PowerFlite

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
PowerFlite
Valmistaja ja valmistusmaa Chrysler Corporation,
Valmistusaika 1954 - 1961
Luokka
Kori
Suunnittelija {{{suunnittelija}}}
Pohjalevy {{{pohjalevy}}}
Moottori
Iskutilavuus
Teho
Voimanvälitys 2-portainen automaattivaihteisto
Kiihtyvyys
Huippunopeus
Kulutus
CO2-päästöt g/km
Hintaluokka
Edeltäjä M6 Presto-Matic
Hy-Drive
Seuraaja TorqueFlite
Saman luokan autoja

PowerFlite oli Chrysler Corporationin vuosina 1954 - 1961 valmistama ja henkilöautoissaan käyttämä, kaksiportainen automaattivaihteisto. Vaihteiston valmistus alkoi vuoden 1953 lopulla ja huolimatta Chryslerin kolmeportaisen TorqueFliten esittelystä vuonna 1956, yksinkertainen ja luotettava PowerFlite oli saatavilla Plymouthin ja Dodgen vaihteistoksi mallivuoden 1961 loppuun, jonka jälkeen sen valmistus lopetettiin.

Chrysler Corporation oli yksi viimeisistä ajoneuvovalmistajista Yhdysvalloissa, joka esitteli täysautomaattisen vaihteiston. General Motors Corporation oli esitellyt Oldsmobilen Hydramatic-vaihteiston jo 14 vuotta aiemmin ja Ford Motor Company oman Ford-O-Maticinsa kolme vuotta aiemmin. Packardin Ultramatic oli tullut markkinoille vuonna 1949 ja Studebakerin Automatic Drive vuonna 1950. PowerFlite oli rakenteeltaan ja toiminnaltaan yksinkertaisempi kuin markkinoilla olevat muut automaattivaihteistot. Koska mekaanisia komponentteja ja toimintoja oli vähemmän, oli vaihteisto myös hyvin luotettava ja se palveli nöyrästi niin kuutoskoneisen Plymouth kuin Hemi V8-moottorisen Imperialin vaihteistona. Toisin kuin muissa automaattivaihteistoissa, PowerFlitessa ei ollut "Park"-toimintoa eli parkkilukkoa. Tämän takia seisontajarrun käyttö oli välttämätöntä aina, kun auto pysäköitiin. Kaikkien tuon aikakauden Chrysler-tuotteiden seisontajarru oli käyttöjarruista erillinen oma yksikkönsä, jossa vaihteiston hännän jälkeen sijoitettu jarrurumpu esti kardaaniakselin pyörimisen ja piti näin auton paikoillaan.

PowerFliten ohjaus tapahtui aluksi ohjauspylvääseen siijoitetun valitsimen avulla. Vaihdekaavio oli R-N-D-L, joka poikkesi muiden valmistajien käyttämästä P-N-D-L-R-järjestyksestä. Chrysler perusteli PowerFliten muista poikkeavaa kaaviota käyttöturvallisuudella. Koska auto käynnistettiin vaihteiston asennossa "N", tarvittiin vain yksi valitsimen siirto, että auto saatiin liikkeelle eteen- tai taaksepäin. Koska peruutusvaihteen ja "D"-vaihteen välissä oli vapaa, huolimaton valitsimen siirto "L"-asennosta ei vielä kytkenyt peruutusvaihdetta päälle. Peruutusvaihteelta ajovaihteelle kytkettäessä, "D"-vaihteen ohittaminen vahingossa ei myöskään aiheuttanut vaaraa tai vahinkoa. Myöhemmin, kun Yhdysvaltain liittovaltion liikenneturvallisuusvirasto NHTSA (National Highway Traffic Safety Administration) alkoi antaa ajoneuvojen hallintalaitteita koskevia määräyksiä, Chryslerin vaihteistokaaviosta, lisättynä "Park"-asennolla (P-R-N-D-L), tuli turvallisuusvaatimusten mukainen standardi. Vuonna 1955 vaihteenvalitsin siirtyi ohjauspylväästä kojelautaan, jossa sitä hoidettiin pystysuorassa kaaviossa liikutettavalla vivulla. Tässä sovelluksessa peruutusvaihde oli ylimpänä ja "L" alimpana. Vuonna 1956 Chryslerin kojelaudan vaihteenvalitsin muutettiin painonapeilla kytkettäväksi, tämä toiminto oli käytössä mallivuoden 1964 loppuun, eli myös TorqueFliten kanssa.

Neuvostovalmisteinen, ZIL-111-mallissa käytetty kaksiportainen automaattivaihteisto on rakenteeltaan identtinen Chryslerin PowerFliten kanssa.

Aiheesta muualla[muokkaa]

https://www.youtube.com/watch?v=oAslCTRwsPk 1956 Chrysler Push Button Powerflite Transmission

Lähteet[muokkaa]

http://books.google.fi/books?id=8NsDAAAAMBAJ&pg=PA81&hl=en&sa=X&ei=S8Q4T9XAH8aygwe0k-nnBQ&redir_esc=y#v=onepage&q&f=true
http://www.allpar.com/mopar/powerflite.html