IndyCar Series

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 12. helmikuuta 2021 kello 20.19 – tehnyt Fuller (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
IndyCar Series
IndyCar Series logo.png
Luokka Avopyöräiset
Alue Flag of the United States.svg.png Yhdysvallat
Flag of Canada.svg.png Kanada
Ensimmäinen kausi 1996
Sarjaa hallinnoi INDYCAR, LLC
Hallitseva kuljettajien mestari Flag of New Zealand.svg.png Scott Dixon (2020)
Hallitseva tallien mestari
Hallitseva valmistajien mestari Flag of Japan.svg.png Honda (2020)

IndyCar Series, joka tällä hetkellä tunnetaan sarjan pääsponsorin mukaan nimellä NTT IndyCar Series, on Pohjois-Amerikan avopyöräisten autojen kilpailujen johtava taso. Sen emoyhtiö aloitti vuonna 1996 nimellä Indy Racing League (IRL), jonka Indianapolis Motor Speedwayn omistaja Tony George loi CART:n kilpailijaksi. Vuonna 2008 IndyCar-sarja sulautti itseensä CART:n seuraajan, Champ Car World -sarjan. Sarjaa hallinnoidaan sen emoyhtiön INDYCAR, LLC:n kautta.[1]

Sarjan kärkitapahtuma on Indianapolis 500.

Sarjan nimi

Vuosina 1996–1997 sarjaa kutsuttiin yksinkertaisesti nimellä Indy Racing League. Vuosiksi 1998–1999 sarja sai ensimmäisen nimisponsorinsa, autojen varaosiin ja huoltopalveluihin erikoistuneen Pep Boys -ketjun, ja sitä mainostettiin nimellä Pep Boys Indy Racing League. Vuonna 2000 sarja myi nimeämisoikeutensa Northern Light -internet-hakukoneyhtiölle ja sarja nimettiin Indy Racing Northern Light -sarjaksi.

Nimi IndyCar Series otettiin virallisesti käyttöön vuoden 2003 alusta lähtien. Vuonna 1996 CART:n kanssa tehdyn oikeudellisen sopimuksen päättymisen vuoksi sarjalla oli nyt laillinen oikeus käyttää sitä. Sarja alkoi tietoisesti hankkiutua eroon entisestä IRL-nimestä ja lopulta muutti nimensä yksinkertaisesti IndyCariksi kaudelle 2008. Marraskuussa 2009 sarjan pääsponsoriksi tuli amerikkalainen vaateketju IZOD, joka lopetti sponsoroinnin kauden 2013 jälkeen.

Vuosina 2014–2018 sarjan pääsponsorina oli tietoliikenneyhtiö Verizon Communications. Tammikuussa 2019 ilmoitettiin, että japanilaisesta viestintäyhtiö NTT:stä tulee IndyCar-sarjan pääsponsori ja virallinen teknologiakumppani.[2]

Autojen historia ja nykyiset spesifikaatiot

IndyCar Series on verrannollinen merkkisarjoihin siinä mielessä, että kilpatallien on käytettävä sarjaa hallinnoivan elimen määräämiä runkoja ja moottoreita. Kaudella 2021 Dallara valmistaa vaatimusten mukaiset alustat kaikille tiimeille, Hondan ja Chevroletin toimittaessa niiden moottorit.

Alusta

1996–2011

G-Force GF05 IRL; Juan Pablo Montoyan Indy 500:n voittoauto vuodelta 2000.

Sarjan ensimmäisellä kaudella (1996) käytössä olivat kausien 1992–1995 CART-alustat, joiden valmistajia olivat Lola ja Reynard. Ensimmäinen uusi Indycar syntyi kaudelle 1997. Tony George teki tekniset määritelmät autoista jotka olisivat aiempaa edullisempia valmistaa sekä sarjatuotantoperustaisista moottoreista. Tämän myötä Indianapolis 500:n peruspilareina 1970-luvun lopulta lähtien toimineet CART-alustat ja turboahdetut moottorit muuttuivat kielletyiksi.

Kaudesta 2003 alkaen sarjan sääntöjä muutettiin siten, että liigan olisi hyväksyttävä alustanvalmistajat ennen kuin ne voivat rakentaa autoja. Ennen sitä kuka tahansa kiinnostunut osapuoli pystyi rakentamaan auton, mikäli se täytti säännöt ja asetettiin asiakkaiden saataville liigan määräämällä hinnalla. Neljä valmistajaa on rakentanut IndyCar-alustoja.

Panoz GF09 Indycar Series, Jaques Lazier vuoden 2007 Indianapolis 500:n harjoituksissa.

