Wolseley Motors

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 15. joulukuuta 2020 kello 20.05 – tehnyt Vaux (keskustelu | muokkaukset) (II maailmansodan jälkeiset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wolseley Motors
Wolseley-logo.jpg
Yrityksen perustuspaikka Flag of the United Kingdom.svg.png Iso-Britannia, Birmingham
Toiminnassa 19011975
Yhtiön kohtalo Yhtiön toiminta lopetettu
Kokonais valmistusmäärä
Suosituin malli
Seuraaja
Wolseley (automerkki)
Poistunut käytöstä 1975
Nykyinen omistaja SAIC Motor
Aiemmat omistajat Vickers, Sons and Maxim (1901–1927)
William Morris (1927–1935)
Morris Motors (1935–1952)
BMC (1952–1967)
British Leyland (1967–1986)
Rover Group (1986–1988)
British Aerospace (1988–1994)
BMW (1994–2000)
MG Rover (2000–2005)
NAC (2005–2007)

Wolseley Motors oli vuonna 1901 perustettu englantilainen konepajayhtiö. Henkilöautojen lisäksi se valmisti historiansa aikana mm. kuorma-autoja, kaksikerrosbusseja, vaihteistoja, voimansiirtomekaniikkaa, metallintyöstökoneita, eri kokoisia ja tehoisia moottoreita vesi-, ilma- ja raideliikenteeseen, mitä erinäisimpiä sotateollisuuden komponentteja, tykistön ammuksen kuoria ym.

Monien omistajavaihdosten ja fuusioiden kautta Wolseley-automerkki oli 1970-luvun alussa osa jättimäistä British Leyland -konsernia. Brittiläisen autoteollisuuden vaikeuksien, ja emoyhtiönsä uudelleenjärjestelyjen myötä Wolseley lakkasi yhtiönä olemasta vuonna 1975. Saman vuoden lokakuussa valmistui viimeinen Wolseley-merkkinen auto, 18-22. Nykyisin merkin omistaa kiinalainen valtionyhtiö SAIC Motor Corporation Limited.

Historia[muokkaa]

Vickers[muokkaa]

Automerkin ja sitä valmistaneen yhtiön synty ajoituu vuosien 18951896 tienoille, jolloin Wolseley Sheep Shearing Machine Company Ltd:n työnjohtajana toiminut, 30-vuotias Herbert Austin, kiinnostui moottoreista ja automobiileista. Koska yhtiön valmistamien lampaan keritsemislaitteiden menekki oli varsin sesonkiluontoista, Austin halusi kehittää tälle lisätuotantoa. Talven 1895-96 aikana hän valmisti oman versionsa ranskalaisen Léon Bolléen ajoneuvosta, jollaisen hän oli nähnyt Pariisissa. Kun kävi ilmi, että eräs brittiläinen liikemiesryhmä oli jo ostanut tämän ajoneuvon valmistusoikeudet, Austinin oli tehtävä uudet suunnitelmat itse. Vuonna 1897 paljastettiin toinen Wolseley-auto, Wolseley Autocar No.1. Rakenteeltaan se oli kolmipyöräinen, yksi pyörä edessä, kaksi takana. Moottori oli sijoitettu keskelle, takapyörissä oli erillistuenta ja se kykeni kuljettamaan kaksi selät vastakkain istuvaa henkilöä. Vaikka ajoneuvoa mainostettiin lehti-ilmoituksin, yhtä ainutta ei mennyt kaupaksi. Vuonna 1899 oli vuorossa kolmas Wolseley-auto, nelipyöräinen "Voiturette". Austin otti tuotelinjaan myös polkupyörät, joita myytiin "Wolsit"-nimen alla. [1][2]

Seuraava nelipyöräinen auto valmistui vuonna 1900, siinä ohjauskampi oli jo korvattu ohjauspyörällä. Ensimmäiset yleisölle myydyt Wolseley-autot perustuivat "Voiturette"-malliin, mutta niiden teollinen tuotanto lähti käyntiin vasta vuonna 1901, ja tällöin autoja valmistava yhtiö oli jo vaihtanut omistajaa. Ao. vuonna konepajayhtiö Vickers oli osakkaana rahoittamassa Birminghamiin perustettavaa, autojen ja koneiden valmistukseen erikoistunutta tehdasta. Wolseley kuitenkin menetti mielenkiintonsa autojen valmistukseen ja vuonna 1901 Vickers, Sons and Maxim osti sen osuuden yhtiöstä, joka jatkoi toimintaansa Wolseley Tool and Motor Car Company Ltd -nimisenä, johtajanaan Herbert Austin. Austin oli uuden Wolseley-yhtiön komennossa hetken aikaa, ennenkuin hän sanotui irti toimestaan ja perusti vuonna 1905 omaa nimeään kantaneen Austin Motor Company -yhtiön. [1]

