Büssing AG

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Büssing AG
Büssing-Logo.jpg
Yrityksen perustuspaikka Saksan keisarikunnan lippu.png Saksa, Ala-Saksi, Braunschweig
Toiminnassa 19031971
Yhtiön kohtalo Fuusioitu MAN AG:hen
Kokonais valmistusmäärä
Suosituin malli
Seuraaja


Büssing oli saksalaisen teollisuusmies Heinrich Büssingin (1843-1929) Ala-Saksin Braunschweigiin vuonna 1903 perustama, hyötyajoneuvoja valmistanut yhtiö. Yhtiö oli yksi suurista toimijoista alallaan, ja sen tunnuksenaan käyttämä Braunschweigin kaupungin vaakunaeläin leijona oli tunnettu ympäri Euroopan. MAN AG osti Büssing-yhtiön vuonna 1971 ja sulautti sen itseensä.

Yrityshistoria[muokkaa]

Alkutaival[muokkaa]

Vuonna 1903 Heinrich Büssing perusti kahden poikansa kanssa moottoriajoneuvojen valmistukseen erikoistuneen yhtiön nimeltä Heinrich-Büssing-Spezialfabrik für Motorwagen und Motoromnibusse. Heidän ensimmäinen tuotteensa oli kaksisylinterisellä moottorilla varustettu kuorma-auto, jonka kantavuus oli kaksi tonnia. Yleisemmin käytössä olleen ketjuvedon sijasta voimansiirto vetävälle taka-akselille oli järjestetty matopyörävälityksellä. Malli nousi kotimaassaan suosioon ja sitä valmistettiin lisenssillä Itävalta-Unkarissa sekä Englannissa.[1]

Vuonna 1904 yhtiö aloitti 20-hevosvoimaisella moottorilla varustetun 12-hengen linja-auton valmistuksen. Malli tuli aluksi Büssingin omistaman Automobil-Omnibus-Betriebs-Gesellschaft Braunschweig -linjaliikenneyhtiön käyttöön, mutta myös se saavutti pian suosiota ympäri Euroopan.[1]

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Büssingin valmistamia linja-autoja operoi mm. Berliinissä, Wienissä, Prahassa ja Lontoossa. Sodan aikana Büssing valmisti Saksan armeijan ajoneuvokaluston yhtenäistämisohjeiden mukaisia kuorma-autoja.

1920-30-luku[muokkaa]

HKL:n Büssing LD6 TV350 / Kaipio -linja-auto (1935, A-2542, nro 46) Kauppatorilla Helsingissä
Wehrmachtin Büssing-NAG 4500 A (Allrad) Italiassa 1944

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Saksan katastrofaalinen taloustilanne pakotti siihen asti yksityisyrityksenä toimineen Bûssingin muuttamaan yhtiömuotoaan, pystyäkseen hankkimaan ulkopuolista rahoitusta. Vuonna 1920 Bûssingista tuli kommandiittiyhtiö ja vuonna 1922 osakeyhtiö, jossa Bûssingin perheellä oli osake-enemmistö.

Saadakseen ajoneuvojen valmistuksen kustannuksia alas, yhtiö vähensi mallistoaan rajulla kädellä ja siirtyi liukuhihnatuotantoon vuonna 1926. Kuorma- ja linja-autojen alustoja valmistui linjalta kuukaudessa 250 kappaletta, kunnes Wall Streetin pörssiromahduksen seurauksena syntynyt lama pakotti yhtiön supistamaan tuotantoaan.

Vuonna 1929 Büssing esitteli kolmiakselisen Trambus-linja-auton, jonka mullistava keksintö oli etu-ja taka-akselien väliin sijoitettu moottori eli "mahuri". Büssing käytti markkinanimeä aina MAN-fuusioonsa vuonna 1971 saakka.

Vuonna 1930 Büssing osti konkurssiin menneen itäpreussilaisen ajoneuvovalmistaja Franz Komnick und Söhne AG:n ja jatkoi tuotantoa omalla markkinanimellään.

Vuonna 1931 Büssing osti berliiniläisen Nationale Automobil-Gesellschaft -yhtiön (NAG) ja niistä muodostettiin Büssing-NAG, Vereinigte Nutzkraftwagen AG -niminen yhtiö. NAG:n henkilöautojen valmistus Berliinin Oberschöneweidessa lopetettiin saman vuoden aikana. Vuoden 1932 loppuun mennessä NAG:n hyötyajoneuvovalmistus oli siirtynyt Büssingille ja yhtiön nimeksi muutettiin yksinkertaisempi Büssing-NAG. Tämä oli myös yhtiön valmistamien hyötyajoneuvojen markkinanimenä vuoteen 1949 asti.

Vuonna 1933 Büssing otti käyttöön ajoneuvojensa keulan kiiltolistat, jotka muodostavat ylhäältä alaspäin kapenevan kuvion. Tämä design pysyi käytössä merkin ominaispiirteenä aina vuoteen 1971 asti, tosin loppuvaiheessa enää leijonatunnuksen molemmin puolin olleina siipinä.

Vuonna 1938 Büssing aloitti mahurimoottorisen kuorma-auton suunnittelun.

Toinen maailmansota[muokkaa]

Vuosina 1945-50 valmistettu 5000S

Ennen toista maailmansotaa ja sen aikana Büssing-NAG valmisti Saksan asevoimien käyttöön vetoautoja, kuorma-autoja sekä Sd.Kfz.231-, Sd.Kfz.232-, Sd.Kfz.233- ja Sd.Kfz.234 -panssariautoja. Büssing-NAG oli aloittanut panssariautojen kehittämisen jo vuonna 1929, koska Versailles'n rauhansopimus ei kieltänyt kumipyöräisten sotilasajoneuvojen tuotantoa.

