Muokataan sivua Ghia L6.4

{{malli|
nimi = Ghia L6.4|
kuva = [[Kuva:GhiaL6.4.jpg|250px|Dual-Ghia]]|
valmistaja = Carrozzeria Ghia|
valmistusmaa = <br>{{Lippu|Italia}} Italia|
valmistusaika = [[1961]]&ndash;[[1963]]|
luokka = [[E-segmentti]]|
kori = 2-ovinen [[avoauto]]<br>2-ovinen [[coupe]]|
suunnittelija = Virgil Exner<br>Paul Farago<br>Giovanni Savonuzzi|
pohjalevy = |
moottori = [[V8]]|
huippunopeus = |
kiihtyvyys = |
iskutilavuus = 6276 cm³|
teho = |
päästöt = |
kulutus = ? l/100 km|
voimanvälitys = [[Takaveto]]|
hintaluokka = |
edeltäjä = |
seuraaja = |
samaaluokkaa = }}

'''Ghia L6.4''' oli 2+2-paikkainen loistoluokan Gran Turismo, jota tehtiin Italiassa amerikkalaisella Chryslerin tekniikalla varustettuna vuosina 1961-1963 kaikkiaan vain 26 yksilöä. Kuten [[Dual-Ghia]], myös Ghia L6.4 oli erityisesti Hollywoodin tähtinäyttelijöiden suosikkiauto.

== Yleistä ==
Ghia L6.4:n piti alunperin olla uusi [[Dual-Ghia]]n malli, mutta alkuperäisen Dual-Ghian primus motor Eugene Casaroll vetäytyi hankkeesta. Hän möi oikeudet [[Ghia]]n ja Paul Faragon yhteysyritykselle, joka valmisti autot omaan laskuunsa. Auto esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa 1960. Kirkkaan keltaisen, 2+2 paikkaisen urheilullisen Gran Turismon keulalla oli logo Dual-Ghia. Kun autoa seuraavan kerran esiteltiin yleisölle maaliskuussa 1961 New Yorkin kansainvälisessä autonäyttelyssä, sen keulan logo oli yksinkertaisesti "Ghia". Numeromerkintä "L6.4" kertoo moottorin iskutilavuuden litroissa.

Auto oli uutena erittäin kallis. Se maksoi Yhdysvalloissa vuonna 1962 $13.500 ja tuotannon päättyessä vuonna 1963 jo $15.000. Esimerkiksi vuoden 1962 Lincoln Continental Convertible maksoi $6.700 dollaria ja Mercedes-Benz 300 SL Roadsterin sai $13.000 dollarilla. Suomeen ei uutena tuotu ainoatakaan Ghia L6.4:ää, mutta uustuontina niitä on tuotu yksi.

Auto valmistettiin kokonaan Italiassa, Torinossa Ghian pajalla. Mallia valmistettiin vuosina 1961-63 ainoastaan tilauksesta. Valmistetuista autoista 17 arvellaan säilyneen. Kolme autoa myytiin uutena Sveitsiin (#0306, #0309 ja #0310), yksi Italiaan (#0319) ja ainakin yksi (#0313) Etelä-Afrikkaan. Eräiden tietojen mukaan Etelä-Afrikkalaiselle asiakkaalle toimitettiin kaksi Ghia L6.4:ää; toinen herralle ja toinen rouvalle. Pääosa tuotannosta myytiin Yhdysvaltoihin.

Tuotanto päättyi vuonna 1963 tilausten ehdyttyä. Toinen syy oli Paul Faragon mukaan se, että "Segre ja minä, me emme kertakaikkiaan voineet jatkaa yhdessä." (Collectible Automobile, Dec. 1993).
<gallery widths=250>
Tiedosto:GhiaL6.4taka.jpg|Ghia L6.4
Tiedosto:GhiaL6.4-2.jpg|Dean Martinille valmistettu Ghia L6.4 muokatuilla etuvaloilla
</gallery>
== Korin muotoilija ==
Auton kori oli [[Virgil Exner]]in, Paul Faragon ja [[Ghia]]n insinöörin, Giovanni Savonuzzin yhteistyön tulos. Exnerin tiedetään työskennelleen auton muotojen parissa keväällä 1959, ja hänen arkistossaan on auton sivuprofiilikuva, jossa on hänen allekirjoituksensa. Exner ei kuitenkaan koskaan halunnut ottaa kunniaa auton muotoilusta, eikä siinä ole juurikaan “omituisuuksia”, joista Exner oli jo tuolloin kuuluisa ja joista tulisi 1960-luvulla yhä korostetummin hänen tavaramerkkinsä, vaan auton muoto on hyvin klassinen ja kypsä, ja yksityiskohdat hillittyjä ja elegantteja. 