Ennen I maailmansotaa[muokkaa]

Vuonna 1905 Wolseley hankki omistukseensa coventrylaisen Siddeley Autocar Companyn, jonka perustaja John Davenport Siddeley siirtyi johtamaan konsernia, Austinin lähdettyä talosta. Yhtiö valmisti autoja Wolseley-Siddeley -nimellä vuoteen 1909 asti, jolloin John Siddeley irtisanoutui toimestaan.

Vuonna 1907 Wolseley oli aloittanut polttomoottori-generaattoribussien valmistuksen yhteistyössä teollisuusyhtiö British Thomson-Houston Co:n (BTH) kanssa. Siddeleyn irtisanouduttua Wolseleyn johtoon pestattiin BTH:lta Ernest Hopwood. Samalla yhtiön valmistamien autojen nimeksi palasi pelkkä "Wolseley".[3]

Vuosina 19111915 valmistettu Wolseley 16/20 HP -mallia oli luokassaan Englannin myydyin auto. Siinä oli 3080 cm3 moottori, teholtaan 20 hv. Vaihteita oli neljä. 16/20 HP:n huippunopeus oli yli 60 km/h.

Vuonna 1911 Wolseley toimitti kolme moottorirekeä kapteeni Robert F. Scottin katastrofaalisesti päättyneelle Etelänavan valloitusretkelle. Myös saksalainen Antarktiksen tutkimusryhmä jätti Wolseleylle tilauksen vastaavantyyppisistä laitteista.

Vuonna 1912 Wolseley aloitti kuorma- ja hyötyajoneuvojen valmistuksen. Tultaessa vuoteen 1914, Wolseleylla oli tarjolla kuusi eri painoluokkien hyötyajoneuvoa; 12 cwt:n pakettiautosta 40-hevosvoimaiseen viiden tonnin kuorma-autoon. Hyötyajoneuvojen ottaminen tuotelinjaan vaati Adderley Parkin tehtaan laajennusta. Samalla sinne siirrettiin pienen ja edullisen Stellite-automerkin valmistus. Merkin autot olivat Wolseleyn suunnittelemia, mutta niiden valmistuksesta oli vastannut Vickersin tytäryhtiö Electric and Ordanance Accessories Co Ltd.[3]

Vuonna 1912 yhtiö sai venäläiseltä kreivi Pjotr Petrovits Šilovskilta toimeksiannon rakentaa kaksipyöräinen Gyrocar, jollainen oli kuvailtu kirjailija Kenneth Brownin teoksessa Two Boys in a Gyrocar. Wolseley toimitti halutunkaltaisen ajolaitteen tilaajalleen vuonna 1914.

Vuonna 1907 Macchin veljekset perustivat Italian Lombardiaan, Legnanon kaupunkiin, Wolsit Officine Legnanesi Autmobili -nimisen yrityksen, joka valmisti lisenssillä Wolseley-autoja. Näillä autoilla osallistuttiin vuonna 1907 useisiin moottorikilpailuihin. Wolsit-autojen valmistus loppui jo vuonna 1909, mutta yhtiö jatkoi korkealaatuisten polkupyörien valmistusta. Vuosina 1910-1914 milanolainen teollisuusmies Emilio Bozzi valmisti moottorituja polkupyöriä nimellä Ciclomotore Wolsit.

Vuonna 1913 Wolseley oli 3000 auton vuosituotannollaana Britannian suurin henkilöautojen valmistaja. Vuonna 1914 yhtiön nimeksi vaihtui Wolseley Motors Limited. Yhtiö aloitti samalla nimellä toiminnot myös Kanadan Montrealissa ja Torontossa. Suuren sodan päätyttyä tämän yhtiön nimeksi muutettiin British and American Motors.[4]

Vuosien 1913 – 1917 Wolseley-merimoottoreiden hinnat ja valikoima löytyvät täältä:[5]

Vuosien 1913 – 1917 Wolseley-bensiinimoottoreiden hinnat ja valikoima löytyvät täältä:[6]

I maailmansota[muokkaa]

Wolseley-ambulanssi Pervijze'n kylässä, Länsi-Flanderissa, Belgiassa, vuonna 1916. Autossa "Pervizjen Madonnat", sairaanhoitajat Elsie Knocker ja Mairi Chisholm

