Ero sivun ”Rover V8 -moottori” versioiden välillä

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(3.9 / 4.0)
(3.9 / 4.0)
Rivi 68: Rivi 68:
 
* 1992 – 2001 [[TVR Chimaera]]
 
* 1992 – 2001 [[TVR Chimaera]]
 
* 1995 – 2003 Range Rover SE  
 
* 1995 – 2003 Range Rover SE  
* 1994 – 1998 [[Land Rover Defender]] (USA-versioiden vakiomoottori, muilla markkina-alueilla optio.)
+
* 1994 – 1998 [[Land Rover Defender]]  
 
* 1986 – 1991 [[Sisu Nasu|Sisu NA-140 BT]] maastoajoneuvo
 
* 1986 – 1991 [[Sisu Nasu|Sisu NA-140 BT]] maastoajoneuvo
 
* 1991 – 2009 [[Westfield SEight]]
 
* 1991 – 2009 [[Westfield SEight]]

Versio 5. lokakuuta 2013 kello 09.03

Rover V8
Rover V8-moottori.jpg
Valmistajat, jotka käyttäneet General Motors
Rover
Land Rover
MG
TVR
Käyttöaika 1960 – 2006
Toiselta nimeltään Buick 215 V8

Rover V8 -moottori on kompakti, alumiinisella sylinterilohkolla ja -kansilla valmistettu V8-moottori. Moottorin alkuperäinen suunnittelu on lähtöisin General Motors Corporationiin kuuluvan Buick-divisioonan moottoriosaston suunnittelupöydältä, myöhemmästä Britanniassa tapahtuneesta jatkosuunnittelusta ja moottorin tuotannosta vastasi ajoneuvovalmistaja Rover. Vuonna 1967 tapahtuneen Britannian debyyttinsä jälkeen, alkuperäistä 3,5-litraista V8:aa ja sen johdannaisia on Roverin lisäksi käyttänyt lukuisa joukko ajoneuvovalmistajia.

Historiaa

Rover V8 aloitti taipaleensa vuonna 1960 nimellä Buick 215, mallivuodelle 1961 tarkoitettuna täysalumiinisena konstruktiona. Kompaktin kokoinen moottori oli paitsi kevyt, massaltaan noin 144 kg, myös tehokas: Buickin tämän moottorin voimakkaimmat versiot antoivat tehoa 200 hv (SAE brutto) ja samankaltainen Oldsmobilen turboahdettu "Jetfire"-moottori 215 hv (SAE brutto). Vaikka moottori oli amerikkalaisen mittapuun mukaan pieni, se oli silti myynnillisesti melkoinen menestys. Buick valmisti kolmen vuoden aikana 376 799 kappaletta alumiinisella V8-moottorilla varustettua autoa ja Oldsmobilen lukemat olivat samaa luokkaa. Näiden lisäksi joitain Pontiac-malleja varustettiin Buick 215 -moottorilla, lempinimenä tällä oli "BOP 215", akronyyminä sanoista Buick-Oldsmobile-Pontiac. Alumiininen moottori oli kuitenkin kallis valmistaa ja se kärsi öljyn ja jäähdytinnesteen tiiviysongelmista sekä jäähdyttimen tukkeutumisesta, joka johtui alumiinille sopimattoman jäähdytinnesteen käytöstä. Lopputulemana näistä, GM päätti lopettaa kaikkien alumiinimoottoreidensa valmistuksen vuoden 1963 jälkeen. Moottorin design jäi kuitenkin elämään, sillä Buick valmisti vastaavanlaista valurauta-V8 -moottoria vuosina 1964 – 1980, sekä sen V6-johdannaista vuosina 1962 – 2008. Nämä osoittautuivat käytössä luotettaviksi ja pitkäikäisiksi moottoreiksi.

Tammikuussa 1964 Roverin toimitusjohtaja William Martin-Hurst näki Buickin alumiini-V8:n ensi kertaa Mercury Marinen tehtailla, jossa hän oli neuvottelemassa Roverin kaasuturbiini- ja dieselmoottoreiden kaupoista. Bill Martin-Hurst oivalsi että Buickin kevyt V8 olisi ihanteellinen moottori, amerikkalaisia pienempikokoisten brittiautojen keulalla. Alumiini V8 painoi itse asiassa vähemmän kuin kuusisylinteriset rivimoottorit, jotka se tulisi korvaamaan. Amerikan toimintojensa johtajalle, J. Bruce McWilliamsille, yhtiö antoi tehtäväksi taivutella GM myymään moottorin valmistusoikeudet sekä tarvittavat työstökoneet. Kaupat näistä lyötiin lukkoon tammikuussa 1965. Rover palkkasi Buickilta piakkoin eläköityvän, moottoriosaston pääinsinööri Joe Turlayn, avustamaan moottorin tuotannon aloittamisessa Britanniassa.

