Invicta Car

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Invicta Cars Ltd
Invicta-logo.gif
Yhtiön kotipaikka Flag of the United Kingdom.svg.png Iso-Britannia
Perustamisvuosi 1925
Yhtiömuoto
Pääomistaja
Yhtiön web-sivu


Invicta oli brittiläinen ajoneuvovalmistaja. Merkin alla on valmistettu autoja vaihtelevalla menestyksellä eri vuosikymmeninä. Alunperin autoja valmistettiin Surreyn kreivikunnan Cobhamissa, vuodesta 1925 vuoteen 1933, seuraavaksi Lontoon Chelseassa, vuodesta 1933 vuoteen n. 1935 ja lopuksi Surreyn Virginia Waterissa, vuodesta 1946 vuoteen 1950. Viimeksi nimi oli elvytettynä käyttöön vuosien 2004 ja 2012 välisenä aikana valmistetun Invicta S1 -urheiluauton yhteydessä.

Historia[muokkaa]

Ensimmäinen...[muokkaa]

Invicta 3 Litre 4-door tourer 1926

Yhtiön perustivat australialaissyntyinen Noel Macklin sekä brittiläisen teollisuussuvun jäsen Oliver Lyle, joka toimi hankkeen rahoittajana. Autojen valmistus aloitettiin Macklinin maaseutuasunnon tallitiloissa Surreyn Cobhamissa. Auton ominaisuuksissa tavoitteena oli yhdistää urheilullisuus mahdollisimman suureen joustavuuteen, joka mahdollistaisi auton kiihdyttämisen suurimalla vaihteella kävelyvauhdista. Ensimmäinen tuotantovalmis, vuonna 1925 valmistunut auto, oli varustettu Meadowsin 2,5-litraisella OHC-rivikuutosella ja neliportaisella vaihteistolla. Jousituksena oli puolielliptiset lehtijouset kaikilla pyörillä. Invictan suunnittelusta vastasi William (Willie) Watson, Macklinin mekaanikko tämän kilpa-autoiluajoilta, ennen I maailmansotaa.

Vuonna 1926 moottori kasvoi kolmelitraiseksi ja kun mallin tuotanto vuonna 1929 päättyi, niitä oli valmistunut noin 200 kappaletta. Meadowsin valmistamaa suurempaa, 4,5-litraista moottoria käytettiin William Watsonin vuonna 1928 suunnittelemassa lyhyessä- (118 tuumaa) ja pitkässä (126 tuumaa) NLC-alustassa, samoin kuin korkeassa Type A- ja matalassa Type B -alustassa. Urheilullinen, matala alusta saatiin aikaan siirtämällä lehtijousipakat taka-akselin alapuolelle. 4,5-litraisia autoja valmistui vuoteen 1934 mennessä noin 500 kappaletta. Määrää voidaan pitää hyvänä, koska Invicta oli kallis auto ja Wall Streetin pörssiromahduksen aiheuttama lama heikensi autojen myyntiä Euroopassa koko 1930-luvun alun.[1][2]

Pyrkimyksenä laajentaa markkinoita, vuonna 1932 esiteltiin 1,5-litraisella Blackburne-OHC-rivikuutosella varustettu 12/45. 118-tuumaisella akselivälillään kyseessä oli suhteellisen isokokoinen auto ja se osoittautui liian raskaaksi moottorin voimavaroihin nähden, joten se tarvitsi 6:1-perävälityksen. Malliin oli valinnaisvarusteena saatavissa esivalintavaihteisto. Vuoden 1933 mekaanisella ahtimella varustettu 12/90 tuplasi tehon 45:stä hevosvoimasta 90:ään hevosvoimaan, mutta autoja valmistui ainoastaan muutama kappale. Twin cam -moottorinen 12/100 ei edennyt prototyyppiastetta pidemmälle.[3][2]

Urheilumenestystä Invictalle hankkivat Macklinin käly Violet Cordery, joka mm. palkittiin vuosina 1929 ja 1931 Dewar Trophy -maljalla, Sammy Davis, joka joutui Invictalla vakavaan onnettomuuteen Brooklandsissa vuonna 1931 sekä Donald Healey, joka ajoi vuonna 1930 Monte Carlo -rallin luokkavoittoon ja vuonna 1931 kokonaiskilpailun ykköseksi.

