Édouard Michelin

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Édouard Michelin.jpg

Édouard Michelin (23.7.1859, Clermont-Ferrand – 25.8.1940, Orcines) oli ranskalainen teollisuusmies. Yhdessä vanhemman veljensä Andrén kanssa he perustivat rengasyhtiö Michelinin ja toimivat myös sen johdossa.

Henkilöhistoria[muokkaa]

Alunperin Édouardista ei ollut tarkoitus tulla teollisuusmiestä, vaan hän opiskeli ensin lakitieteitä, kunnes siirtyi opiskelemaan kuvataiteita pariisilaiseen École des Beaux-Arts -yliopistoon. Édouardilla oli Pariisin Montmartren kaupunginosassa oma ateljee, jonka hän kuitenkin jätti taaaksensa ja palasi kotiseudulleen vuoden 1888 tienoilla. Hänen veljensä Andre oli ottanut hoitaakseen vuonna 1832 perustetun, kumista erilaisia maatalouden hyötytarvikkeita valmistaneen Barbier-Dauprée -perheyhtiön ja avukseen tähän hän pyysi mukaan Édouardin. Veljekset ostivat tuolloin 52 henkeä työllistäneen yhtiön vuonna 1889 ja sille annettiin nimi Michelin & Cie. Nykyinen Michelin-konsernin pääkonttori sijaitsee edelleen tuolla samaisella tontilla.

Vuonna 1891 tehtaalle saapui polkupyöräilijä, jonka sisärenkaat olivat paikkauksen tarpeessa. Sen aikaisen teknologian mukaisesti sisärengas oli liimattu vanteen kehälle ja sen irrottaminen, korjaaminen ja uudelleen liimaaminen oli tunteja vaativa työrupeama. Édouard Michelin sai tästä idean sisärenkaasta, joka olisi vanteen ja renkaan välissä vapaasti, ilman liimausta, ja siten nopeammin poistettavissa ja asennettavissa takaisin paikalleen. Hän patentoi vielä samana vuonna ideansa kehitystyön tuloksena syntyneen sisärengastyypin, joka oli perusta sekä yhtiön kasvulle että edelleen yleisesti käytössä olevalle sisärenkaalle.[1][2]

Lähteet[muokkaa]

  1. Building the Brand: The History of Michelin – Cave Social, Viitattu: 10. tammikuu 2020.
  2. https://www.michelin.com/en/michelin-group/about-us/history/ – The Michelin Group, Viitattu: 10. tammikuu 2020.