Peterbilt

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peterbilt Motors Company
Yrityksen perustusmaa ja paikka Flag of the United States.svg.png Yhdysvallat, {{{perustuspaikka}}}
Tuotannon aloitus 1939
Autokonserni PACCAR
Vuotuinen valmistusmäärä
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa
Suomen maahantuoja
Suosituin malli 379


Peterbilt Motors Company on vuonna 1939 perustettu kevyiden sekä raskaiden kuorma-autojen valmistaja, jonka pääkonttori on Dentonissa, Texasissa. Peterbiltillä on tehtaat Dentonissa, Texasissa (1980) ja Sainte-Thérèsessä, Quebecissä. Yhtiö oli 1960-luvun alusta 1980-luvun puoleen väliin San Francisco Bay:n alueella Pohjois-Kaliforniassa, jossa pääkonttori, osien valmistus sekä päätehdas oli Newarkissa, Kaliforniassa. Newarkin tehdas suljettiin vuonna 1986 kaiken valmistuksen yhdistyessä Dentonin tehtaaseen. Vuonna 1993 myös pääkonttori sekä suunnittelu siirrettiin Dentoniin.

Historia[muokkaa]

1900-luvun alussa Tacomassa, Washingtonin vaneri ja puualan yrittäjä T.A. Peterman kohtasi puiden kuljetusongelman. Hän ei saanut juuri kaadettuja tukkeja metsästä sahalleen nopeasti eikä taloudellisestikaan. Edistääkseen metsästä saatavaa varallisuutta oli tarpeellista kehittää ja nykyaikaistaa puiden keruuta, uittaa tukkeja jokea pitkin tai käyttää höyrytraktoreita, tai jopa hevosia. Peterman tiesi että jos hän voisi kehittää aluillaan olevaa autotekniikkaa ja rakentaa kuorma-autoja hän voisi edetä pitkän matkan ongelman ratkaisussaan.

Tähän päästäkseen hän muokkasi armeijan ylijäämäkuorma-autoja, parantaen tekniikkaa jokaisella onnistuneella ajonevolla. Sitten hän päätti korvata käynnistyskammen akulla ja käynnistinmoottorilla ja myöhemmin sen jälkeen hän osti Oaklandista, Californiasta vuonna 1938 Fageol Motorsin omaisuuden tyydyttääkseen tarpeensa erikoisrakenteisen puutavara-auton rungon tekemiseen. Faegol oli joutunut konkurssipesän hallintoon vuonna 1932. Vuoteen 1938 mennessä suuri lama oli laskenut omaisuuden arvon lähes nollaan. Peterman hankki lopetetun kuorma-autovalmistajan ja ryhtyi valmistamaan muokattuja ketjun välityksellä liikkuvia kuorma-autoja nimenomaisesti hänen puualan konsernilleen. Vuonna 1939 hän ryhtyi myymään merkittäviä kuorma-autojaan muillekkin. T. A. Peterman kuoli vuonna 1949, jolloin hänen vaimonsa Ida myi yhtiön ilman maa-aluetta seitsämälle yhtiön johdossa olleelle. He laajensivat sen todelliseksi raskaiden kuorma-autojen tuottajaksi. Vuonna 1958 Ida Peterman ilmoitti suunnitelmansa myydä maa-alue edistääkseen ostoskeskuksen tekemistä. Osakkeenomistajat eivät halunneet sijoittaa uuteen tuotantotehtaaseen ja myivät yhtiön PACCARille. PACCAR (Pacific Car & Foundry Co) silloisena pääasiassa rautatierahtiautojen valmistajana halusi laajentaa kuorma-autojen valmistukseen. PACCAR, joka oli hankkinut omistukseensa Kenworthin vuonna 1945, oli jo nouseva tekijä raskaiden kuorma-autojen markkinoilla. Toukokuussa 1958 he hankkivat Peterbilt Motorsin kokonaan omistamakseen tytäryhtiökseen. Vuotta myöhemmin Pacific Car alkoi rakentaa modernia 16400 m2 tuotantotehdasta Newarkiin, Kaliforniaan. Lokakuussa 1960 Peterbilt muutti uuteen tehtaaseen ja muuttui pääyhtiön osastoksi kantaen omaa traditiotaan säilyttäen tuotanto linjansa.

