Auto

AutoWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Skoda Octavia, tavallinen nykyauto

Auto on pyörillä liikkuva useimmiten henkilöiden kuljetukseen tarkoitettu itsenäisesti liikkuva laite. Nimi auto tulee latinan automobile-sanasta, joka tarkoittaa "itsestään liikkuvaa". Suomen lain mukaan auto on henkilöiden tai tavaran kuljetukseen taikka määrättyyn erikoistehtävään valmistettu moottorikäyttöinen ajoneuvo, jossa on vähintään neljä pyörää tai telat ja jonka suurin rakenteellinen nopeus on suurempi kuin 25 kilometriä tunnissa. Määritelmän ulkopuolelle jätetään yleisesti myös kevyet nelipyörät eli mopoautot, traktorit, moottorityökoneet ja maastoajoneuvot eli mönkijät.

Auto ja voimanlähteet[muokkaa]

Höyryautot[muokkaa]

Jo 1400-luvulla suunniteltiin itseliikkuvia ajoneuvoja ja muun muassa Leonardo da Vinci pohti jousivoiman käyttöä kulkuneuvoissa. Myöhemmin Isaac Newton kehitti ajatuksen höyrypurkauksen voimalla liikkuvasta autosta. Ensimmäiset 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa syntyneet autot toimivatkin höyrykoneella, ja varhaisimmaksi autoksi mainitaan usein Nicolas Josef Cugnot'n kolmipyöräinen höyryauto vuodelta 1769. Se oli neljän kilometrin tuntinopeudella liikkuva armeijan käyttöön tarkoitettu kolmipyöräinen työkone, jonka tehtäviin kuului etenkin raskaiden tykkien vetäminen. Cugnot'n höyryautossa oli etupyörän edessä valtava boileri, jonka sisällä oleva vesi saatiin höyrystymään kuumentamalla. Höyry lisäsi painetta ja työnsi toisesta päästään eturenkaaseen kiinnitettyä mäntää ulospäin, jolloin auto nytkähti liikkeelle. Cugnot'n höyrykone oli yksitoiminen, eli höyrykone teki työtä vain yhteen suuntaan, mutta auton oma liike-energia työnsi männän takaisin. Ensimmäinen auto täytyi pysäyttää muutaman kerran tunnissa, jotta boileri saisi kerätyksi taas tarpeeksi höyrynpainetta. Seuraavana vuonna Cugnot teki toisen autonsa, joka pystyi kuljettamaan jo neljä matkustajaa. Valitettavasti hän sai kyseenalaisen kunnian kokea myös ensimmäinen moottoriajoneuvo-onnettomuus, minkä seurauksena Cugnot menetti rahoituksen keksintöihinsä.

Linjaliikenteeseen höyryautot pääsivät vasta 1832, kun Goldsworthy Guerneyn valmistamat autot alkoivat liikennöidä Gloucesterin ja Cheltenhamin välillä Iso-Britanniassa. Rautatieliikenteen vaikuttajat vastustivat ymmärrettävästi autojen yleistymistä ja onnistuivatkin vaikeuttamaan autoliikennettä huomattavasti esimerkiksi yli kymmenen kertaa suuremmilla siltamaksuilla hevosvaunuihin verrattuna ja erityisellä punaisen lipun lailla, jonka mukaan autojen edessä tuli aina liikkua jalankulkija heiluttamassa punaista lippua vaaran merkiksi. Tämä vasta yli 30 vuotta myöhemmin kumottu laki tietenkin laski autojen nopeuksia huomattavasti ja hidasti autotekniikan kehittymistä Englannissa. Linja-autojen esi-isät olivat suosittuja ympäri maailmaa, mutta höyrykonetta käytettiin myös kevyemmissä yksityisautoissa, joiden nopeus oli keskimäärin noin 20 km/h. Etenkin Bolléen perhe kasasi vuosina 1873-1883 hyvinkin edistyksellisiä höyryautoja, joista tunnetuin on yhä kunnossa oleva La Mancelle (1878). Siinä oli ketjuveto, ohjauspyörä pystysuoran akselin päässä, lisäksi moottori oli sijoitettu eteen, vaikka suuri boileri oli viisaasti matkustamon takana.