Britannian aloittaessa sotatoimet, Wolseley, joka oli maan suurin autojen valmistaja, solmi sopimuksen ajoneuvokaluston toimittamisesta armeijalle. Koska Wolseley oli osana Vickers-konsernia myös muuta konepajateollisuutta harjoittava yhtiö, sen sotatuotannon linjaa kasvatettiin hyvin nopeasti. Suuren sodan aikana yhtiö valmisti:

  • 3600 henkilö- ja kuorma-autoa tarvikkeineen ja varaosineen
  • 4900 lentokonemoottoria tarvikkeineen ja varaosineen
  • 760 lentokonetta
  • 600 sarjaa lentokoneiden etu- ja takasiipiä varaosakäyttöön
  • 6000 lentokoneen potkuria
  • Tulenohjausjärjestelmät 27 taistelulaivaan, 56 risteilijään ja 160 hävittäjään
  • 1200 laivatykkien kiinnitys- ja suuntausalustaa
  • 10 voimansiirtomekanismit 10:lle jäykkärunkoiselle ilma-alukselle
  • 2 650 000 18-naulaisen kenttätykin kranaattia
  • 300 000 3-tuumaisen heittimen kranaattia

Valmistetut lentokonemoottorit olivat:

  • Renault V8 ja V12
  • Maybach-Motorenbau GmbH:n kuusisylinterisestä Mb IVa-moottorista kehitetty 180 hv:n versio
  • Yhdeksänsylinterinen ABC Dragonfly -tähtimoottori
  • Ranskalaiseen Gnome Omega Omega -moottoriin perustunut kaksirivinen, 14-sylinterinen tähtimoottori
  • Hispano-Suizan V8-moottoriin perustunut Wolseley Viper. Vuoteen 1918 tultaessa näitä moottoreita valmistui viikossa 60 kappaletta
  • Britannian amiraliteetin ilmalaivoille valmistetut moottorit

Sotien välinen aika[muokkaa]

Vuonna 1918 Wolseley solmi yhteistyösopimuksen japanilaisen Ishikawajiama Ship Building and Engineering -yhtiön kanssa (nyk. IHI Corporation, joka valmistaa mm. turboahtimia). Ensimmäinen japanilaisvalmisteinen Wolseley rullasi linjalta vuonna 1922. Autoja valmistaneesta yhtiöstä tuli myöhemmin Isuzu Motors Ltd.

Vuonna 1919 Wolseley osti emoyhtiöltään Vickersiltä Birminghamin Ward Endissä sijainnen entisen ammustehtaan, Stellite-autoja aiemmin valmistaneen tehtaan sekä Timken-laakeritehtaan .

Wolseleyn sopimukset Britannian sotaministeriön kanssa olivat voimassa vielä vuoden 1919 ajan ja tämä mahdollisti sekä rajun laajenemisen, että ruhtinaalliset voitot. Yhtiö rakensi Lontoon Piccadillylle, Ritz-hotellin naapuriin, Wolseley Housen, jossa oli sekä toimistotilaa että ylenpalttinen näyttelyhuone. Nämä liikkeet tyhjensivät yhtiön kassan tehokkaasti, ja sodan jälkeinen lama, yhdessä Britannian valtion määräämän, yhtiöiden sotateollisuudesta käärimiä voittoja kohtaan suunnatun lisäveron kanssa, ajoivat Wolseleyn kassakriisiin. Suuritehoiset autot eivät tehneet kauppaansa hevosvoimaveron takia ja lama vähensi myös edullisten mallien kysyntää. Vuonna 1926 yhtiö oli selvitystilassa, rasitteenaan kahden miljoonan punnan velat, joka oli tähtitieteellinen summa rahaa.

Morris[muokkaa]

Helmikuussa 1927 William Morris osti Wolseleyn omilla varoillaan, omaan omistukseensa. Yhtiöstä olivat kiinnostuneet myös General Motors sekä Austin Motor Company. Konkurssin jälkeen uudelleen perustetulle yhtiölle annettiin nimi Wolseley Motors (1927) Ltd, josta myöhemmin pudotettiin vuosiluku pois. William Morris teki 1920-luvun lopussa - 1930-luvun alussa joitain uudelleenjärjestelyjä, joilla hän virtaviivaisti yhtiöidensä toimintaa. Osa Wolseley Companyn Adderley Parkin tiloista myytiin pois ja yhtiön kaikki toiminta keskitettiin Ward Endiin. Birminghamin Sohossa sijanneet Morris Commercials -hyötyajoneuvotehtaan tilat myytiin myös pois ja toiminta siirrettiin jäljelle jätettyihin Adderley Parkin tiloihin.

