Berliet

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 1. elokuuta 2009 kello 15.02 – tehnyt Okkim (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Berliet
Yrityksen perustusmaa ja paikka Flag of France.svg.png Ranska, {{{perustuspaikka}}}
Tuotannon aloitus 1898
Autokonserni
Vuotuinen valmistusmäärä
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa
Suomen maahantuoja
Suosituin malli


Marius Berliet (1866–1949) oli jo nuorena kiinnostuneempi tekniikasta kuin perheen tekstiilitehtaan tuotteiden myymisestä. Hän rakensi ensimmäisen autonsa vuonna 1895 ja aloitti sarjatuotannon 1898. Yhtiö kasvoi ja saavutti mainetta sekä Ranskassa että vientimarkkinoilla. Vuonna 1905 Berlietiä tuli tapaamaan Albert J. Pitkin, American Locomotive Companyn johtaja. Tämä vetureita vamistava yhtiö alkoi laajentaa toimintaansa autoalalle ja oli kiinnostunut tiettyjen Berliet-mallien lisenssioikeuksista. Sopimus syntyi, ja sen kunniaksi Berliet otti keulamerkkiinsä amerikkalaisen höyryveturin suurine karja-auroineen.

Hyötyajoneuvot saivat yhtä tärkeämmän osan Berlietin toiminnassa 1930-luvun mittaan, ja toisen maailmansodan jälkeen ei henkilöautojen vamistusta enää aloitettu uudelleen. Yhtiö liitettiin vuonna 1967 Citroëniin mutta myytiin 1974 Renaultille.


Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa AutoWikiä laajentamalla artikkelia.