsa vuonna 1979 ja Chrysler UK vuonna 1975. Etuveto oli jo saavuttanut suuren suosion manner-Euroopassa, etenkin ranskalaiset valmistajat Renault, Citroën ja Simca valmistivat etuvetomalleja jo ennen BMC:tä. Myös Itä-Saksalainen VEB IFA ( Industrieverband Fahrzeugbau ) valmisti etuvetoisia autoja jo aivan 1950-luvun alkuvuosista. Poikittain eteen asennettu moottori ja etuveto oli tosin esitelty jo 1931, saksalaisen DKW:n malleissa, joten mitään täysin maailmaa mullistavaa ei Issigonis siltä osin suunnitellut.

Syyskuussa 1965 BMC sai päätökseen yhdistymisneuvottelut tärkeimmän tavarantoimittajansa, autokoreja valmistavan Pressed Steel Companyn kanssa ja se sulautettiin osaksi BMC:tä. Kaksitoista kuukautta myöhemmin yhtiöön sulautettiin Jaguar. Joulukuussa 1966 yhtiön nimi muutettiin muotoon BMH, British Motor Holdings Ltd. Alkuvuodesta 1968, Britannian hallituksen painostuksesta, BMH yhdistettiin Leyland Motors Ltd:hen ja näin Austinista tuli osa valtavaa British Leyland Motor Corporation (BLMC)-yhtymää.

1970–1979: Epävakauden aikakausi

Vuonna 1970 Austin oli osa valtavaa British Leyland-yhtymää, joka tuotti parjatuimpia ajoneuvoja, joita kuunaan on Britanniassa tuotantolinjoilta rullannut. Austinin huonomaineisin auto tältä aikakaudelta on vuonna 1973 esitelty Austin Allegro, ADO 16 1100 / 1300 -mallien seuraaja. Sitä arvosteltiin, osin aiheetta ja osin aiheesta, pulleasta muotoilusta, surkeasta kokoonpanon laadusta, teknisestä epäluotettavuudesta ja ruosteherkkyydestä. Silti mallin myynti Britanniassa oli varsin hyvä, ei kuitenkaan edeltäjänsä tasoa.

Korimalliltaan kiilamainen Princess-sarja esiteltiin sekä Austin että Morris-merkkien alla, sekä tasokkaampana Wolseleynä vuonna 1975. Puolen vuoden valmistuksen jälkeen Princess muuttui omaksi merkikseen, jota valmisti British Leylandin Austin-Morris divisioona. Yhtiö oli kansallistettu vuonna 1975 ja nimi BLMC oli nyt muutettu muotoon BL ( British Leyland ).

Princess ei saanut osakseen yhtä kovaa arvostelua kuin Allegro, saipa se jopa kehujakin, nimenomaan muotoilustaan, valoisasta ja tilavasta sisustastaan sekä hyvästä ajettavuudestaan. Kuitenkin konsernin tuotteiden huono laatu heitti epäilyksen varjon myös Princessin päälle. Lisäksi puutteena koettiin ison peräluukun puuttuminen, korimalliin se olisi istunut mainiosti, ja tämä söi myyntiä. Mallistoa uudistettiin loppuvuodesta 1981, ja ne uudelleennimettiin Austin Ambassadoreiksi, tällöin korimalliksi tuli luukkuperä. Korimallin muutos tuli myynnin parantamisen kannalta kuitenkin liian myöhään, ja Ambassadorin valmistus lopetettiin kahden tuotantovuoden jälkeen.

Austinin ja koko emoyhtiön tulevaisuus 1970-luvun lopussa näytti todella synkältä.

1980 – 1989: Austin - Rover aikakausi

Austin Metro, esiteltiin 1980
Austin Maestro, esiteltiin 1983
Austin Montego, esiteltiin 1984

Tultuaan markkinoille lokakuussa 1980, Austin Metron varaan laskettiin, ei pelkästään Austin Motor Companyn, vaan koko BL-konsernin tulevaisuus. Kaksikymmentäyksi vuotta Minin esittelyn jälkeen BL:lla oli taas tarjolla nykyaikainen pikkuauto. Malli oli välitön myyntimenestys, ja yksi suosituimmista autoista Britanniassa 1980-luvulla. Metro oli suunniteltu Minin korvaajaksi, mutta Minin tuotanto jatkui vielä kaksi vuotta Metron kuoppaamisen jälkeen.

Vuonna 1982, suurin osa autojen valmistuksesta vastaavasta osasta, nyt näivettyneestä British Leyland Company:sta uudelleennimettiin Austin Rover Group:ksi. Tässä yhtiössä Austinin rooli oli valmistaa edullisia "budjetti"-luokan autoja, Roverin nimen alla tuotettiin laadukkaampia ja varustellumpia malleja. MG oli merkkinä elvytetty, sen alla valmistettiin urheilullisia versioita Austinin malleista. Näistä ensimmäinen oli MG Metro 1300.

