VDL Nedcar

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

NedCar (Netherlands Car B.V.) on eteläisessä Hollannissa, Bornin kaupungissa toimiva autotehdas. Tehtaan perusti DAF, joka vuonna 1967 siirsi tuotantonsa uuteen tehtaaseen Borniin. Tammikuussa 1973 Volvo osti kolmanneksen DAF:sta ja vuonna 1975 Volvon omistusosuuden noustua 75 %:iin tehtaan nimeksi tuli Volvo Car B.V. Tällöin myös DAF 66 -malli nimettiin uudelleen Volvo 66:ksi.

1980-luvulla Hollannin valtio osti osuuden tehtaasta varmistaakseen sen tulevaisuuden Volvon laajentuessa Belgiassa. Tuotanto oli tuohon aikaan 100 000 kappaletta Volvo 340 / 360-sarjan autoja vuodessa. 400-sarjaa varten tehtaan kapasiteettia kasvatettiin. Vuonna 1992 Mitsubishi tuli mukaan omistajaksi ja yhtiön nimeksi tuli NedCar. Vuodesta 1995 lähtien tuotteet olivat Volvo S40 / V40 ja Mitsubishi Carisma. Vuosituotanto oli suurimmillaan 250 000 vuonna 1999. Samaan aikaan valtio luopui omistuksestaan ja vuonna 2001 myös Volvo vetäytyi tehtyään päätöksen uuden S40:n ja V50:n valmistuksesta Belgian tehtaallaan.

Maaliskuussa 2001 Mitsubishistä tuli kokonaan NedCarin omistaja. Tuotteeksi tuli Colt ja tuolloin Mitsubishin kumppanina olleen DaimlerChryslerin Smart Forfour, joka perustui suurelta osin Coltin tekniikkaan. ForFourin tuotanto päättyi kannattamattomana heinäkuussa 2006 ja nykyään tehtaan tuotanto jää kolmannekseen noin 200 000 auton vuosikapasiteetista.

Syksyllä 2007 Mitsubishi Motors Corporation ilmoitti, että aikaisemmin Japanissa Nagoyan tehtaalla Euroopan markkinoille valmistettujen Mitsubishi Outlanderien tuotanto siirretään NedCarin tehtaalle. Japanin markkinoille tarkoitettujen autojen tuotanto jatkuu edelleen Japanissa.

Mallit[muokkaa]

(tähdellä (*) merkattuja valmistetaan edelleen.)

Linkki[muokkaa]