C-segmentti
Pääartikkeli: Kokoluokat
C-segmentti tai alempi keskiluokka tai keskiluokka on eurooppalaisen kokoluokituksen keskimmäinen luokka. C-segmenttiin kuuluvan auton keskimääräiset mitat ovat: pituus 4110 mm, konepellin pituus 1260 mm, leveys 1650 mm ja oven syvyys 140 mm. C-segmenttiin kuuluvia autoja ovat esimerkiksi Citroën C4, Ford Focus ja Nissan Qashqai.
Eurooppalaiset valmistajat
Toisen maailmansodan jälkeen eurooppalaiset ajoneuvovalmistajat tuottivat, karkeasti jaotellen, kahdenlaisia autoja: pieniä autoja sekä suuria sedaneita. 1960-luvun myötä autoteollisuus havahtui siihen, että yhteiskunnan keskiluokan elintaso oli kohonnut ja autoksi haluttiin jotain muuta kuin aikakaudelle tyypillinen, yleensä takamoottorinen pikkuauto. Tähän markkinarakoon alettiin valmistamaan ns. perheautoja. Perheautoluokan ajoneuvot olivat pääsääntöisesti etumoottorisia ja takavetoisia porrasperämalleja, mutta joukkoon mahtui jo 1960-luvulla jokunen etuvetoinen luukkuperä, kuten esim. Simca 1100. Varsinaisen hatchback-korimallin läpimurto tässä kokoluokassa tapahtui vuonna 1974 esitellyn Volkswagen Golfin toimesta, jonka toiminnallisiin piirteisiin ja muotoiluun oli otettu vaikutteita mm. luokkaa pienemmästä Renault 5 -mallista. Konsepti osoittautui toimivaksi ja ostajien keskuudessa suosituksi ja vuosikymmenen loppuun mennessä muutkin eurooppalaiset ajoneuvovalmistajat toivat markkinoille keskikokoluokan luukkuperäisen mallin. Näitä olivat mm. Fiat Ritmo, Citroën GSA, Renault R14 ja Opel Kadett City.
1980-luku käynnistyi uusien etuvetoisen luukkuperämallien, Ford Escort Mk III:n, Opel Kadett D:n ja Lancia Deltan esittelyllä. Vuosikymmenen edetessä markkinoille tuli lisää malleja kuten Renault R11, Peugeot 309, Renault 19, Fiat Tipo, Lada Samara ja toisen sukupolven Rover 200. Kaikki merkit ja mallit eivät syystä tai toisesta menestyneet, eräs eurooppalainen malli, jonka myynti ei ottanut tuulta allensa, oli Alfa Romeon Nissan-perustainen Arna.
1990-luvulla pienten perheautojen luokka nousi Euroopan suosituimmaksi kokoluokaksi. Vuonna 1991 esitelty Volkswagen Golf Mk III valittiin vuoden autoksi Euroopassa. Citroën korvasi GSA:n hieman suuremmalla BX:llä ja hieman pienemmällä ZX:llä. ZX:n lähes identtinen sisarmalli oli Peugeot 306. Vuonna 1995 Fiat korvasi Tipon kolme- ja viisiovisilla Bravo ja Brava luukkuperämalleilla. Mercedes-Benz esitteli oman, pieneen perheautoluokkaan sijoittuvan A-sarjansa vuonna 1996. Vuonna 1998 Ford esitteli täysin uuden Ford Focus -mallin, ja pitkään ikään päässyt Escort poistui tuotannosta vuonna 2000.
Vuoden 2013 Euroopan tilastoissa C-segmentin autot hallitsevat myyntitilastojen kymmenen kärkeä, yhdessä pienempien A-segmentin ja B-segmentin mallien kanssa. Myyntitilastojen kärjessä vuonna 2012 oli Volkswagen Golf (410 961 kpl, markkinaosuus 4,3 %), viidentenä Ford Focus (232 226 kpl, 2,1 %), kahdeksantena Renault Mégane (189 471 kpl, 1,6 %) ja kymmenentenä Opel Astra J (167 317 kpl, 1,4 %).
Hatchback-korisista perheautoista on jalostunut saman kokoisten kompaktien MPV-mallien eli tila-autojen luokka, jonka ensimmäinen edustaja oli vuosimallin 1996 Renault Scénic. Muita suosittuja malleja ovat Opel Zafira, Citroën Xsara Picasso, Ford Focus C-MAX, Volkswagen Touran, SEAT Altea, Peugeot 5008 ja Fiat Multipla. Kompaktien tila-autojen suosio on vastaavasti vähentänyt sekä porrasperäisten- että farmarimallien myyntiä ja sitä kautta myös tarjontaa. Eräs uusi trendi on valmistaa keskikokoisten perheautojen pohjalta coupé cabriolet -malleja. Esimerkkeinä keskikokoisista malleista voidaan mainita Peugeot 308 CC, Opel Astra TwinTop, Ford Focus Coupe-Convertible ja Volkswagen Eos.
Esimerkkejä nykyaikaisista keskikokoluokan perheautoista
Lähteet
http://www.theicct.org/sites/default/files/publications/EU_vehiclemarket_pocketbook_2013_Web.pdf