Ero sivun ”Plymouth Road Runner” versioiden välillä
| Rivi 5: | Rivi 5: | ||
Road Runnerin moottorivalikoima oli lähestulkon sama kuin Sport Satellite- ja GTX-mallistonkin kohdalla. Pienin saatavilla oleva voimanlähde oli tosin 383-kuutiotuumainen, joka tuotti 335 hevosvoimaa, mutta kaksi suurinta moottorivaihtoehtoa olivat täsmälleen samat kuin GTX -mallissa, eli 440-kuutiotuumainen ja 426 [[Hemi]]. Hupia ei kuitenkaan saanut ilmaiseksi ja Hemi-versio maksoikin peräti 800 dollaria ylimääräistä. Hemillä ja erittäin tiuhalla 4.10:1 [[vetopyörästö]]välityksellä varustettuna nollasta kuuteenkymmeneen mailiin tunnissa -kiihdytykseen tarvittiin vain 5,5 sekuntia. Samalla autolla 400 metrin kiihdytyssprintti oli ohi ajassa 13,5 sekuntia ja loppunopeus oli kunnioitettavat 105,38 mailia tunnissa, eli noin 168 kilometriä tunnissa. | Road Runnerin moottorivalikoima oli lähestulkon sama kuin Sport Satellite- ja GTX-mallistonkin kohdalla. Pienin saatavilla oleva voimanlähde oli tosin 383-kuutiotuumainen, joka tuotti 335 hevosvoimaa, mutta kaksi suurinta moottorivaihtoehtoa olivat täsmälleen samat kuin GTX -mallissa, eli 440-kuutiotuumainen ja 426 [[Hemi]]. Hupia ei kuitenkaan saanut ilmaiseksi ja Hemi-versio maksoikin peräti 800 dollaria ylimääräistä. Hemillä ja erittäin tiuhalla 4.10:1 [[vetopyörästö]]välityksellä varustettuna nollasta kuuteenkymmeneen mailiin tunnissa -kiihdytykseen tarvittiin vain 5,5 sekuntia. Samalla autolla 400 metrin kiihdytyssprintti oli ohi ajassa 13,5 sekuntia ja loppunopeus oli kunnioitettavat 105,38 mailia tunnissa, eli noin 168 kilometriä tunnissa. | ||
Road Runnerin perushinta oli siis alhainen ja siihen kuului 335-hevosvoimainen 383 cid. Jos suuremmat moottorit muuttivatkin auton varsinaiseksi raketiksi, ei perusmoottorillakaan pudonnut muun liikenteen tahdista, sillä 0-60 mailiin tunnissa kesti korkeintaan seitsemisen sekuntia. Lisäksi vakiovarustukseen kuului nelipykäläinen manuaalivaihteisto, "heavy-duty" -alusta, sekä erikoinen äänitorvi, joka päästi äänen "beep-beep" Road-Runner- , eli Maantiekiitäjä-sarjakuvahahmoa matkien. Ilmeisesti alustan osia ei valittu ainakaan kovin huonosti, sillä Road Runner oli hyvä ajettava aikalaisiinsa verrattuna. Road Runnerin astuessa viimeiselle 60-luvun vuodelle, se ei ollut kokenut suuria ulkonäöllisiä muutoksia, mutta tänä vuonna tarjolle asetettiin myös convertible, 440-kuutiotuumaiseen "Super Commando"on tuli saataville 15 lisähevosvoimaa kolmen kaksikurkkuisen [[kaasutin|kaasuttimen]] ansiosta. Paketti kulki nimellä "440-6bbl" -nimellä ja se tuotti siis 390 hevosvoimaa. Pakettiin kuuluva ulospäin näkyvä osa oli myös lasikuidusta valmistettu ja scoopilla varustettu konepeitto. | Road Runnerin perushinta oli siis alhainen ja siihen kuului 335-hevosvoimainen 383 cid. Jos suuremmat moottorit muuttivatkin auton varsinaiseksi raketiksi, ei perusmoottorillakaan pudonnut muun liikenteen tahdista, sillä 0-60 mailiin tunnissa kesti korkeintaan seitsemisen sekuntia. Lisäksi vakiovarustukseen kuului nelipykäläinen manuaalivaihteisto, "heavy-duty" -alusta, sekä erikoinen äänitorvi, joka päästi äänen "beep-beep" Road-Runner- , eli Maantiekiitäjä-sarjakuvahahmoa matkien. Ilmeisesti alustan osia ei valittu ainakaan kovin huonosti, sillä Road Runner oli hyvä ajettava aikalaisiinsa verrattuna. Road Runnerin astuessa viimeiselle 60-luvun vuodelle, se ei ollut kokenut suuria ulkonäöllisiä muutoksia, mutta tänä vuonna tarjolle asetettiin myös convertible, 440-kuutiotuumaiseen "Super Commando"on tuli saataville 15 lisähevosvoimaa kolmen kaksikurkkuisen [[kaasutin|kaasuttimen]] ansiosta. Paketti kulki nimellä "440-6bbl" -nimellä ja se tuotti siis 390 hevosvoimaa. Pakettiin kuuluva ulospäin näkyvä osa oli myös lasikuidusta valmistettu ja scoopilla varustettu konepeitto. | ||