Kaasuautot[muokkaa]

Ensimmäisen kaasulla toimivan auton kehitteli Isaac de Rivas vuonna 1804. Kaasuautot voivat toimia maakaasulla, mutta myös nestekaasulla tai biokaasulla. Kaasun käyttö polttoaineena vähentää saasteita, sillä se palaa öljyä puhtaammin. Olemassaolevat bensiinikäyttöiset autot voidaan muuttaa maakaasulla käyviksi, mutta nykyään yhä suurempi osa maailman autoista valmistetaan suoraan kaasukäyttöisiksi. Usein kaasukäyttöisissä pienemmissä autoissa on myös bensiinitankki, mutta suuremmissa autoissa on pelkkä maakaasusäiliö. Maakaasuautojen käyttöön kannustaa polttoaineen edullisuus, polttoainekulut ovat vain 2-3 €/100 km.

Maailmassa tällähetkellä on noin 7,5 miljoonaa kaasukäyttöistä kulkuneuvoa. Eniten kaasukäyttöisiä kulkuneuvoja on Argentiinassa, Brasiliassa ja Pakistanissa. Ne ovat suosittuja myös Italiassa ja Saksassa. Suomessa autoja on vielä vähän, yhteensä 250. Pääosa näistä on Helsingin paikallisliikennebusseja, mutta myös paketti- ja henkilöautoja löytyy.

Sähköautot[muokkaa]

Sähkön käyttö autojen voimanlähteenä ulottuu kauemmaksi historiaan kuin nestemäisten polttoaineiden. Ensimmäiset sähköautot rakennettiin 1830-luvulla, mutta ne yleistyivät vasta 1880-luvulla. 1920-luvulle asti sähköautot olivat suositumpia, kuin vuonna 1885 kehitetty polttomoottoriauto.

Helsingin palolaitos otti vuonna 1909 käyttöön Suomen ensimmäisen sähköauton. Sähköinen paloauto oli käytössä 1920-luvun taitteeseen asti. Sähköautot alkoivat menettää suosiotaan polttomoottoreille kasvavan öljyteollisuuden ja halvan polttoaineen myötä.

Tyypillisessä sähköautossa sähkö varastoidaan akkuihin, joka ladataan yleisestä sähköverkosta. Akulta sähkömoottorille menevää sähkövirtaa säädellään 'kaasupolkimella' ja sähkömoottori pyörittää vetoakselien välityksellä pyöriä tai sähkömoottorit voidaan integroida pyörien sisään. Sähköautossa on yleensä kaksi vaihdetta: Yksi eteen ja yksi taakse.

Akkuun perustuva sähköauto on vuokaaviotasolla murskaavan yksinkertainen verrattuna polttomoottori- tai hybridiautoihin. Kehittymätön akkuteknologia on kuitenkin toistaiseksi estänyt sähköautojen yleistymisen, vaikka kehitystä on toki vuosien varrella tapahtunut. Uusilla nikkeli-metallihybridiakuilla voi toistaiseksi ajaa yhtäjaksoisesti noin 300 km matkan, joka jää kuitenkin vielä kauas polttomoottoriautoista.

Ekoautot Suomen Postilla[muokkaa]

Suomen Posti on käyttänyt suomalaisia Elcat-sähköautoja vuodesta 1990 päivänpostin ja sanomalehtien jakelussa. Vuonna 1998 sähköautoja oli eniten, yli 60 kappaletta. Elcatin valmistuksen loputtua 2000-luvun alussa ei ole löytynyt sopivaa seuraajaa korvaamaan näitä kotimaisia sähköautoja. Niinpä sähköautomäärä on laskenut viime vuosina, kun liikenteestä poistuville sähköautoille ei ole ollut seuraajaa. Tällä hetkellä käytössä on 3 sähköautoa, joista yksi on Citroën Berlingo Electrique. Lisäksi rajoitettu toimintamatka ja kasvaneet lähetysmäärät (kantavuus, kuormatila) ovat alentaneet myös Elcatin tapaisen sähköauton mahdollisuuksia Postin käytössä.

