Pariisi-Bordeaux-Pariisi-kilpailu

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pariisi–Bordeaux–Pariisi on vuonna 1895 ajettu, maailman ensimmäinen moottoriajoneuvojen nopeuskilpailu. Vuonna 1894 ajettu Pariisi-Rouen-kilpailu ei ollut nopeuskilpailu, ts. ensimmäisenä maaliviivan ylittänyt ajoneuvo ei ollut kilpailun voittaja. (Ranskan kielessä ero käy ilmi myös tapahtuman kuvauksessa, Pariisi-Rouen oli concours eli tapahtuma, kun Pariisi-Bordeaux-Pariisi oli course eli kilpailu.)

Yleistä[muokkaa]

Pariisi-Bordeaux-Pariisi-kilpailun maaliviivan ylitti ensimmäisenä Émile Levassor, joka käytti 1178 kilometriä pitkän taipaleen suorittamiseen aikaa 48 tuntia ja 48 minuuttia. Toisena maaliin saapui Louis Rigoulot, lähes kuusi tuntia Levassorin jälkeen ja kolmantena Paul Koechlin, 11 tuntia Levassorin jälkeen. Koechlin kuitenkin julistettiin kilpailun voittajaksi, koska sääntöjä tarkemmin tulkiten kävi ilmi, että kilpailuun osallistuvan auton olisi kuulunut olla neli- tai useampipaikkainen ja Levassorin sekä Rigoulot'n autot olivat kaksipaikkaisia. Päätös herätti vastalauseita sekä kritiikkiä ja Automobile Club de France (ACF) tarkensi sääntöjä seuraavaa, vuoden 1896 Pariisi-Marseille-Pariisi -kilpailua varten siten, että kilpailun voittaja oli nopeimman kokonaisajan saavuttanut kuljettaja.[1][2]

Levassorin kilpailu[muokkaa]

Émile Levassorin ja hänen mekaanikkonsa Charles d'Hostinguen ajokkina oli 1205-kuutioisella Daimler-moottorilla varustettu Panhard & Levassor. Yhtiö oli vuodesta 1891 lähtien valmistanut autonsa Système Panhard -arkkitehtuurilla, joka tarkoitti että moottori oli sijoitettu eteen, sillä oli nestejäähdytys, moottorin jatkeena oli kytkin sekä siirtopyörävaihteisto ja voimansiirto vetäville takapyörille tapahtui kardaaniakselin välityksellä. Panhard & Levassorin auto oli rakenteeltaan tukeva ja monilta ominaisuuksiltaan kilpailijoitaan edellä. Moottorin sijoittaminen auton keskiosan sijasta sen keulalle paransi jäähdytystä ja lisäsi siten sen toimintavarmuutta. Samalla tämä toi painopistettä alemmas, koska matkustajien ei tarvinnut istua moottorin päällä. Émile Levassor oli lisäksi paneutunut alustan ja ohjausgeometrian suunnitteluun ja Panhard & Levassor oli ajettavuudeltaan monia kilpailijoita parempi.

Kilpailuun oli ilmoittautunut 46 ajoneuvoa, autoja ja kaksipyöräisiä, joista 30 starttasi taipaleelle. Lähtö tapahtui tiistaina, kesäkuun 11. päivänä, Versailles'n palatsin Place d'Armes -kentältä ja kilpailijat lähetettiin matkaan kahden minuutin välein joista ensimmäisen lähtöaika oli klo 12.05. Joukon kärkipaikalla ajoi kreivi Chasseloup-Laubat, mutta hieman ennen Tours'n kaupungissa (matkaa ajettu n. 250 km) ollutta aikatarkistuspistettä hänen autonsa rikkoutui ja hän keskeytti. Tällöin Émile Levassor otti kärkipaikan ja piti sitä suvereenisti hallussaan loppuun asti.

Émile Levassor saapui Bordeaux'hon keskiviikkona, kesäkuun 12. päivänä klo 10.38. Pidettyään viiden minuutin tauon ja nautittuaan lasin samppanjaa hän lähti paluumatkalle. Pariisiin hän saapui torstaina, kesäkuun 13. päivänä klo 12.57, käytettyään 1178 kilometrin matkaan aikaa 48 tuntia 44 minuuttia. Keskinopeudeksi muodostui n. 24,5 km/h.[3]

Tulosluettelo[muokkaa]

Sija Nro Kuljettaja Auto Loppuaika Huomautuksia
1 5 Émile Levassor Panhard & Levassor 48:48:00 24.54 km/h
Auton 2-paikkaisuuden vuoksi sijoittui kilpailussa toiselle sijalle
2 15 Louis Rigoulot Peugeot 54:35:00 Auton 2-paikkaisuuden vuoksi sijoittui kilpailussa kolmanelle sijalle
3 16 Paul Koechlin Peugeot 59:48:00 Julistettiin kilpailun voittajaksi
4 8 Auguste Doriot Peugeot 59:49:00
5 12 Hans Thum Benz 64:30:00
6 7 Émile Mayade Panhard & Levassor 72:14:00
7 28 Rene de Knyff Panhard & Levassor 78:07:00
8 13 Émile Roger Roger-Benz 82:48:00
9 24 Amédée Bollée La Nouvelle 90:03:00 7 hengen iso höyryauto

Lähteet[muokkaa]

  1. Karl Smallwood: A Momentous Motor Race – Today I Found Out, 11. kesäkuu 2018. Viitattu: 31. tammikuu 2020.
  2. History of Formula 1 - City to city motor races – grandprixhistory.org, Viitattu: 2. helmikuu 2020.
  3. A Lire : Paris-Bordeaux-Paris – Motorlegend, 8. lokakuu 2007. Viitattu: 2. helmikuu 2020.