Toyopet

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 27. helmikuuta 2015 kello 21.15 – tehnyt Vaux (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toyopet on Toyotan käyttämä merkki, jonka merkkisinä Toyota valmisti autoja vuodesta 1947 1960-luvulle asti. Sen jälkeen Toyota on myynyt autoja omalla nimellään. Suomeen Toyopet-autoja ei ole tuotu, vaan maahantuonnin alkaessa 1964 kaikki autot myytiin Suomessa Toyota-merkkisinä.

Ensimmäinen Toyopet oli Toyopet Model SB, jota valmistettiin 1947–1963.

Toyota aloitti viennin Yhdysvaltoihin vuonna 1957. Tuolloin autot myytiin Toyopet-merkkisinä. Toyopet RS Crownia ei kuitenkaan myyty Yhdysvalloissa kuin alle 2000 yksilöä vuoteen 1961 mennessä, joten Toyotan ensimmäinen vientiyritys selvästi epäonnistui. Myöhemmät Toyota-merkkisinä myydyt autot menestyivät paljon paremmin. Toyopet Crown oli alitehoinen, epämukava ja varustelukaan ei ollut kovin hyvä. Myös kahden ja puolen tuhannen dollarin hinta oli kallimpi kuin halvimmat eurooppalaiset kilpailijat. Toyopet Crownin sisätilat ja koristelu olivat kuitenkin hyvätasoisia 2500 dollarin myyntihintaan. Vaunu kiihtyi nollasta 60 mailiin noin 24 sekunnissa. Toinen alkuvuosina Yhdysvaltoihin viety malli oli Model BJ-maastoauto (Land Cruiser), jonka rakenteissa oli yhtäläisyyksiä Willys Jeepiin.

Malleja

Muuta

Vuonna 1954 Japanissa oli vain kolme autonvalmistajaa, Toyopet, Ohta ja Datsun. Useimmat mallit olivat pikkuautoja, joissa oli varsin heikko moottori, mihin vaikutti materiaalipulan ohella Japanin pienoisautoja suosiva verotus. (Tekniikan Maailma 2/1954)

Aiheesta muualla