Invicta-autojen tuotanto hiipui vuoden 1935 tienoilla. Noel Macklin myi yhtiönsä vuonna 1933 ja aloitti Cobhamin tiloissaan uuden Railton-auton valmistuksen. Invicta siirsi yrityskaupan jälkeen toimintansa Lontoon Chelseaan. Yritys elvyttää merkin valmistus käyttämällä Delage- ja Darracq-merkkien komponentteja ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Toinen...[muokkaa]

Yhtiön toiminta käynnistettiin uudelleen vuonna 1946, nimellä Invicta Car Development Co. Ltd., Surreyn Virginia Water'ssa, tarkoituksena valmistaa Black Prince -nimistä mallia. Auton voimanlähteenä käytettiin jälleen Meadows-moottoria, tällä kertaa kahdella kannen yläpuolisella nokka-akselilla varustettua 3-litraista rivikuutosta, joka antoi tehoa 120 hevosvoimaa (bhp). Invicta Black Prince oli kokoonpanoltaan monimutkainen ja todella kallis auto. Siinä oli mm. Brockhousen muuttuvavälityksinen automaattivaihteisto (Brockhouse Hydro-Kinetic Turbo Transmitter), vääntösauvoilla toteutettu pyörien erillisjousitus sekä rengasrikon varalta sisäänrakennetut sähköhydrauliset tunkit. Autoja valmistettiin 25 kappaletta. Yhtiön toiminta kesti vuoteen 1950, jolloin sen osti Frazer-Nash-autoja valmistanut A. F. N. Ltd.[4][5]

Kolmas...[muokkaa]

1980-luvun alussa eräs brittiläinen pienvalmistaja osti oikeudet autojen valmistamiseen "Invicta"-nimellä. Valmistajan tarkoituksena oli tuottaa Invicta-replikoita, joissa olisi Jaguarin tekniikka. 1920-luvun korimuodot yhdistettynä 80-luvun pieniin pyöriin ja leveään raideväliin eivät olleet kaikkein kaunein yhdistelmä, ja hanke lopetettiin ilmeisesti yhden valmistuneen prototyypin jälkeen.[4]

Ja neljäs kerta[muokkaa]

2000-luvun alussa merkki herätettiin jälleen henkiin, tällä kertaa Michael Bristow -nimisen henkilön toimesta. Bristow oli ostanut merkin oikeudet vuonna 1980 ja hänen Wiltshiren kreivikunnan Chippenhamiin perustamansa Invicta Car Company aloitti Invicta S1 -urheiluautojen valmistuksen vuonna 2004. Bristow suunnitteli mallinsa yhdessä urheiluautojen asiantuntijoiden Chris Marshin ja Leigh Adamsin kanssa[6] S1:n voimanlähteenä toimi Fordin amerikkalaisen Special Vehicles Team (SVT) -yksikön toimittama 4,6- tai 5.0-litrainen V8, joka antoi tehoa 600 hevosvoimaa (bhp) ja 320 km/h huippunopeuden.

Autossa oli AP Racingin pääjarrujärjestelmä, edessä 6- ja takana 4-mäntäisillä satuloilla sekä tuuletetuilla ja ristiin poratuilla kisalevyillä, pääjärjestelmästä riippumaton Brembon käsijarru, säädettävä iskunvaimennus ja päällekkäisin kolmiotukivarsin toteutettu kisajousitus, BTR Hydratrak -kisaperä luistonrajoituksella. Hiilikuitukorisen ja putkikehikkorunkoisen auton painojakauma on 50/50, sisälle on asennettu turvakaaret.

2000-luvun lopun pankkikriisi romahdutti autojen myynnnin maailmanlaajuisesti ja kalliita autoja piensarjoina valmistaneella yrityksellä ei ollut taloutensa suojaksi puskureita. Huhtikuussa 2012 Westpoint Car Company, aiemmalta nimeltään Invicta Car Company, asetettiin selvitystilaan. Invicta Car Companyn nimi oli vaihdettu juuri ennen velkojien konkurssihakemusta, jottei Invictan nimeä jälleen kerran yhdistettäisi taloudelliseen epäonnistumiseen.[7]

Nykyinen Invicta Cars[muokkaa]

Vuonna 1989 Christopher Browning -niminen Invicta-entusiasti perusti Invicta Cars Ltd. -nimisen yhtiön. Browning itse on toiminut vuosimallien 1925 - 35 Invicta-autojen entisöinnin parissa ja hänen yrityksensä tarkoitus on kerätä tietoa olemassa olevista yksilöistä ja palvella niiden omistajia autojen entisöinnissä ja ylläpidossa.[8]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]