Vuonna 1935 Wolseley Motorsista tuli Morris Motor Companyn tytäryhtiö ja sen autot alkoivat nopeasti perustua Morris-malleihin. Vuonna 1938 Wolseleystä tuli osa Nuffield-konsernia, yhdessä Morris- ja Riley / Autovia -merkkien kanssa.[3]

II maailmansota[muokkaa]

Toisen maailmansodan aikana Wolseley valmisti Universal Carrier (tunnetaan myös nimellä Bren Gun Carrier) -tela-ajoneuvoja. Näitä valmistui 100 kappaleen viikkovauhtia, aina sodan päättymiseen saakka. Toinen valmistettu ajoneuvo oli Morris CDSW -tykinvetäjä, joita yhtiö valmisti vuoteen 1942 asti, liki 6000 kappaletta. Yhtiö kehitti moduulirakenteisen sairaankuljetusyksikön, joka sopi minkä tahansa silloisen henkilöautoalustan päälle. Lisäksi Wolseley-yhtiö tuotti aseiden ja ammusten osia sekä Horsa-liitokoneita.[3]

Sodan päätyttyä Morris- ja Wolseley-tuotanto keskitettiin Cowley'iin. Samalla Wolseley-malleista tuli täysin Morriksien badge engineering -versioita. Ensimmäiset sodanjälkeiset uudet Wolseleyt, 4/50 ja 6/80 -mallit perustuivat Morriksen Oxford MO- ja Six MS -malleihin.

BMC[muokkaa]

Pääartikkeli: British Motor Corporation

Austin- ja Nuffield-konsernien fuusion tuloksena syntyi British Motor Corporation (BMC) vuonna 1952. Konsernin mallipaletissa Wolseley jakoi aluksi korinsa ja alustansa MG:n ja Rileyn kanssa. Ensimmäiset Wolseleyn BMC:n alla julkaissut uudet mallit olivat 4/44 ja sitä seurannut 15/50 sekä 6/90. Näiden sisarmallit olivat MG Magnette ZA / ZB sekä Riley Pathfinder / Two-point-Six.

1950-luvun edetessä BMC kehitti lisää badge engineering -malleja. Morris Minorin seuraajaksi suunnitellusta mallista tulikin Wolseley 1500 ja samaa koria käytti myös Riley One-Point-Five. Seuraavana vuonna markkinoille tuli uusi keskikokoinen malli Wolseley 15/60. Vuoden sisällä konsernin kaikki viisi merkkiä jakoivat Pininfarinan kynäilemän trapetsilinjaisen korin toistensa kanssa.

Wolseley Hornet perustui Austin ja Morris Miniin ja se jakoi porrasperäisen korinsa Riley Elfin kanssa. 1500:n korvasi vuonna 1965 Wolseley 1100 (BMC ADO16). Kaksi vuotta myöhemmin siitä tuli Wolseley 1300. Wolseleyn viimeinen BMC-malli oli Austin 1800 (BMC ADO17) -malliin perustunut Wolseley 18/85.

British Leyland[muokkaa]

Pääartikkeli: British Leyland

Vuonna 1966 BMC-konserni liitti itseensä Jaguar Cars Ltd:n ja konsernin nimeksi muutettiin British Motor Holdings. Vuonna 1968 BMH ja Leyland Motors fuusioitiin ja niistä muodostettiin British Leyland -konserni. Riley, joka oli pitkään valmistanut malleja Wolseleyn kanssa päällekkäin, siirettiin merkkinä eläkkeelle vuonna 1969. Wolseley jatkoi elämäänsä supistetuin toiminnoin, yhden mallin varassa. Vuonna 1972 markkinoille tullut ADO17-korinen Wolseley Six oli Austin 2200:n, eli Austin 1800:n kuusisylinterisen version, badge-engineering-malli. Malli poistettiin markkinoilta vuonna 1975 ja sen tilalle tuli Wolseleyn versio konsernin kiilakorisesta 18-22 -sarjan autosta. Auto ei saanut enää edes omaa mallinimeä, vaan se oli yksinkertaisesti "Wolseley". Seitsemän kuukautta markkinoille tulonsa jälkeen mallisarja sai uuden nimen Princess. Tämä muutos tarkoitti Wolseley-merkin katoamista kartalta 80 toimintavuoden jälkeen.