Rover V8:ssa on valmistushistoriansa aikana käytetty lukuisia erilaisia polttoainejärjestelmiä: Kaksi SU-kaasutinta, kaksi Zenith-Stromberg -kaasutinta, Bosch L-Jetronic eli Lucas 4CU Flapper, Hitachi Hotwire eli Lucas 14CUX, Rover GEMS ja Bosch Motronic.

Roverin omien mallien lisäksi Rover V8 -moottoria on käyttänyt lukuisa joukko suurempia ja pienempiä ajoneuvojen valmistajia kuten mm. Morgan, TVR, Triumph, Land Rover ja MG.

MG Rover Groupin konkurssi vuonna 2005 johti myös perinteikkään "Rover V8" -moottorin valmistuksen lopettamiseen, 40 vuoden jälkeen. Viimeinen Rover-merkkinen henkilöauto, jossa käytettiin aitoa Rover V8 -moottoria, oli Rover SD1 Vitesse. Tämän jälkeen Rover V8 löytyi Land Rover Discovery ja Range Rover -mallien konehuoneesta. Roverin V8-moottorin valmistuksen päätyttyä sen paikan otti Jaguar AJ-V8 -moottori.

3.5

Rover 3500 V8 -moottori

Alkuperäisen Rover V8:n iskutilavuus oli 3528 cm3, porauksen ollessa 88,9 mm ja iskunpituuden 71 mm. Sylinterilohko oli valmistettu hiekkavaluna ja varustettu valurautaisilla sylinteriputkilla. Imusarja oli alkuperäisestä Buickin versiosta poikkeava, sillä Roverin versiossa käytettiin kahta SU-kaasutinta. Roverin moottori oli alkuperäistä painavampi, mutta samalla rakenteellisesti vahvempi, moottorin kuivapaino oli noin 170 kg. Rover V8 esiteltiin ostavalle yleisölle ensimmäiseksi vuoden 1967 Rover P5B "3.5-Litre" saloon -mallissa, jossa se 10,5:1 puristussuhteella antoi tehoa 160 hv (bhp) @ 5200 r/min ja vääntöä 280 Nm @ 2600 r/min.

Sovellukset:

Iceberg-projekti

Vuoden 1979 energiakriisin jälkeen British Leylandilla havahduttiin huomaamaan ajoneuvomarkkinoilla dieselmoottoreiden kasvanut kysyntä. Yhtiössä tehtiin päätös uuden, aiempaa hienostuneemman dieselmoottorin kehittämisestä BL:n henkilöautoja varten. Koska suunnitteluosaston määrärahat olivat tiukalla, uuden dieselmoottorin tulisi perustua mahdollisimman pitkälle jonkin jo olemassaolevan bensiinimoottorin pohjalle. Tämän pohjalta lähdettiin projektinimellä Iceberg kehittämään 3,5-litraisesta bensiini V8 -moottorista dieselversiota. BL aloitti Cambridgeshiren Peterboroughissa sijainneen Perkins Engines Company Ltd:n kanssa yhteistyön moottorin kehityksen tiimoilta. Kehitystyön tuloksena valmistui sekä vapaastihengittävä että turboahdettu versio, molemmissa käytettiin Stanadynen polttoaineensyöttöjärjestelmää. Vapaastihengittävän version teho oli 100 hevosvoimaa ja ahdetun 150 hevosvoimaa.

Prototyyppien testausvaiheessa projekti törmäsi riittämättömän jäähdytysnestekierron aiheuttamiin ongelmiin. Bensiinimoottorin vesikanavat sylinterilohkossa ja -kannessa eivät olleet riittävän kokoiset dieselmoottorin lämmönsiirtoa ajatellen. Yhtiön johto taas edellytti kustannussyistä saman sylinterilohkon käyttöä. Näistä ongelmista olisi varmasti selvitty, mutta seuraavaksi projekti törmäsi taloudellisiin ja logistisiin ongelmiin. British Leylandin uudelleenjärjestelyjen myötä Land Rover ja Roverin henkilöautot oli jaettu kahden eri divisioonan alaisuuteen.

