Buick Roadmaster (1949–1953)

Buick Roadmaster

Valmistaja ja valmistusmaa	General Motors, South Gate, Kalifornia, USA Wilmington, Delaware, USA Atlanta, Georgia, USA Kansas City, Kansas, USA Framingham, Massachusetts, USA Flint, Michigan, USA Linden, New Jersey, USA
Valmistusaika	1949–1953
Luokka
Kori	4-ovinen sedan 4-ovinen Riviera sedan 2-ovinen Sedanet coupe 2-ovinen Riviera hardtop 2-ovinen convertible 4-ovinen Estate wagon 2-ovinen Skylark convertible
Suunnittelija	{{{suunnittelija}}}
Pohjalevy	{{{pohjalevy}}}
Moottori	320 cid (5,2 l) Fireball OHV R8 322 cid (5,3 l) Nailhead V8
Iskutilavuus
Teho
Voimanvälitys	2-portainen Dynaflow automaatti
Kiihtyvyys
Huippunopeus
Kulutus
CO₂-päästöt	g/km
Hintaluokka
Edeltäjä	Buick Roadmaster (1942–1948)
Seuraaja	Buick Roadmaster (1954–1956)
Saman luokan autoja	Cadillac Series 62 Cadillac Series 61 Buick Super Oldsmobile 98

Roadmaster-mallisto sai osakseen ensimmäiset merkittävät, II-maailmansodan jälkeiset muutokset, mallivuodelle 1949. Akseliväli ja auton kokonaispituus olivat pienemmät kuin edellisen sukupolven malleissa, mutta paino oli ennallaan. Auton kokonaismassa oli siis tosiasiassa hivenen kasvanut. Uuden sukupolven Roadmastereiden tuulilasin koko oli kasvanut huomattavasti. Vuosimallin 1949 Buickeissa esiteltiin "VentiPort-koristeet." Roadmaster-malleissa niitä oli etulokasuojissa neljä kappaletta puolellansa, muissa malleissa kolme. Kyseisen vuoden myyntiesite kertoo, että aukot parantavat moottorin jäähdytystä, ja näin varmaan on ajateltu olevankin. Kuitenkin jäähdytysaukot muuttuivat umpinaisiksi jo ensimmäisen mallivuoden aikana. Ajatus ja ensimmäinen VentiPort-koristeiden toteutus on lähtöisin Buickin suunniteluosaston tyyli- ja ulkonäköasioiden tiimin pomolta Ned Nicklesiltä, joka oli asennuttanut vastaavanlaiset koristeet omaan vuoden 1948 Roadmasteriinsa. Auton etuosan molemmilla sivuilla oli neljä aukkoa, joissa oli oranssillä linssillä varustetut valaisimet. Nämä valot oli kytketty moottorin sytytysjohtimiin, niin että joka kerran kun sytytystulppa löi kipinän, myös valo välähti. Tämä imitoi hävittäjäkoneen pakoaukkojen välähdyksiä. Vuoden 1949 myyntiesite tosin kertoo niiden antavan autoille merellisen henkäyksen.[[1]] Tämä yhdistettynä konepellin tähtäinkoristeeseen, sai kuljettajan lentämään kuvitteellisella hävittäjäkoneella. Kun Buickin silloinen pääjohtaja Harlow Curtice näki tämän totetuksen hän tykästyi ideaan niin paljon, että halusi vuoden 1949 malleihin samanlaiset, tosin ilman valoja. Koristeiden lukumäärän tulisi vastata rivikahdeksikon iskutilavuutta, suuremmalla moottorilla varustetut mallit saivat neljä koristetta ja pienemmällä moottorilla varustetut kolme.

