Gumball 3000

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gumball 3000 on vuosittainen 3000 mailin (noin 5000 kilometrin) pituinen rikkaiden suosima autokisa, jonka reitti kulkee yleisillä teillä läpi useiden maiden ja maanosien.

Historia[muokkaa]

Ensimmäisen Gumball 3000 -kisan järjesti Maximillion Cooper vuonna 1999. Gumball 3000 ei ole vakavamielinen autokilpailu. Sen henkeen kuuluu juhlimista ja hauskanpitoa välietapeilla. Kisaan on otettu osaa mitä erikoisimmilla autoilla vuosien saatossa, vaikkakin suurin osa osanottajista ajaa reitin läpi normaaleilla urheiluautoilla. Kilpailun tapa juontaa juurensa 1970-luvulla Yhdysvalloissa itärannikolta länsirannikolle ajetusta Cannonball-kilpailusta. Gumballissa ei ole virallisia voittajia, mutta kisan päätteeksi jaetaan palkinto parhaasta Gumball-hengestä.

Viranomaiset ovat joutuneet toistuvasti puuttumaan osallistujien ylinopeuksiin ja muihin tieliikennerikkomuksiin. Lähes joka vuosi kisassa on tapahtunut myös vakavia ulosajoja. Vuosien 2001 ja 2006 Gumballin reitti kiersi Suomen läpi.

Kisoista on koottu samanniminen televisiosarja lukuun ottamatta varhaisimpia kisoja. Sarjaa aloitettiin näyttämään Jim-kanavalla nimellä Gumball-ralli Suomessa vuonna 2008. Myös Jackass-ohjelman erikoisjaksossa nähtiin Jackass-ryhmä vuoden 2001 Gumball 3000 -kisan tunnelmissa. F1 Racing lehden mukaan entinen F1-mestari Damon Hill on myös osallistunut Gumball 3000 -kisaan uransa jälkeen. Suomalainen miljonääri Jussi Salonoja osallistui 2007 Gumbal 3000 -ralliin.

Vuoden 2007 Gumball 3000-rallissa tapahtui kahden sivullisen hengen vaatinut onnettomuus Makedoniassa. Nainen ja hänen autoa ajanut 67-vuotias miehensä kuolivat Gumballiin osallistuneen Porschen törmättyä pariskunnan autoon. Raporttien mukaan Porsche ajoi onnettomuuden sattuessa väärällä kaistalla 200 km/h:n tuntinopeudella alueella, jossa oli 60 km/h:n nopeusrajoitus. Onnettomuudessa osallisina olleet kaksi brittiläistä Gumball-kilpailijaa saivat vain vähäisiä vammoja. Miehet jäivät pakoyrityksestä huolimatta Makedonian poliisin pidättämiksi. Toinen miehistä yritti myöhemmin paeta maasta yksityislentokoneellaan. Vuonna 2007 ralli keskeytettiin onnettomuuden vuoksi.

Voittajat[muokkaa]

Viralliset Gumball Spirit -palkinnon voittajat[muokkaa]

  • 1999 Luke Craft & Dylan Murray - 1999 Light Car Company Rocket
  • 2000 Tom Brudenell Bruce - 2000 Ferrari 550
  • 2001 Jackass' Johnny Knoxville, Steve O, Chris Pontius - 1986 Jaguar XJs
  • 2002 Mark Croker & Rory Sweet - Ferrari F50
  • 2003 Alex Roy & David Maher - 2000 BMW Polizei M5
  • 2004 Gary Lutke & John Docherty - Citroen 2CV
  • 2005 Sue Bellarby & Katie Huddart - Caterham 7
  • 2006 Damian Williams, Richard Blackburn & Ezra Chapman - Rolls Royce Phantom

Epäviralliset Gumball-kisan voittajat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähde[muokkaa]

  • Artikkeli käyttää sisältöä Wikipedian Gumball_3000-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.