Austin teki uuden paluun perheautoluokkaan, esittelemällä maaliskuussa 1983 täysin uuden Maestron, tilavan, luukkuperäisen, viiden hengen mallin, joka korvasi ikääntyneet Allegron ja Maxin. Maestron suosio pysyi vakaana lähes koko valmistuskautensa ajan, tosin vuosikymmenen lopulla myynti sahasi ylös - alas.

Huhtikuussa 1984 esiteltiin Maestro-johdannainen Montego saloon, joka oli tarkoitettu porrasperäisenä Morris Italin seuraajaksi. Uusi malli sai kiitosta avarasta ja mukavasta sisätilastaan, mutta alkusarjan lastentaudeista selviäminen vei aikansa. Alkuvuodesta 1985 esiteltiin tilava estate-versio, yksi aikansa suosituimpia farmarimalleja Britanniassa.

Vuonna 1986 Austin Roverin emoyhtiö muutettiin julkiseksi yhtiöksi BL plc, ja se muutti nimensä muotoon Rover Group plc. Pian tämän yksityistämisen jälkeen yhtiön uudeksi omistajaksi tuli British Aerospace (BAe).
Vuonna 1987 Austin Rover nimi muutettiin muotoon Rover Group

Metron seuraajaksi suunniteltiin 80-luvun puolivälissä uutta mallia, joka kulki prototyyppinimellä AR6. Se perustui pitkälti tutkimusmalli ECV3:n pohjalle. Yksi tutkimusmallin tavoitteista oli pudottaa polttoaineen kulutus lukemaan 2,3 l / 100 km. Suunnitelmissa oli lopettaa Austin nimenä ja nostaa Rover näkyvämmälle tasolle, ainoaksi päämerkiksi. Se johti tämän projektin hautaamiseen alkuvuodesta 1987.

Vuonna 1987, kun Austin merkkinä oli lakkautettu ja Austin Roverista oli tullut Rover Group, Austin valmisti edelleen autoja, ne eivät vain enää olleet Austin-nimisiä. Ne olivat merkittömiä, konepellissä oli muodoiltaan Roverin emblemmin mallinen tunnus, mutta ilman "Rover"-tekstiä. Autoissa käytettiin vain emblemmejä, jotka kertoivat mallin. Esimerkkinä tämän aikakauden Montego; etumaskissa oli merkki josta kävi ilmi että auto on Montego, samoin peräpeilissä oli sama tunnus sekä moottorin iskutilavuuden ja / tai varustelutason ilmoittavat tunnukset.
Metrolle tehtiin kasvojenkohotus vuonna 1990, ja samalla se sai keulalleen uuden K-sarjan moottorin. Samalla sen nimi muutettiin Rover Metroksi. Maestro ja Montego, joiden valmistus jatkui vuoteen 1994, eivät koskaan saaneet Rover-merkkiä keulalleen Britanniassa.

Nykytila

Oikeudet Austin-nimeen siirtyivät British Aerospacelle, ja sitten BMW:lle, sen ostettua Rover Groupin. Sittemmin oikeudet nimeen siirtyivät MG Rover Groupille, joka muodostettiin BMW:n myytyä Rover Groupin vuonna 2000. MG Roverin romahduksen ja myynnin myötä merkin oikeudet siirtyivät Nanjing Automobile Group ja edelleen sen fuusioiduttua SAIC:lle. Se omistaa nyt sekä oikeudet merkkiin että historiallisen Longbridgen tuotantolaitoksen.Shanghai Automotive Industry Corporation ( SAIC ) valmistaa nykyisin Kiinassa autoja MG / Roewe -merkeillä.
Nimi Roewe juontuu SAIC:n epäonnistuttua ostaa Rover-merkki BMW:ltä vuonna 2005. BMW sensijaan myi merkin Fordille, joka taasen myi sen nykyiselle omistajalle, Tata Motorsille, vuonna 2008 osana Jaguar Land Roverin myyntiä.

Tehdaslaitokset

Austinin Longbridgen tehdas

Austin aloitti autojenvalmistuksen tyhjiksi jääneissä tehdastiloissa, Longbridgessä, Birminghamissa, vuonna 1905. Johtuen strategisesti ja logistisesti paremmasta sijainnista, verrattuna Morris Motorsin Cowleyn laitoksiin, Longbridgestä tuli British Leylandin päätehdas. Vaikka merkkinä Austin ajettiin alas 1980-luvun lopussa, Rover Company ja MG Cars jatkoivat tehtaan käyttöä. MG Rover Groupin romahduksen myötä autojen valmistus Longbridgessä oli pysähdyksissä vuodesta 2005, kunnes uusi omistaja jatkoi MG:n mallien tuotantoa 2007.