Dynaflow-automaattivaihteisto oli nyt vakiovaruste ja moottorin teholukema oli noussut 150:aan hevosvoimaan, korkeamman puristussuhteen ansiosta. Kesken mallivuoden -49 mallistoon lisättiin 2-ovinen, hardtop-korinen Riviera. Malli myi ensimmäisenä, vajaaksi jääneenä tuotantovuotenaan 4314 kappaletta. Buick Roadmaster Riviera, yhdessä Cadillac Series 62 Coupe de Villen ja Oldsmobile 98 Holidayn kanssa olivat ensimmäisiä sarjavalmistettuja hardtop coupe-korisia autoja. Mallin vakiovarustukseen kuului mm. sähkötoimiset ikkunat. Roadmaster Rivierassa esiteltiin suosituksi valinnaisvarusteeksi noussut "Sweepspear"-kylkilistoitus, josta muodosui yksi Buickin tavaramerkeistä. Sweepspear tarkoittaa keskiaikaista jalkaväen asetta hilparia, joka on keihään ja taistelukirveen yhdistelmä. Koristelista lähti keulasta, etupyörän päältä ja loivasti alaspäin kaartuen tavoitti helmapellin juuri takapyörän etupuolella. Tästä kromikoriste kaartoi neljänneskierroksen ja päättyi takavaloihin. Tietolaatikon kuvassa on nähtävillä vuoden 1949 Buick Roadmaster Riviera Coupé. "Riviera trim", kuten listoitusta alunperin kutsuttiin, tuli valinnaisvarusteena saataville myös Roadmaster avomalliin, vuoden 1949 lopulla. Roadmaster-mallien myyntilukema, 88 130 myytyä autoa, on mallisarjan kaikkien aikojen suurin ja se oli 27 prosenttia Buickin kokonaismyynnistä. Tämä on merkittävä saavutus, koska Roadmasterit sijoittuivat hintaluokassaan vain hivenen Cadillac Series 61:n alapuolelle.

Vuoden 1950 keulan ilme, tietä ahmivine hampaineen, oli todella radikaali.[[2]] Tuulilasi muuttui yksiosaiseksi. Valinnainen Sweepspear-listoitus oli noussut esittelyvuonnaan niin suosituksi että se tuli vakiovarusteeksi valtaosassa malleja alkuvuodesta 1950 ja Estate-mallissa sekä uudessa, pidemmän akselivälin alustalle valmistetussa Model 72 Roadmaster 130 Tourback Sedanissa, mallivuoden puolivälissä. Mallimerkintänsä mukaisesti uuden neliovisen sedan-mallin akseliväli oli 130 tuumaa, kun lyhyempi Model 71 Tourback Sedan käytti muiden Roadmaster-mallisarjan autojen tavoin 126 tuuman akselivälin alustaa. Rivieran, avomallin ja pitkäalustaisen sedanin vakiovarustukseen kuului sähkötoimiset ikkunat ja etuistuimet. Roadmaster-mallien moottorit saivat hydrauliset venttiilinnostimet. Mallivuonna 1950 Roadmastereiden myynti laski 75 034:een myytyyn autoon, tämä oli kuitenkin vain 12 prosentin osuus Buickin kokonaismyynnistä. Roadmastereiden laskenut osuus johtui pitkälti Special-mallisarjan kasvaneesta suosiosta.

Tekniset tiedot

Suunnittelija: Harley Earl
Alusta: GM C-kori
Akseliväli: 1949: 126 tuumaa (3200 mm)
1950-52 Riviera sedan: 130,3 tuumaa (3310 mm), 1950–52 muut: 126,3 tuumaa (3208 mm)
1953 Riviera sedan: 125,5 tuumaa (3188 mm), 1953 muut: 121,5 tuumaa (3086 mm)
Pituus: 1949: 214,1 tuumaa (5438 mm)
1950 Riviera sedan: 214,9 tuumaa (5458 mm), 1950 muut: 210,9 tuumaa (5357 mm)
1951–52 Riviera sedan: 215 tuumaa (5461 mm), 1951-52 muut: 211 tuumaa (5359 mm)
1953 Riviera sedan: 211,6 tuumaa (5375 mm), 1953 muut: 207,6 tuumaa (5273 mm)
Leveys: 79,9 tuumaa (2029 mm)
Korkeus: 63 tuumaa (1600 mm)
Tyhjäpaino: 4200 – 4700 paunaa (1900 – 2100 kg)