1960-luvun lopulla rakennettiin toinen tuotantotehdas Madisoniin, Tennesseehen. Kolmas tehdas rakennettiin Dentoniin, Texasiin vuonna 1980, josta tuli ainoa paikka jossa valmistettiin uutta 362 COE -mallia. Vuonna 1986 Peterbilt sulki Newarkin tehtaan, mutta jätti pääkonttorin, suunnittelun sekä markkinointiosastonsa sinne. Vuonna 1993 Peterbilt lähti kokonaan pois Newarkista, muuttaen myös pääkonttorinsa ja suunnittelun Dentoniin.

Peterbilt 579

Peterbilt malleja[muokkaa]

Peterbilt mallinumerot alkoivat perinteisesti 2:lla yhdellä vetävällä akselilla ja 3:lla kahdella vetävällä akselilla. Peterbilt lopetti tämän käytännön 1970-luvun lopulla.

  • 200/265: Pieni kuorma-auto Volkswagen / MAN G90 -pohjaisella hytillä. Vastaava kuin L80-sarjan hytillä. Volkswagenin tuotanto jatkuu nykyään Brasiliassa.
  • 260/360: Ensimmäinen malli. Tuotanto keskeytyi Toisen maailmansodan aikana.
  • 280/350: Klassinen "rauta-nokka", tavanomaisesti rakennettu vuosina 19491957. Siinä oli omaperäiset polkupyörä-tyyliset etulokasuojat sekä pitkä maski pystysuorilla ritilöillä.
  • 281/351: Klassinen kapeanokkainen perhoskeula, jota valmistettiin vuodesta 1954 vuoteen 1976, tosin vain muutamia tehtiin noin vuoden 1968 jälkeen. Kuorma-auto tuli tutuksi yleisölle vuonna 1971 Steven Spielbergin jännityselokuvan, Duelin ansiosta, jossa oli 1950-luvun Peterbilt 281. (Tämä ei ollut 351, koska siinä oli vain yksi vetävä akseli.) 351 oli myös saatavana vuoden 1971 jälkeen taaemmas asennetulla etuakselirakenteella (SBFA), Peterbiltin ensimmäinen suunnittelu, tarkoitettuna itä-rannikon markkinoille. Lempinimeltään "The Autocar fighter", joidenkin henkilökunnan mukaan. Yhtiön kuorma-autojen suunnittelu teki tietä myöhemmille malleille, kun 351 SBFA -malli kehittyi 353:ksi.
  • 282/352: Taittuvahyttinen hytti moottorin päällä (cab-over-engine, COE) -malli tuli 351-mallin (ei taittuvahyttinen) hytin tilalle panoraamaisella "Saf-T-Cab"lla vuonna 1959. Virallisesti lempinimetty "Pacemaker"ksi henkilökunnan kesken jäjestetyssä nimikilpailussa vuonna 1969 (voittaja sai väritelevision). Vuodesta 1959 vuoden 1969 alkuun: ajovalot lähempänä jäähdyttäjää. UniLite-hytti oli täysin käsin tehty. Pacemaker-tyylinen tasometalli 19691980. Pacemaker-hyttiä paranneltiin läpi 1970-luvun. Pacemaker 352:t oli saatavilla hyttivalikoimalla: 54"–110" puskurista hytin takaseinään (BBC). 352 Pacemaker esiintyi Knight Rider (Ritari Ässä) -sarjassa super-kuorma-autona, Goliathina, ja "cab-over Pete" on mainittu klassisessa CB-radio -laulussa Convoyssä.


Lähde[muokkaa]

  • Artikkeli käyttää sisältöä englanninkielisen Wikipedian Peterbilt-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.