USA Car Club Pieksämäki ry

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 3. lokakuuta 2005 kello 17.53 – tehnyt FSO (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

USA Car Club Pieksämäki ry on vuonna 1986 perustettu harrasteautokerho. Yhdistyksen kotipaikka on Pieksämäki ja sen toiminta-alue kattaa myös Pieksänmaan, Haukivuoren ja Kangasniemen kunnat.

Yhdistys perustettiin virallisesti nimellä FHRA Pieksämäki ry, mutta nimi muutettiin vuonna 1989 muotoon Pieksämäki Hot Rod Association ry, koska tätä nimeä oli toiminnassa käytetty jo alusta alkaen. Nykyisen nimensä yhdistys sai kerhotoiminnan uudistuessa vuoden 1993 alussa.

Yhdistyksen alkuaikoina pääpaino oli kiihdytysurheilussa eli drag racingissa. Yhdistyksen panos oli merkittävä Motoparkin kiihdytysradan perustamisessa silloisen Virtasalmen kunnan (nyk. Pieksänmaa) Hällinmäkeen. 1990-luvulla kiihdytystoiminta jäi taka-alalle. Nykyisin yhdistyksen näkyvintä toimintaa on vanhoille harrasteautoille suunnatun vuotuisen Big Wheels -kokoontumisajon järjestäminen Pieksämäen keskustassa heinäkuun puolivälissä.

Yhdistyksellä ei toistaiseksi ole omia www-sivuja. Yhdistyksen osoite on PL 32, 76101 PIEKSÄMÄKI.