Mallit

Mallit ennen I maailmansotaa

Malli Kori Alkoi Päättyi
Austin 15/20 1906 1906
Austin 25/30 Longbridge Limousine 1906 1907
Austin 18/24 Limousine, Phaeton Cabriolet 1907 1911
Austin 40 Defiance 1908 1913
Austin 60 1908 1910
Austin 7 (1910) 1910 1911
Austin 15 Town Carriage, Lancaster Landaulette, Light Van 1909 1913
Austin 10 (1911) 1911 1912
Austin 50 1910 1913
Austin 18/24 Cabriolet 1911 1913
Austin 10 & 12/14 Courier 1913 1916
Austin 15/20 1913 1914
Austin 30 Vitesse Phaeton 1914 1916

Mallit I maailmansodan jälkeen

Malli Kori Alkoi Päättyi
Austin 20/4 saloon, tourer, sports 1919 1930
Austin 7 saloon, fabric saloon, tourer, cabriolet, sports, coupé, van 1922 1939
Austin "Heavy" 12 Burnham saloon, Berkeley saloon, Westminster saloon, Windsor saloon, fabric saloon, tourer, sports coupé 1922 1935
Austin 12/4 "Low Loader" Taxi Vincent Body Standard Fitment, Jones Body 5 £ lisämaksusta 1934 1939
Austin 20/6 Carlton ja Whitehall saloonit, Ranelagh limousine ja landaulette 1927 1939
Austin 16 Burnham saloon, Berkeley saloon, fabric saloon, Harrow 2-paikkainen tourer, Open Road tourer, Westminster Saloon 1927 1936
Austin "Light" 12/6 Harley ja Ascot saloonit, Two Seater, Open Road Tourer, Kempton sports saloon ja Newberry sports tourer 1931 1937
Austin "Light" 12/4 Harley ja Ascot saloonit, Two Seater, Tourer 1933 1939
Austin 10/4 Clifton tourer, Lichfield, Sherborne ja Cambridge saloonit, cabriolet, sports 1932 1947
Austin 14/6 Goodwood saloon, cabriolet, estate 1937 1939
Austin 18/6 Norfolk, Windsor ja Iver saloonit, Chalfont limousine 1938 1939
Austin 8 2-ovinen ja 4-ovinen saloon, tourer 1939 1947
Austin 12 saloon 1940 1947
Austin 28 limousine 1939 1939

Mallit II maailmansodan jälkeen

Malli Kori Alkoi Päättyi
Austin 16 hp 4-ovinen Saloon, Shooting Brake 1945 1949
A120 Princess Saloon, Touring Limousine 1947 1956
A40 Devon/Dorset 2-ovinen saloon, 4-ovinen saloon, estate, van, pick-up 1947 1952
A110/A125 Sheerline Saloon, Touring Limousine 1947 1954
A135 Princess Saloon, Touring Limousine 1947 1956
A90 Atlantic Convertible 4-paikkainen convertible 1948 1950
A70 Hampshire Saloon, estate 1948 1950
A90 Atlantic Saloon 2-ovinen saloon 1949 1952
A70 Hereford Saloon, estate, convertible 1950 1954
A40 Sports 4-paikkainen convertible Jensen kori 1951 1953
A30 2-ovinen saloon, 4-ovinen saloon, Countryman (estate), van 1951 1956

BMC aikakausi

1952 eteenpäin

Malli Kori Alkoi Päättyi
A40 Somerset 4-ovinen saloon, Convertible 1952 1954
Nash / Austin Metropolitan 2-ovinen coupe / convertible 1954 1961
A40/A50/A55 Cambridge 4-ovinen saloon 1954 1958
A90 Six Westminster 4-ovinen saloon 1954 1956
A35 2-ovinen ja 4-ovinen saloon, Countryman (estate), van, pickup 1956 1959
Princess IV limousine 1956 1959
A95 4-ovinen saloon, Countryman 1956 1959
A105 4-ovinen saloon 1956 1959
A105 Vanden Plas 4-ovinen saloon 1958 1959
A40 Farina Mk I 2-ovinen saloon, Countryman 1958 1961
A55 Cambridge 4-ovinen saloon, Countryman 1959 1961
A99 Westminster 4-ovinen saloon 1959 1961
Austin Gipsy 4wd 2-ovinen 1959 1967
Austin Seven (Mini) 2-ovinen saloon, Countryman, Moke 1959 1969
A40 Farina Mk II 2-ovinen saloon, Countryman 1962 1967
A110 Westminster 4-ovinen saloon 1961 1968
A60 Cambridge 4-ovinen saloon, Countryman 1961 1969
Austin 1100 2-ovinen ja 4-ovinen saloon, Countryman 1963 1974
Austin 1800 4-ovinen saloon 1964 1975

