Pariisin autonäyttely

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pariisin autonäyttely 2006

Pariisin autonäyttely (Mondial de l'Automobile), joka vuorottelee syksyisin saksalaisen IAA:n kanssa, on kävijämäärällä mitattuna Euroopan suurin autonäyttely. Vuonna 2004 järjestetyssä näyttelyssä vieraili yhteensä 1,46 miljoonaa katsojaa, joka on samalla historian suurin määrä. Kyseessä on myös maailman vanhin autonäyttely. Ensimmäinen näyttely järjestettiin jo vuonna 1896, jolloin esiteltiin Pariisi-Bordeaux-autokilpailun osanottajia. Vuoden 2006 syyskuun lopusta lokakuun puoleenväliin kestävä näyttely on järjestyksessään jo 78.

Näyttely järjestetään parillisten vuosien syys-lokakuun vaihteessa. Kolme viikonloppua kestävä näyttely on myös ajallisesti muita näyttelyjä pitempi. Näyttelyn ajankohta on sopiva seuraavan mallivuoden uutuuksien esittelyyn, joten uutuuksia on runsaasti. Näyttely järjestetään Paris Expo Porte de Versailles:ssa ja näyttelyalueen pinta-ala on noin 22 hehtaaria.

Mondial de l'Automobile -niminen näyttely on varsin laaja, mutta varsin Ranska-keskeinen. Esittelijöiden mielenkiinto päättyy välittömästi, kun selviää, ettei vieras puhu ranskaa.

Linkit