Ero sivun ”L. Gardner and Sons” versioiden välillä

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(Autojen dieselmoottorit)
(Lähteet)
 
Rivi 65: Rivi 65:
 
*http://www.gardnerdieselengines.co.uk/engines.html
 
*http://www.gardnerdieselengines.co.uk/engines.html
 
*http://www.realdiesels.co.uk/gardnerdata.html
 
*http://www.realdiesels.co.uk/gardnerdata.html
 +
*https://www.ewrc-results.com/final.php?e=35953&t=Rallye-Automobile-de-Monte-Carlo-1933
 
<references/>
 
<references/>
  
 
[[Luokka:Moottorivalmistajat]]
 
[[Luokka:Moottorivalmistajat]]
 
[[Luokka:Iso-Britannia]]
 
[[Luokka:Iso-Britannia]]

Nykyinen versio 3. maaliskuuta 2017 kello 20.07

L. Gardner and Sons
Gardner-logo.gif
Yhtiön kotipaikka Flag of the United Kingdom.svg.png Englanti, Manchester
Perustamisvuosi 1900
Yhtiömuoto Osakeyhtiö
Pääomistaja Perheyhtiö (1900-1976)
Hawker Siddeley (1977-1986)
Perkins Engines (1986-)
Yhtiön web-sivu


L. Gardner and Sons Ltd oli brittiläinen dieselmoottorivalmistaja. Yhtiön valmistamia moottoreita on käytetty paikallisvoiman tuottamiseen, merimoottoreina sekä maantie- ja rautatiekaluston sovelluksiin. Gardner-yhtiön toiminnan juuret juontavat vuoteen 1868, ensimmäinen moottori valmistui vuonna 1894. L. Gardner & Sons lopetti moottoreiden valmistuksen 1990-luvun puolivälissä.

Historia[muokkaa]

Alkutaival[muokkaa]

1906
1917

Vuonna 1868 Lawrence Gardner perusti Hulmen kaupunkiin, joka on osa suur-Manchesteria, ompelukoneita valmistavan yrityksen. Tästä toiminta laajeni asiakkaille tehtäviin koneisiin ja koneiden osiin, sekä näiden suunnitteluun.

Lawrence Gardner kuoli vuonna 1890, viidenkymmenen vuoden ikäisenä, jonka jälkeen yritystoimintaa jatkoivat hänen leskensä sekä kahdeksanlapsisen perheen viisi poikaa. Yrityksen toiminta siirrettiin alkuperäisestä asuintalon kellarista asianmukaisiin konepajatiloihin ja se jatkoi toimintaansa alkuperäisellä nimellään.

Vuonna 1894 Gardner aloitti manchesterilaisen A. E. and H. Robinsonin patenttiin perustuvien kuumailma- eli Stirlingmoottoreiden lisenssivalmistuksen.[1] Tämä oli ensimmäinen Gardnerin valmistama lämpövoimakone. Tämä oli alkusysäys, joka sai Gardnerit suunnittelemaan kaasu- ja öljymoottoreita, koska vaikka Robinson-moottori myi hyvin vuosikausia, Gardnerin veljekset näkivät että sillä ei juurikaan ollut mahdollisuuksia kehittyä.

Vuonna 1899 yritys muutti Ecclesin kaupungin Patricroftin alueelle (osa suur-Manchesteriä) ja vuonna 1900 se rekisteröitiin julkiseksi osakeyhtiöksi.[2]

Gardner valmisti 1900-luvun alkukymmeninä sekä kipinäsytytteisiä että itsesytyttäviä moottoreita, sekä näiden kompositioita, bensa-petroli-moottoreita. Yhtiö aloitti itsesytyttävien moottoreiden valmistuksen noin vuoden 1903 tienoilla. Moottoreiden pääkäyttökohteita olivat paikallisvoiman tuottaminen ja merimoottorit. Vuonna 1912 perustettiin myyntiä harjoittanut tytäryhtiö Norris, Henty and Gardners Ltd.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Gardner valmisti tykkien osia ja ammuksia sekä tankkien moottoreita.

