Ero sivun ”Fisker” versioiden välillä

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rivi 14: Rivi 14:
 
'''Fisker''' on amerikkalaisen '''Fisker Automotiven''' valmistama automerkki. Kyseessä on [[Fisker Coachbuild]] -yhtiön ja Quantum Technologiesin yhdessä omistama yritys. Kaikissa Fiskerin malleissa käytetään Quantum Drive -hybriditekniikkaa, jonka Quantum Technologies on kehittänyt nimenomaisesti Fiskeriä varten. Nimensä Fisker on saanut osakkaansa ja toimitusjohtajansa, tanskalaissyntyisen Henrik Fiskerin mukaan.
 
Fisker Automotive oli aikaisemmin julkisuudessa keväällä 2008 riidellessään toisen amerikkalaisen sähköautovalmistajan, [[Tesla Motors]]in, kanssa. Fisker toimi aiemmin Teslan alihankkijana, ja Tesla väitti Fiskerin toimittaneen sille kelvotonta tekniikkaa kehittäessään samalla omaa autoaan. Teslan mukaan [[Fisker Karma]] -mallissa käytetään Teslan omistamien immateriaalioikeuksien alaisuuteen kuuluvaa tekniikkaa. Kesäkuussa 2008 tuomioistuin antoi asiaan ratkaisunsa, joka oli Fiskerille suosiollinen.
+
Fisker Automotive oli aikaisemmin julkisuudessa keväällä 2008 riidellessään toisen amerikkalaisen sähköautovalmistajan, [[Tesla Motors]]in, kanssa. Fisker toimi aiemmin Teslan alihankkijana, ja Tesla väitti Fiskerin toimittaneen sille kelvotonta tekniikkaa kehittäessään samalla omaa autoaan. Teslan mukaan [[Fisker Karma]] -mallissa käytetään Teslan omistamien immateriaalioikeuksien alaisuuteen kuuluvaa tekniikkaa. Kesäkuussa 2008 tuomioistuin antoi asiaan ratkaisunsa, joka oli Fiskerille suosiollinen. Marraskuussa 2008 ilmoitettiin, että Fiskeriin kohdistuvat kanteet on hylätty.
  
== Mallisto ==
 
== Mallisto ==
Rivi 27: Rivi 27:
 
* [http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article115972.ece?s=u&wtm=tt-15072008 Tekniikka & Talous 15.7.2008: Fiskerin hybridi ei riitä Uudenkaupungin autotehtaalle]
 
* [http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article115972.ece?s=u&wtm=tt-15072008 Tekniikka & Talous 15.7.2008: Fiskerin hybridi ei riitä Uudenkaupungin autotehtaalle]
 
* [http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/07/13196 Valmetin pelastajalla myrskyisä menneisyys]
 
* [http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/07/13196 Valmetin pelastajalla myrskyisä menneisyys]
 +
* [http://www.autocar.co.uk/News/NewsArticle.aspx?AR=235748# Autocar.co.uk 3.11.2008: Fisker cleared in lawsuit]
  
[[Luokka:Fisker]]
 
[[Luokka:Fisker]]

Versio 4. marraskuuta 2008 kello 16.24

Fisker
Yrityksen perustusmaa ja paikka Flag of the United States.svg.png Yhdysvallat, {{{perustuspaikka}}}
Tuotannon aloitus 2009
Autokonserni
Vuotuinen valmistusmäärä
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa
Suomen maahantuoja
Suosituin malli

Fisker Karma

Fisker on amerikkalaisen Fisker Automotiven valmistama automerkki. Kyseessä on Fisker Coachbuild -yhtiön ja Quantum Technologiesin yhdessä omistama yritys. Kaikissa Fiskerin malleissa käytetään Quantum Drive -hybriditekniikkaa, jonka Quantum Technologies on kehittänyt nimenomaisesti Fiskeriä varten. Nimensä Fisker on saanut osakkaansa ja toimitusjohtajansa, tanskalaissyntyisen Henrik Fiskerin mukaan.

Fisker Automotive oli aikaisemmin julkisuudessa keväällä 2008 riidellessään toisen amerikkalaisen sähköautovalmistajan, Tesla Motorsin, kanssa. Fisker toimi aiemmin Teslan alihankkijana, ja Tesla väitti Fiskerin toimittaneen sille kelvotonta tekniikkaa kehittäessään samalla omaa autoaan. Teslan mukaan Fisker Karma -mallissa käytetään Teslan omistamien immateriaalioikeuksien alaisuuteen kuuluvaa tekniikkaa. Kesäkuussa 2008 tuomioistuin antoi asiaan ratkaisunsa, joka oli Fiskerille suosiollinen. Marraskuussa 2008 ilmoitettiin, että Fiskeriin kohdistuvat kanteet on hylätty.

Mallisto

Fiskerin ensimmäinen malli on Karma-urheiluauto, joka esiteltiin Detroitissa tammikuussa 2008. Heinäkuussa 2008 Valmet Automotive ja Fisker Automotive julkistivat aiesopimuksen, jonka mukaan ensiksi mainittu alkaa valmistaa Karmaa Uudessakaupungissa vuoden 2009 lopulla. Ensimmäiset autot toimitetaan Pohjois-Amerikkaan vielä ennen vuoden 2009 loppua.

Aiheesta muualla

Lähde