| + | |||
| + | [[Kuva:796px-1969OrangeRoadRunner.jpg|thumb|250px|Road Runner 1969]] | ||
===Moottorit=== | ===Moottorit=== | ||
Versio 5. joulukuuta 2008 kello 08.14
Road Runner (1968-1969)
"Motor Trend" -lehti nimitti Plymouth Road Runnerin vuoden autoksi sen tullessa markkinoille vuonna 1968. Joku saattoi ihmetellä tällaisen erikoismallin valitsemista, mutta lehdellä oli lueteltavana paljon valintaa puoltaneita asioita, kuten edullinen hinta, voimakas moottori, hyvät jarrut, moitteettomasti ja tarkasti toimiva jousitus ja iskunvaimennus sekä lisäksi tyylikkän yksinkertainen ulkonäkö. Toki Road Runnerillekin kertyi hintaa melkoisesti, jos siihen valitsi tarpeeksi lisävarusteita, mutta tavanomaisen coupen perushintaa 2896 dollaria voidaan pitää melko alhaisena. Road Runner oli itse asiassa vain pienimuotoinen, mutta taitava muutostemppu, jolla Plymouthille houkuteltiin kasapäin rajusta suorituskyvystä ja edullisesta hinnasta pitävää nuorisoa. Auton hintaa saadaan tietysti alaspäin karsimalla varusteita ja Road Runner olikin sisältä melko karu, eikä ulkopuoleltakaan ylimääräisiä koristuksia juuri löytynyt. Tällainen auto oli kuitenkin juuri sellainen mitä performance-nuoriso rakasti, joten Road Runnerin valtaisaa menestystä ei siten kannata ihmetellä. Ensin alkuun Road Runner oli saatavana vain keskipilarisena coupena tai hardtopina. Ensin mainittu oli noin 150 dollaria hartopia halvempi, minkä vuoksi sitä myytiin lähes kaksinkertainen määrä hardtopiin verrattuna. Road Runnerin moottorivalikoima oli lähestulkon sama kuin Sport Satellite- ja GTX-mallistonkin kohdalla. Pienin saatavilla oleva voimanlähde oli tosin 383-kuutiotuumainen, joka tuotti 335 hevosvoimaa, mutta kaksi suurinta moottorivaihtoehtoa olivat täsmälleen samat kuin GTX -mallissa, eli 440-kuutiotuumainen ja 426 Hemi. Hupia ei kuitenkaan saanut ilmaiseksi ja Hemi-versio maksoikin peräti 800 dollaria ylimääräistä. Hemillä ja erittäin tiuhalla 4.10:1 vetopyörästövälityksellä varustettuna nollasta kuuteenkymmeneen mailiin tunnissa -kiihdytykseen tarvittiin vain 5,5 sekuntia. Samalla autolla 400 metrin kiihdytyssprintti oli ohi ajassa 13,5 sekuntia ja loppunopeus oli kunnioitettavat 105,38 mailia tunnissa, eli noin 168 kilometriä tunnissa. Road Runnerin perushinta oli siis alhainen ja siihen kuului 335-hevosvoimainen 383 cid. Jos suuremmat moottorit muuttivatkin auton varsinaiseksi raketiksi, ei perusmoottorillakaan pudonnut muun liikenteen tahdista, sillä 0-60 mailiin tunnissa kesti korkeintaan seitsemisen sekuntia. Lisäksi vakiovarustukseen kuului nelipykäläinen manuaalivaihteisto, "heavy-duty" -alusta, sekä erikoinen äänitorvi, joka päästi äänen "beep-beep" Road-Runner- , eli Maantiekiitäjä-sarjakuvahahmoa matkien. Ilmeisesti alustan osia ei valittu ainakaan kovin huonosti, sillä Road Runner oli hyvä ajettava aikalaisiinsa verrattuna. Road Runnerin astuessa viimeiselle 60-luvun vuodelle, se ei ollut kokenut suuria ulkonäöllisiä muutoksia, mutta tänä vuonna tarjolle asetettiin myös convertible, 440-kuutiotuumaiseen "Super Commando"on tuli saataville 15 lisähevosvoimaa kolmen kaksikurkkuisen kaasuttimen ansiosta. Paketti kulki nimellä "440-6bbl" -nimellä ja se tuotti siis 390 hevosvoimaa. Pakettiin kuuluva ulospäin näkyvä osa oli myös lasikuidusta valmistettu ja scoopilla varustettu konepeitto.
Moottorit
| 383 cidV8 | 6276 cm3 | 246 kW (335 hv) | 1968-1969 |
| 426 cid HemiV8 | 6980 cm3 | 312 kW (425 hv) | 1968-1969 |
| 440 cidV8 | 7210 cm3 | 275 kW (375 hv) | 1968-1969 |
| 440 cidV8 | 7210 cm3 | 286 kW (390 hv) | 1968-1969 |
