Kevytauto
Kevytauto (englanniksi ja ranskaksi cyclecar) tarkoittaa rakenteellisesti kevyttä, usein moottoripyörien tekniikkaan perustuvaa autoa. Hankintahinnaltaan ja ylläpitokuluiltaan edullinen auto sijoittuu mooottoripyörän ja voituretten tai "oikean" auton väliin. Suurimmillaan kevytautojen suosio oli 1910-20-luvuilla Ranskassa, Britanniassa ja Amerikassa.[1]
Kevytautojen suosio hiipui, kun markkinoille tuli aiempaa edullisempia, massatuotettuja autoja. Toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa pienet, kevytrakenteiset ja edulliset kulkuvälineet olivat jälleen hetken aikaa suosiossa. Näitä ajoneuvoja kutsutaan kääpiöautoiksi.
Yleistä
Kevytautot olivat 1- tai 2-paikkaisia ja istumajärjestys oli joko rinnakkain tai peräkkäin. Voimanlähteenä oli yleensä 1-tai 2-sylinterinen moottori. Mikäli moottori oli lähtöisin moottoripyörästä, silloin sen yhteydessä oli yleensä myös samaan pakettiin kuuluva vaihteisto.
Joulukuussa 1912 moottoripyöräliittojen kansainvälinen kattojärjestö Fédération Internationale des Clubs Motocyclistes (FIM) antoi luokittelumääräykset kevytautoilla ajettavia kilpailuja varten. Siinä kevytautot jaettiin kahteen luokkaan:
- Suuret
- Suurin sallittu paino 350 kg
- Suurin sallittu iskutilavuus 1100 cm3
- Renkaiden vähimmäisleveys 60 mm
- Pienet
- Vähimmäispaino 150 kg
- Suurin sallittu paino 300 kg
- Suurin sallittu iskutilavuus 750 cm3
- Renkaiden vähimmäisleveys 55 mm
Molempien luokkien autoissa tuli olla vaihteisto ja kytkin. Määräykset näiden osalta täyttyivät myös, jos ajoneuvossa oli variaattori tai hihnakäyttöisellä toisiovedolla porrastetut hihnapyörät ja kiristinrulla, jolla veto saatiin katkaistua. Renkaiden määrää ei säädelty, niitä voi olla joko kolme tai neljä.
Kevytautoille oma arvokilpailunsa Grand Prix automobile de l'U.M.F., joka oli suosittu Ranskassa etenkin 1920-luvulla.