Todennäköisempää onkin, että auton ulkomuoto on yhteistyön hedelmä. Auton keula, konepelti ja etulokasuojien yläosan muoto muistuttavat kovasti vuosien 1956-58 Dual Ghiaa, joka oli alun perinkin enemmän Ghian ja Paul Faragon käsialaa. Ghian käsiala näkyy autossa vahvasti. Esimerkiksi se tapa, miten oven lasi kallistuu taaksepäin, lasin yläreunan kaartuessa takareunastaan alas ja päätyen taaksepäin kallistettuun C-pilariin sekä sivulle taipuvaan takalasiin, olivat jo vuonna 1955 Torinon autonäyttelyssä ensiesittelynsä saaneessa, Ghian suunnittelemassa ja rakentamassa Gilda -aerodynamiikkatutkielmassa. Tuo muotoaihe oli puhdasta Ghiaa. Exnerin suunnittelemissa autoissa ei 1950-luvulla ollut koskaan tuollaista taaksepäin kaalistuvaa sivuprofiilia. Exner piirsi silti auton sivuprofiilin. Ghian päämuotoilija Sergio Sartorelli viimeisteli muodot ja Paul Farago valvoi työtä paikan päällä sekä toimi yhdyshenkilönä Amerikkaan Chryslerin tehtaille, kuten jo Dual-Ghiaa tehtäessä. Paul Farago ja Giovanni Savonuzzi siirtyivät vuonna 1963 Chryslerin palvelukseen, kehittämään Ghian niin'ikään rakentamia [[Chrysler]]in turbiiniautoja.

== Tuotanto-osia ==
Auton tekniikka - moottori apulaitteineen, vaihdelaatikko, etu- ja taka-akselistot etupään apurunkoineen sekä myös pohjalevy, tulipelti ja tuulilasi, tuulilasin kehysrakenne kromilistoineen sekä sähkötoimisten sivulasien moottorit olivat amerikkalaisen Chryslerin tuotantoa - ne ovat vuoden 1960 Chrysleristä - mutta itsekantava kori pohjalevystä ylöspäin, sekä auton sisustus olivat kokonaan italialaista käsityötä. Pieni pikantti yksityiskohta on oven sisäpuolella oleva, oven avaamisen tarkoitettu kahva. Myös se on Chryslerin osa (osanumerot #20886674 ja 20886675) kuten myös - niin saattaa arvata - ovien lukot. Myös oven ulkokahvat ovat Chryslerin vakio-osia. Keskikonsoliin sijoitetut sähköikkunoiden käyttökytkimet ovat vuosien 1960-64 Chryslereissä käytettyä mallia (#2096399, Single, ja #2096177, Double). Kojelaudan isokokoiset, ristin muotoisella koristeuralla varustetut nappulat ovat vuoden 1960 Plymouthista. Etuistuimet ovat 1961 Fiat 2300 Coupe -mallin erillisistuimet. Voimalinjan lisäksi muun muassa johtosarjat otettiin suoraan “kanta-autosta”. Koska sähkölaitteita kuitenkin oli paljon enemmän kuin kanta-autossa, Ghia teki johtosarjaan noin 15 haaraliitosta.
Ilmastointilaitteilla varustetuissa autoissa koko laitteisto, mukaan lukien kojelaudan alle, ohjauspyörän vasemmalle puolelle asennettu tuloilmasäleikkö, olivat vuoden 1960 Chrysleristä. Ilmastointilaite oli lisävaruste, eikä sitä asennettu kaikkiin autoihin. 

Auton “alustana” toimi vuosimallin 1960 Chrysler. Sen itsekantava kori leikattiin pois helmakoteloiden yläpuolelta pois, alustaa lyhennettiin niin, että akseliväliksi tuli 126 tuuman sijasta 115 tuumaa, apurunkoa siirrettiin tulipellistä 12 tuumaa eteenpäin, pohjalevyn keskiosaa vahvistettiin Faragon ohjeiden mukaan, ja lopuksi alustalle asennettiin Ghian valmistama kori.

== Kori ==
Ghia teki korin peltiosat puisia muotteja vasten käsityönä noin 25x25 cm paloista, käytti runsaasti koritinaa korin tasoittamiseen, ja maalasi korin 10-15 kertaa pohjamaalilla, jonka päälle tuli pintamaali. Korin valmistamiseen tarvittiin 1500 työtuntia. Ruosteenestokäsittelyä ei ollut, mikä on aiheuttanut jopa Kalifornian ilmastossa pidettyjen autojen ruostumista.

