Dodge 100 mk2
| Dodge 100 (Kuorma-auto) | |
|---|---|
| Valmistaja ja valmistusmaa | Chrysler Europe, Englanti |
| Valmistusaika | 1974–1989 |
| Luokka | Kuorma-auto |
| Kori | |
| Moottori | |
| Iskutilavuus | |
| Teho | |
| Voimanvälitys | |
| Kiihtyvyys | |
| Huippunopeus | |
| Hintaluokka | |
| Edeltäjä | Dodge 500 |
| Seuraaja | Renault Midliner |
| Saman luokan autoja | |
Dodge 100 mk2, joka tunnetaan lempinimellä "Commando" on kuorma-automallisto, johon kuuluu kuorma-autoja 7,5–28 tonnin kantavuuksilla. Sarjaan suunniteltiin useita versioita. Malli 102 käsitti autot kantavuudeltaan alle 8 tonnia, 103 koostui 9,78–13 tonnin kantavuuksista ja 104 käsitti 15–16 tonnin ajoneuvot. Mallisarjaa alettiin kehittää vuonna 1968 ja tuotantoon se otettiin 1974. Alunperin malliston kehitti Rootes Group ja sen tarkoituksena oli korvata Commer VC- ja Commer VE -mallit. Chrysler Europe kuitenkin osti Commerin omistajan, Rootes Groupin, joten mallistosta tehtiinkin Dodge 500 -kuorma-autojen seuraajia. Chrysler kuitenkin vetäytyi euroopan markkinoilta valmistajana 1981 ja Euroopan toiminnot myytiin PSA-yhtymälle. Auton valmistus jatkui PSA-yhtymän alaisuudessa kunnes Renault osti kuorma-autoliiketoiminnan Peugeotilta. Jonkin aikaa autoa kuitenkin myytiin nimellä Renault Commando. Viimeinen Dodge 100 -sarjan perillinen valmistui Dunstablen tehtaalta lokakuussa 1989 ja oli tyypiltään G13. Tilalle tuli Renault Midliner, Ranskalainen malli jota valmistettiin 1993 loppuun saakka. Samalla päättyi kuroma-autojen valmistus Dunstablessa ja tehdas myytiin Kiinaan.
Mallisto oli tuotannossa 15 vuoden ajan ja sitä myytiin ympäri maailman (paitsi Yhdysvalloissa, koska autoihin olisi pitänyt tehdä liikaa muutoksia säännösten täyttämiseksi). Autoa myytiin Dodgen lisäksi myös Commerin, De Soton, Fargon ja Renaultin merkeillä varustettuna.
Tekniikka
Vaihteistot ovat neljä-, viisi- ja kuusivaihteisia Rootesin valmistamia synkronoituja manuaalivaihteistoja. Taka-akselit ovat yhdistelty Rootesin akselista ja Eatonin yksi- ja kaksivaihteisista akseleista.
Moottorit
Alunperin autoissa oli tarkoituksena käyttää Rootesin kaksitahtisia kuusisylinterisiä TS3-dieselmoottoreita, mutta uusien äänentasomääräysten takia näitä ei voitu käyttää liikaa meteliä pitävinä. Näin ollen kevyemmissä malleissa päädyttiin käyttämään vapaastihengittäviä ja turboahdettuja kuusisylinterisiä Perkinsin Isossa Britanniassa valmistettuja dieselmoottoreita. Raskaammissa malleissa käytettiin Mercedes-Benzin OMO352-moottoreita. Moottorivaihtoehdoksi oli tarjolla myös emoyhtion henkilöautoissakin käyttämä V8 bensiinimoottori tyypiltään LA318. Valtion hankintakeskuksen suomeen ostamiin autoihin asennetiin Valmet Linnavuoren valmistamia DS- ja DSA-moottoreita, joiden iskutilavuus mallista riippuen oli 4,4 tai 6,6 l. Aluksi moottorit asennettiin Loviisassa, myöhemmin tehtaalla Dunstablessa.