British Leyland (BL)

(Austin Morris, Leyland Cars, Austin Morris ) 1967–1982

Malli Kori Alkoi Päättyi
3-Litre 4-ovinen saloon 1967 1971
Austin 1300 4-ovinen saloon, estate 1963 1974
Austin Allegro 4-ovinen saloon 1969 1983
Austin Maxi 4-ovinen hatchback 1969 1981
Austin 1800 / 2200 4-ovinen saloon. Nimellä Austin Balanza Belgiassa ja Alankomaissa. 1964 1975
Austin Tasman / Kimberley 4-ovinen saloon. Tasman oli perusversio. Vain Australia ja Uusi Seelanti 1970 1974
18-22 4-ovinen saloon. 1975 - 1981 pelkkä Princess. 1975 1975

BL / Rover Group

(Austin Rover) 1982 - 1988

Malli Kori Alkoi Päättyi
Metro 2-ovinen tai 4-ovinen hatchback 1980 1990
Austin Ambassador 4-ovinen hatchback 1982 1984
Maestro 4-ovinen hatchback 1983 1994
Montego 4-ovinen saloon, estate 1984 1994

Hyötyajoneuvot

Taksit

Malli Kori Alkoi Päättyi
Austin High Lot Taxi Perustuu malliin Austin Heavy 12/4 1930 1935
Austin 12/4 "Low Loader" Taxi Matalalattiaversio High Lot-mallista 1934 1939
FX3/FX3D 1948 1958
FL1 Yksityisvuokrafirmoille tarkoitettu versio FX3:ta 1949 1958
FX4 Klassinen Lontoon Taksi. Valmistus siirtyi Carbodiesille 1982. 1959 1997
FL2 Yksityisvuokrafirmoille tarkoitettu versio FX4:tä 1959 1987

Kuorma- ja pakettiautot

Sotilasajoneuvot

Lentokoneet

Ensimmäisen maailmansodan aikana Austin valmisti lisenssillä lentokoneita, mm. Royal Aircraft Factory S.E.5a, mutta myös omaa suunnittelua olevia malleja. Yksikään niistä ei edennyt prototyyppivaihetta pidemmälle.

  • Austin-Ball A.F.B.1 ( hävittäjä )
  • Austin A.F.T.3 ( hävittäjä )
  • Austin Greyhound ( hävittäjä )
  • Austin Kestrel ( kaksipaikkainen kaksitaso )
  • Austin Osprey ( hävittäjä )
  • Austin Whippet ( siviililentokone )

Austin Traktori

Austin traktori, Brattles Farm Museum, Staplehurst, Kent

Vuonna 1917 Herbert Austin, sen lisäksi että pyöritti omaa autotehdasta, toimi maahantuojana ja agenttina useille amerikkalaisille traktorimerkeille. Vuonna 1918 hän hylkäsi nuo toimet ja aloitti oman traktorin suunnittelun. Austinin malli muistuttaa hyvin pitkälle saman ajan Fordsonia. Poikkeuksen tekee vaihteisto, joka Austinilla on poikittain asennettu ja kaksiportainen, kun se Fordsonissa oli pituussuuntaisesti ja kolmeportainen.
Voimanlähteenä toimi Austin 'Heavy 20' -auton moottori, muunnettuna petrolikäytölle. Tämä kokoonpano oli voimakkaampi ja toiminnaltaan hienostuneempi kuin Fordsonin, mutta mm. katkenneiden kampiakselien ja muiden teknisten ongelmien takia se menetti maineensa luotettavana työkoneena.
Vaikka se oli hinnaltaan kalliimpi kuin Fordson, sen myynti veti aikavälillä 1919 - 1924 sen verran hyvin, että se omalta osaltaan auttoi Austinia sodan jälkeisessä, heikossa taloustilanteessa.
Henkilöautomalli Austin 7:n tuotannon alettua traktorin tuotanto siirrettiin Ranskaan, jossa sitä valmistettiin ajanmukaistettuna, mutta melko vaatimattomalla menestyksellä vuoteen 1951.

Suomessa

Vuonna 1962 Suomen rekisterissä oli 7060 Austinia [2]. Vuoden 1980 lopussa Suomen rekisterissä oli 27 975 Morris- ja Austin-henkilöautoa yhteensä. [3]

Lähteet

  • Artikkeli käyttää sisältöä Wikipedian Austin_Motor_Company-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.
  • Artikkeli käyttää sisältöä englanninkielisen Wikipedian Austin_Motor_Company-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.
  1. Mobilisti Senior 3/2017, s. 48
  2. Tekniikan Maailma 19/1985, sivu 25
  3. Tekniikan Maailma 20/1985, s. 32

Aiheesta muualla