Land Rover otti vuonna 1982 vastuulleen V8-moottorin tuotannon, siirtäen sen Birminghamin Acock's Greenin tehtailta Solihullin tehtaille, missä sitä valmistettiin rinnan muiden Land Rover -moottorien kanssa. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että tehtaalla ei ollut kapasiteettia diesel-V8:n valmistamiseen. Toisaalta yhtiölle tärkeällä Pohjois-Amerikan markkina-alueella eivät dieselmoottorit olleet saaneet jalansijaa odotetulla tavalla. Lopulta BL vetäytyi tästä hankkeesta. Perkins päätti jatkaa projektin eteenpäinviemistä yksin, ja painatti valmiiksi jopa moottorin teollisuusversion esitteitä, mutta BL:n lopetetettua kaiken teknisen tuen, Iceberg-projekti haudattiin loppuvuodesta 1983.

3.9 / 4.0

Rover 3,9 V8

Land Rover valmisti vuosina 1989 – 2003 3946 cm3:n versiota Rover V8 -moottorista. Iskutilavuuden nosto oli saatu aikaan kasvattamalla 3,5-litran moottorin poraus 94,0 mm:iin, iskunpituuden pysyessä entisellään, 71 mm:ssä. Vuonna 1995 moottori sai uudistetun imu- ja pakojärjestelmän, lohkon valua vahvistettiin lisärivoituksella, männät uudistettiin ja kampiakselin laakeripukkeihin tuli ristiinpulttaus. Erotuksena vanhemmasta moottorista, joka oli nimeltään 3.9-moottori, uutta moottoria kutsuttiin 4.0-moottoriksi, vaikka iskutilavuus pysyikin muuttumattomana. Vuoden 1995 viritysasteella 4.0 V8 tuotti tehoa 190 hevosvoimaa ja vääntöä 320 Nm.

4.0 V8:n valmistus päättyi vuonna 2003. Moottorin viimeinen versio, joka oli käytössä vuosimallin 2003 Land Rover Discoveryn voimanlähteenä, tuotti tehoa 188 hv @ 4750 r/min ja vääntöä 340 Nm @ 2600 r/min.

Sovellukset:

1980-luvun alussa TVR lähestyi brittiläistä kilpa-ajaja Andy Rousea, ajatuksena että TVR voisi käyttää Rousen kehittämää 3,9-litraista Rover V8 -kisamoottoria omassa 350i-mallissaan. Rouse oli kilpaillut modifioidulla Rover SD1 V8:lla Britannian rataluokissa menestyksekkäästi. Rousen valmistama versio osoittautui liian hintavaksi ja TVR etsi moottoripajan joka kykeni valmistamaan kyseisenlaisella konseptilla suunnitellun moottorin hieman edullisemmin. Moottorin porauksena oli 93,5 mm eli hieman vähemmän kuin Roverin muutaman vuoden päästä sarjana valmistaman 3,9-litraisen version. Pienemmästä porauksesta johtuen moottorin iskutilavuus oli 3905 cm3. Tasakantisilla männillä ja korkeanostoisella nokka-akselilla varustettuna moottorin puristussuhde oli 10,5:1. TVR kertoi moottorin tuottavan 275 hv tehoa, mutta tämä lukema on ilmeisesti hieman optimistinen. Terve 3905 cm3;n moottori tuottaa kuitenkin yli 240 hevosvoimaa. Kun moottori oli saatu suunniteltua tuotantovalmiiksi, suurin osa niistä valmistettiin North Coventry Kawasakin (NCK) toimesta. TVR osti NCK:n ja teki siitä yhtiölle in-house moottoridivisioonan nimeltä TVR Power. 3905 cm3 -moottorilla valmistettiin noin 100 autoa; TVR:n myöhemmät '400'-versiot käyttivät Roverin 3946 cm3:n moottoria

Sovellukset:

Lähteet

http://www.hemmings.com/hsx/stories/2007/04/01/hmn_feature13.html "Passing of a Pioneer" Artikkeli J. Bruce McWilliamsin muistolle
http://www.britishv8.org/articles/rover-autocar-article.htm History of the Aluminium Alloy V8