Dallara aloitti Indycar-autojen valmistamisen kaudelle 1997. Tiimien käyttämät Dallara- ja G Force -rungot jakaantuivat suhteellisen tasaisesti ensimmäisten kausien aikana, mutta lopulta Dallara alkoi voittaa enemmän kilpailuja. Tämä sai useammat joukkueet vaihtamaan Dallaraan, mikä lisäsi heidän menestystään. Vuodesta 2004 lähtien 17 Indy 500 -voittajaa on käyttänyt Dallara-alustaa. Kilpailevia valmistajia ei ole ollut vuoden 2008 jälkeen, jolloin Panoz Auto Development vetäytyi pois sarjasta. Dallara valittiin myös Indy Lights -autojen valmistajaksi.

G Force -alusta esiteltiin vuonna 1997 ja se voitti vuosina 1997 ja 2000 Indy 500 -kilpailut. Vuonna 2002 Elan Motorsport Technologies osti G Force:n ja alustan nimeksi muutettiin "Panoz G Force", joka lyhennettiin "Panoziksi" vuonna 2005. Vuonna 2003 esiteltiin uusi malli, joka voitti Indy 500:n vuosina 2003–2004 ja sijoittui toiseksi vuonna 2005. Se alkoi menettää suosiotaan vuodesta 2006 lähtien, jonka jälkeen ainoastaan yksi G Force sijoittui Indy 500:ssa kymmenen parhaan joukkoon. Panoz antoi IndyCar-joukkueille vain vähän tehtaan tukea sen jälkeen, kun he olivat keskittyneet DP01-alustansa kanssa kilpailevaan Champ Car World -sarjaan. Vuonna 2008 enää yksi Panoz näki Indy 500 -radan ja sekin vailla menestystä, Phil Gieblerin karsiuduttua lähtöruudukosta.

Riley & Scott valmisti IndyCar-alustaa vuosina 1997–2000. Yhtiön alkuperäinen malli, Mark V, otettiin käyttöön vuoden 1997 loppupuolella, mikä rajoitti voimakkaasti sen potentiaalisia markkinoita. Se osoittautui myös kilpailukyvyttömäksi. Kun Reynard osti Riley & Scottin, kaudelle 2000 otettiin käyttöön täysin uusi malli, Mark VII. Se voitti kauden toisessa kilpailussa Phoenixissa, mutta oli yleisesti ottaen hidas ja tiimit luopuivat sen käytöstä nopeasti.

Michael Kranefuss ja Ken Anderson perustivat Falcon Carsin vuonna 2002, kolmanneksi hyväksytyksi alustan toimittajaksi kaudelle 2003. Yksi rullaava alusta valmistui ja esiteltiin, mutta siihen ei koskaan asennettu toimivaa moottoria eikä se koskaan liikkunut omavoimaisesti. Yhtään alustaa ei toimitettu.

Pinnallisesti IndyCar-autot muistuttavat läheisesti muita avorenkaisia Formula-kilpa-autoja, ja niissä on etu- ja takasiivet sekä näkyvät ilmalaatikot. Alun perin autot oli suunniteltu erityisesti ovaaliratakilpailuun; Esimerkiksi öljy- ja jäähdytysjärjestelmät olivat epäsymmetrisiä, jotta voidaan ottaa huomioon nesteiden työntyminen auton oikeanpuoleiselle sivulle. Myöhemmät autot suunniteltiin vastaamaan mutkaratojen asettamia lisävaatimuksia.

2012–2014

Vuonna 2012 sarja otti käyttöön Dallara IR-12 -alustan[3] ja osana kustannusten hallintaa IndyCar neuvotteli sille 349 000 dollarin hinnan alustaa kohti.[4] Uusi spesifikaatio lisäsi myös turvallisuutta, tärkein ominaisuus on takapyörien ympärillä oleva osittainen kotelo, joka estää peräänajotilanteessa autoja nousemasta toisen ajoneuvon takapään yli.

Tämän alustan oli tarkoitus tukea useita aerodynaamiikkasarjoja, mutta niiden käyttöönotto viivästyi vuoteen 2015 saakka, tallien pelätessä kustannuksien liiallista kasvua.[5]

Lähteet

  1. Tony DiZinno: The divided 500: the 1996 Indy and U.S. 500s, 20 years later – NBC Sports, 26. toukokuu 2016. Viitattu: 6. helmikuu 2021.
  2. IndyCar Names NTT as IndyCar Series Title Sponsor, Official Technology Partner – Sports Video Group, 19. tammikuu 2019. Viitattu: 6. helmikuu 2021.
  3. IndyCar’s 2012 Chassis: Lessons Learned from the Car of Tomorrow – Blog IndyCar.com, 27. joulukuu 2010. Viitattu: 12. helmikuu 2021.
  4. Dallara named IndyCar chassis supplier for 2012 – Autoweek, 13. heinäkuu 2010. Viitattu: 12. helmikuu 2021.
  5. Marshall Pruett: INDYCAR: Aero Kit Discussions, Decisions Continue To Evolve – FOX Sports, 29. kesäkuu 2012. Viitattu: 12. helmikuu 2021.