Wolseley Suomessa[muokkaa]

Wolseley on Suomessa harvinainen merkki, Suomen ajoneuvorekisterissä oli vuoden 1999 lopussa vain neljä Wolseley:tä vuosilta 19601970. Suomessa Wolseley-autoja myytiin 1950- ja 1960-luvuilla vain muutamia kymmeniä. Maahantuojana toimi Oy Voimavaunu Ab, jolla oli myös muiden BMC-autojen edustus, esimerkiksi MG ja Morris. Wolseleyn mallit olivat muita British Motor Corporationin autoja selvästi kalliimpia. Esimerkiksi vuosimallin 1965 Wolseley Hornet, joka oli käytännössä paremmin varustettu Austin/Morris Mini, maksoi 8300 markkaa, kun Morris Minin hinta oli 5960 markkaa.

Wolseley-mallit[muokkaa]

Wolseley käytti useimmiten malliensa nimeämiseen kaksinumeroista tunnusta. Vuoteen 1948 asti, ensimmäinen numero kertoi auton tehon Royal Automobile Clubin määrittäminä verohevosvoimina ja jälkimmäinen moottorin todellisen tehon. Täten esim. Wolseley 14/60:n verohevosvoimien määrä oli 14 ja moottorin tuottama todellinen teho 60 RAC-hevosvoimaa. Myöhemmin ensimmäinen numero ilmaisi moottorin sylinterien määrän. Vuoden 1956 jälkeen ensimmäinen numero kertoi nelisylinteristen moottorien iskutilavuuden pyöristettyinä desilitroina. Täten se ilmaisi että esim. Wolseley 15/60 -mallissa oli 1,5-litrainen moottori, joka tuotti tehoa 60 hevosvoimaa (bhp). Loppuvaiheessa koko nimeämisjärjestelmä hylättiin.

1920- ja 1930-luku[muokkaa]

10HP 2-seater 1904
12/16 limousine 1910
21/60 saloon 1934
Hornet Special open 2-seater 1933
  • Nelisylinteriset
    • 1919-1923 Wolseley Seven
    • 1919–1924 Wolseley Ten
    • 1919–1924 Wolseley Fifteen
    • 1922-1924 Wolseley Fourteen
    • 1924-1928 Wolseley 11/22
    • 1924-1927 Wolseley 16/35
    • 1929-1930 Wolseley 12/32
    • 1934–1935 Wolseley Nine
    • 1935–1936 Wolseley Wasp
    • 1936–1937 Wolseley 10/40
    • 1936–1939 Wolseley 12/48
    • 1939-1939 Wolseley Ten
  • Kuusisylinteriset
    • 1919–1924 Wolseley Twenty
    • 1922-1924 Wolseley 24/30
    • 1924-1927 Wolseley 24/55
    • 1930–1936 Wolseley Hornet six OHC
    • 1927-1931 Wolseley 16/45
    • 1931–1932 Wolseley Viper
    • 1928–1930 Wolseley 12/32
    • 1933–1935 Wolseley County
    • 1933–1935 Wolseley Sixteen
    • 1935–1936 Wolseley Fourteen
    • 1935-1935 Wolseley Eighteen
    • 1936–1938 Wolseley 14/56
    • 1937–1938 Wolseley 18/80
    • 1935–1937 Wolseley Super Six 16HP, 21HP, 25HP
    • 1938–1941 Wolseley 14/60
    • 1938–1941 Wolseley 16/65
    • 1938–1941 Wolseley 18/85 (valmistettu sotilaskäyttöön myös vuonna 1944)
    • 1937–1940 Wolseley 16HP, 21HP, 25HP
  • Kahdeksansylinteriset
    • 1928–1931 Wolseley 21/60 Straight Eight Overhead Cam 2700cc (536 kappaletta)
    • 1929-1930 Wolseley 32/80 Straight Eight Overhead Cam 4020cc (vain alustana)

II maailmansodan jälkeiset[muokkaa]

1961-1969 Wolseley Hornet
Wolseley Six (BMC ADO17)
Wolseley (18–22-sarja)

Lähteet[muokkaa]

  • Marco Ruiz: Suuri autokirja, s. 24. Suomentaja Jussi Juurikkala. Tammi, 1985.
  • Olli J. Ojanen: Autot ja autoilu Suomessa 60-luvulla, s. 151. Alfamer Kustannus Oy, 2002.
  • Onni Pohjanen ja Arvo I. Walli: Uusi autokirja (20. painos), s. 516–529. WSOY, 1965.