== Moottori ja tekniikka ==
Moottori oli Chryslerin vakiovalmisteinen 383 cid eli 6276 cm³ [[V8]] -moottori. Sen teho oli 340 hv eli 250 kW. [[Hv#SAE_.28American_Society_of_Automotive_Engineers.29|SAE brutto]].

Vaihdelaatikko oli Chryslerin 3-portainen Torqueflite-automaatti. Chryslerin nappitoimisen ja vaijerivälitteisen automaattivaihteiston mekanismi oli korvattu keskikonsoliin asennetulla sirolla vaihdevivulla.

Pyöränripustus oli vuoden 1960 Chrysleristä. Etujousitus oli apurungolle asennettu pitkittäinen [[vääntösauvajousitus]] yläpuolisin A-tukivarsin. Takajousitus oli jäykkä taka-akseli puolielliptisin lehtijousin.

Jarrut olivat Chrysler-yhtymän vuosina 1957-62 käyttämät hydraulisesti tehostetut 12" rumpujarrut edessä ja takana.

== Varusteet ==
Auton vakiovarustus oli kattava:  tehostettu ohjaus, tehostetut jarrut, sähkötoimiset ikkunat (mukaan lukien tuuletusikkunat), automaattivaihteisto, Chryslerin 325 hv V8-moottori, AM-FM radio, lämmityslaite, erikoisvalmisteinen Nardi-ohjauspyörä, erikoisvalmisteiset pölykapselit ja valkosivurenkaat. Ainoat lisävarusteet, jotka olivat saatavilla lisähintaan olivat Chryslerin Air Temp ilmastointilaite sekä sisustuksen nahkaverhoiluun soinnutettu, mittatilauksena tehty ja takaistuimet täyttävä matkalaukkusarja.

== Kuuluisia omistajia ==
Eugene Casaroll oli valikoiva myyjä, hän ei myynyt autoa kenelle tahansa. Piti olla "nimi". Yksi ensimmäisistä omistajista oli Frank Sinatra, joka osti mustaksi maalatun ja mustalla nahalla verhoillun auton tyttärelleen Nancy Sinatralle. Gary Cooper tilasi auton (#0308), mutta kuoli ennen kuin se oli valmis. Lucille Ball sai auton (#0318) lahjaksi tuottaja-aviomieheltään Gary Mortonilta, jolla myös oli Ghia L6.4 (#0325). Dean Martin omisti eri aikoina kaksikin yksilöä, tosin molemmat olivat käytettyjä (#0320 ja #0325), koska Eugene Casaroll ei suostunut myymään hänelle uutta.

== Barris Kustom ==
Kalifornialainen autojen kustomoija Georg Barris modifioi kuusi autoa niiden omistajien toiveiden mukaisiksi. Näiden autojen ulkoinen tunnusmerkki ovat soikeat Cibie -ajovalot, jotka Barris asensi vakiomallisten pyöreiden umpioiden tilalle. Esimerkiksi numeron #0325, viimeinen valmistunut yksilö, joka oli vuosien 1963&ndash;1967 aikana Kaliforniassa Ghian myymälän esittelyautona, ja jonka Dean Martin vuonna 1967 osti, Barris maalasi Martinin toivomuksesta vaalean kuparin ruskeaksi. Alunperin auto oli tumman vihreä ruostumattomasta teräksestä tehdyllä katolla. Samaan autoon Barris asensi myös kojetaulun hiotun alumiinipinnan peittävän viiluimitaation sekä revolverikotelon istuimen alle. Barris kustomoi myös Frank Sinatran tyttärelleen ostaman auton, samoin alunperin Gary Cooperille tarkoitetun auton.

== Lähteet ==

Lehtiartikkelit
* anon: "Sequel to the Dual-Ghia", Motor Trend -lehti, January 1961, ss. 62-63
* Katz, John: “Unknown Celebrities: 1956-63 Dual-Ghia ja Ghia L6.4”, Collectible Automobile Vol. 10, No.4 (December 1993), ss.50-63
* Matras, John and Paul Sable: "Eugene Casaroll and the Dual-Ghia", Automobile Quarterly Vol. 35, No. 3 (July 1996), ss. 82-97
* Toivonen, Arttu: "Minä ja Dean Martin", Premium-klassikot -lehti, 01/2013, ss. 18-26 
* Wennerstom, Bruce: "The Dual Ghia - Grandest of the Grand Turismos", Road & Track -lehti, July 1963, ss. 23-28
<references/>

[[Luokka:Dual-Ghia]]
[[Luokka:Mallit|L6.4]]