Ascari

Kohteesta AutoWiki
(Ohjattu sivulta Ascari Cars)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ascari
Ascari
Yrityksen perustusmaa ja paikka Flag of the United Kingdom.svg.png Iso-Britannia, Banbury, Oxfordshire
Tuotannon aloitus 1995
Autokonserni
Vuotuinen valmistusmäärä
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa
Suomen maahantuoja
Suosituin malli


Ascari on brittiläisen Ascari Cars -yhtiön automerkki. Ascari Cars on pieni, urheiluautoihin erikoistunut valmistaja, joka perustettiin alunperin jo vuonna 1995 Dorsetissa. Vuonna 2000 se muutti Banburyyn, jossa sen tilat edelleen sijaitsevat. Ascarin nykyaikaiset suunnittelu ja tuotantotilat sijaitsevat saman katon alla.

Yritys on saanut nimensä Alberto Ascarin, legendaarisen F1-kuljettajan mukaan. Ascarin perusti hollantilainen Klaas Zwart, joka oli menestynyt yritystoiminnassaan Skotlannissa. Yrityksen myynnistä saaduista rahoilla päätti hän toteuttaa unelmansa ja perusti urheiluautoja valmistavan yrityksen.

Ensimmäisen tuotantomallinsa (Ecosse) Ascari esitteli vuonna 1998. Sitä valmistettiin vuosittain noin 25-30 kappaletta. Vuonna 2003 sen korvasi KZ1. Ascarin uusin malli A10 on kehitetty KZ1:n pohjalta.

Ascarilla on myös Etelä-Espanjassa sijaitseva RaceResortAscari, jossa on mm. 5,4 km pitkä rata, ajo-opetusta ja huipputason ravintola. Suunnitelmissa on myös rakentaa luksushotelli.

Mallit[muokkaa]

Linkkejä[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  • Artikkeli käyttää sisältöä englanninkielisen Wikipedian Ascari_Cars-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.


Nahtavyys.gif Tätä artikkelia on pyydetty kuvitettavaksi.
Syy: {{{1}}}. Tarkempia tietoja saattaa olla sivulla AutoWiki:Artikkelitoiveet.