Postilla on ollut käytössään yksi maakaasuauto, mutta sen sopimusaika päättyi viime vuonna. Uusien käyttöönottoa rajoittaa tankkausasemien pieni määrä.

Posti kertoo seuraavansa aktiivisesti vaihtoehtoenergia-ajoneuvomarkkinoita, ja jos Postille soveltuvaa kalustoa tulee markkinoille, vaihtoehtoenergia-ajoneuvojen määrää lisätään.

1885 Benz, ensimmäinen auto

Polttomoottoriautot[muokkaa]

Vuonna 1885 valmistettiin ensimmäinen nykyaikaisen polttomoottorin avulla liikkuva auto, ja sen teki Carl F. Benz, kuuluisan Mercedes-Benz-konsernin perustaja. Lähes yhtä aikaa toinen saksalainen, Gottlieb Daimler, kehitteli oman versionsa polttomoottoriautosta, mutta kunnia ensimmäisestä nykyaikaisen auton esi-isästä annetaan Benzille. Daimlerin kanssa yhteistyössä toimi saksalainen Nicolaus Otto, jonka ottomoottorina tunnettu polttomoottorityyppi on nykyäänkin useimmissa henkilöautoissa käytössä, mutta Daimler kehitteli omalla tahollaan yli kolme kertaa nopeammin pyörivän moottorinsa. Hieman Benzin ja Daimlerin autojen valmistumisen jälkeen autoteollisuus alkoi ottaa huikeita askelia eteenpäin, ja etenkin ranskalaiset tulivat tunnetuksia autojen kehittymisestään, mm. kitkakytkin, ketjuveto ja tasauspyörästöllä varustettu vaihteisto kehitettiin näihin aikoihin. Myöhemmin ketjuveto tosin vaihtui jäykkään kardaanivetoon ja tasauspyörästö siirrettiin vaihteistosta taka-akselin keskivaiheille. 1890-luvulla myös toisenlainen moottorityyppi julkistettiin, nimittäin Rudolf Dieselin dieselmoottori, jossa käytettiin vaikeammin palavaa dieselöljyä bensiinin sijasta, eikä polttonestettä suihkutettu seoksena ilman kanssa, vaan molemmat suihkutettiin erikseen.

Vanhimmat autovalmistajat

Rakenne[muokkaa]

Perinteinen polttomoottoriauto voidaan jakaa seuraaviin rakenteellisiin osakokonaisuuksiin:

  • kori
    • ohjauspaneeli
FSO Polle, vanha avolavapakettiauto

Tilastotietoa[muokkaa]

Suomessa oli vuonna 2005:

Lisäksi oli moottoripyöriä noin 155 551.

Henkilöautojen jakauma Suomessa vuonna 2003. Suluissa tyypillisiä autotyypin edustajia.

  • Pikkuautot 20 % (Peugeot 206, Suzuki Alto, Kia Picanto, Skoda Fabia)
  • Pienehköt perheautot 37 % (Peugeot 307, Skoda Octavia, Suzuki Liana, Ford Focus, Toyota Corolla, Volkswagen Golf)
  • Keskikokoiset perheautot 22 % (Citroën C5, Ford Mondeo, Mazda6, Audi A4, Toyota Avensis)
  • Suuret perheautot 12 % (Audi A6, Volvo S/V70, Volvo S60)
  • Edustustason autot 3 % (Jaguar S-type, Chrysler 300)
  • Maasturit 3 % (Land Rover Defender, Mitsubishi Pajero, Toyota Land Cruiser, Volvo XC90)
  • Suuret tila-autot 2% (VW LT, Ford Transit, Fiat Ducato)
  • Matkailuautot 1 %
  • Urheiluautot 0 % (Mercedes SLK, Porsche 911, Ferrari 360 Modena/Spider)

Lähde[muokkaa]

  • Artikkeli käyttää sisältöä Wikipedian Auto-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.