Autojen dieselmoottorit[muokkaa]

1920-luku oli moottoriteknologiassa nopean kehityksen aikaa ja tämä koski myös dieselmoottoreita. Niistä kehitettiin nopeakäyntisempiä, jolloin ne soveltuivat myös tieliikenneajoneuvojen voimanlähteeksi. Vuonna 1929 Gardnerin4L2-meridiesel asennettiin Lancia-omnibussin voimanlähteeksi.[3] Konsepti osoittautui toimivaksi ja sen pohjalta Gardner kehitti autokäyttöön tarkoitetun LW-dieselmoottoriperheen.

Vuonna 1933 englntilainen lordi de Clifford osallistui Monte Carlo -ralliin vuoden 1925 Bentleyllä, johon oli asennettu Gardnerin nelisylinterinen, 5½-litrainen LW-dieselmoottori sijoittuen 5:ksi. Kilpailun voitti tuolloin Maurice Vasselle Hotchkiss AM 80S:llä.[4] Kyseinen auto oli myös ensimmäinen täysin brittiläinen dieselmoottorilla varustettu henkilöauto. Sen lisäksi että se oli taloudellinen, se oli myös nopea. Brooklandsin radalla sillä saavutettiin 76 mph (122,31 km/h) nopeus. Gardnerin dieselmoottorilla varustettuja testiautoja olivat 4LK-moottorinen Lagonda ja 6LK-moottorinen Invicta. Jälkimmäinen saavutti 98 mph nopeuden (157,71 km/h) nopeuden, 6,7 l/100 km kulutuksella.[5]

Gardnerin nelisylinterisellä, 3,8-litraisella LK-dieselmoottorilla varustettiin kuutisenkymmentä autoa. Merkkeinä olivat Rolls-Royce, Daimler, Jaguar ja Wolseley. Tämä kertoo moottorin korkeasta laadusta ja hyvistä ominaisuuksista.[6]

Toisen maailmansodan aikana Gardner valmisti dieselmoottoreita lukuisiin käyttösovelluksiin, mm. sukellusveneisiin.

1940-luvulta nykyaikaan[muokkaa]

1965

Gardnerin siiryttyä siviilituotantoon, yhtiö jatkoi LW-moottoriperheen valmistusta ja niitä toimitettiin kuorma- ja linja-autojen voimanlähteiksi suuria määriä. Vuonna 1958 Gardner toi markkinoille 6LX-dieselmoottorin ensimmäisen version. 6LX oli yhtiön kivijalka sen toiminnan loppuun asti. Moottorista kehitettiin vuosien aikana tehokkaampia versioita, mutta vaikka tuote oli hyvä, kilpailijat olivat tavoittamassa Gardnerin etumatkan ja ajoivat lopulta ohi. Yhtiön johtajan Hugh Gardnerin kieltäytyminen hyväksymästä turboahdinta johti vääjäämättä yhtiön markkinoiden tasaiseen laskuun, kilpailijoiden kehittäessä tehokkaampia moottoreita. Toinen myyntiä vähentänyt tekijä oli brittiläisen kuorma-autoteollisuuden tuotannon hiipuminen. Kun 6LX viimein sai ahtimen, oli jo myöhäistä. Vähentynyt myynti vaikeutti moottorin kehittämistyötä ja tämä kostautui, kun vuonna 1992 tuli voimaan Euro I -päästöluokitus. 6LX-moottori ei täyttänyt vaatimuksia ja sen valmistus lopetettiin. Historiansa aikana 6LX-moottoreita valmistettiin noin 100 000 kappaletta.[7]

Yhtiön loppuvaiheet[muokkaa]

Vuonna 1977 Hawker Siddeley -yhtiö osti Gardnerin omistukseensa. Vuonna 1986 Gardnerin omistajaksi tuli Perkins Engines, joka yritti vielä vuonna 1992 myydä yhtiötä tuloksetta.[8]

Alkuperäisestä yhtiöstä aikoinaan erotettu Gardner Marine Diesels huoltaa ja peruskorjaa kaikkia Gardnerin valmistamia moottoreita ja toimittaa niihin varaosia maailmanlaajuisesti.[9]

Gardnerin valmistamia dieselmoottoreita[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]