Vuonna 1938 esitelty linja-auto Trambus 500T sai Schell-suunnitelman mukaisesti tyyppimerkinnän 4500T vuonna 1942. Tekniikaltaan ja alustaltaan ajoneuvo pysyi ennallaan. Huolimatta siitä että Büssing-NAG:n tehdas Itä-Preusissa valmisti koreja yhtiön linja-autoihin, näiden mallien korittamisesta vastasivat ulkopuoliset toimijat. Materiaaalipulan vuoksi korin panelointina jouduttiin käyttämään voimapaperia ja laseina tavallisia ikkunaruutuja.

Vuosina 1934 – 1944 Büssing-NAG valmisti lisäksi puolitelavaunuja.[2]

1950-luku[muokkaa]

Vuosina 1951-64 valmistettu D2U-kaksikerrosbussi, joita oli käytössä runsaasti etenkin Länsi-Berliinissä. Kuvan yksilö ei ole aktiivikäytössä vaan entisöity.

Sodan jälkeen yhtiö oli huonossa tilassa Braunschweigin tehdas oli pommitettu maan tasalle ja Itä-Preussin Elbingissä sijainnut Büssing-NAG Werk Ost jäänyt venäläisten haltuun. Yhtiön tuotanto kuitenkin saatiin käyntiin.

Koska Büssing-NAG oli menettänyt Itä-Preussin tehtaansa, joka oli ajoneuvotuotannon ohella myös korittanut yhtiön linja-autoja, jouduttiin tällä saralla nyt täysin turvaamaan ulkopuolisiin toimijoihin.

Vuonna 1949 Büssing osti sähkötarvikeyhtiö AEG:lta loput NAG:n osakkeista ja sulautti yhtiön itseensä. Yhtiön ajoneuvojen markkinanimenä oli vuodesta 1950 lähtien pelkkä Büssing.

Vuonna 1957 Büssing toi markkinoille ilmajousitteisen linja-autoalustan ja vuonna 1959 itsekantavan linja-autokorin.

1960-luku[muokkaa]

Kuorma-autoasenteinen Büssing U11 -mahurimoottori, iskutilavuus 11 litraa, teho 192-210 hv.

Vuonna 1965 Büssing avasi uuden toimipaikan Salzgitterin kaupunkiin, parisenkymmentä kilometriä Braunschweigista etelään. Vuonna 1960 yhtiön pääomistajaksi oli tullut teräskonserni Salzgitter AG ja vuonna 1968 se omisti Büssingin osakekannan kokonaisuudessaan.

Büssingin tuotepaletti oli laaja; siihen kuului linja-autojen alustoja eri konfiguraatioina sekä kuorma-autoja eri painoluokissa, nokkamallisina, sekä pystyhyttisiä etumoottorirakenteella sekä mahureina. Büssingilla oli vahva usko mahurimoottorin tulevaisuuteen rahtiliikenteessä ja yhtiö panosti sitä hyödyntävien mallien suunnitteluun. Mahurimoottori pyrittiin asentamaan jopa rekkaveturin voimanlähteeksi, vaikka lyhyt akseliväli tuottaa näissä ongelmia jo muutoinkin, esim. polttoainesäiliöiden ja varustelaatikoiden kokoa rajoittavana tekijänä. Mahurimoottorisesta Büssing Commodore Typ 16-210:stä ei muodostunut suurta menestystä.

Toinen epätavanomainen konstruktio oli matalarakenteinen Supercargo 22-150, joka pystyi kuljettamaan kolme 10-jalkaista konttia päällään. Tämänkin mallin tuotantomäärät jäivät vaatimattomiksi.[3]

Etenkin näiden kahden vuonna 1965 markkinoille tulleen mallin suunnittelu ja valmistus sekä myynnin epäonnistuminen, yhdessä uuden tehtaan vaatimien investointien kanssa, rasittivat Büssingin lisäksi myös sen emoyhtiön taloutta. Vuonna 1968 Salzgitter löysi Büssingille ostajan ja vuoteen 1972 mennessä yhtiö oli siirtynyt kokonaan MAN AG:n omistukseen.

MAN-fuusio[muokkaa]

MAN otti Büssingin hallintaansa vuonna 1971 ja vuoden 1972 tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien ajoneuvojen nimenä oli MAN-Büssing, joiden valmistuksesta vastasi MAN AG. Toukokuussa 1972 Braunschweigin ja Salzgitterin laitokset siirtyivät MAN:in hallintaan ja Büssing lakkasi yhtiönä olemasta.

Büssingin etumoottoristen pystyhyttimallien sekä nokkamallisten kuorma-autojen tuotanto loppui vuonna 1972. Linja-autojen ja mahuri-kuorma-autojen tuotanto jatkui edelleen, mutta asteittain muuttuen. Büssingin linja-autojen valmistuksessa siirryttiin MAN:in designiin ja kuorma-autot saivat MAN:in ohjaamon. Nimi "Büssing" hävisi käytöstä 1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, mutta Braunscweigin leijona jäi elämään MAN-tunnuksen yhteydessä. MAN myös valmisti pelkän oman nimensä alla Büssingin mahuriarkkitehtuuriin perustuvia kuorma-autoja joidenkin vuosien ajan.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]