Bristol Cars

Kohteesta AutoWiki
(Ohjattu sivulta Bristol)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bristol Cars Ltd
Bristol Cars Limited latest logo.png
Yritysmuoto Osakeyhtiö
Toimiala Ajoneuvoteollisuus
Perustettu Bristolissa v. 1945
Emoyhtiö Kamkorp Ltd
Yhtiön kotisivu www.bristolcars.co.uk
Bristol 400

Bristol-merkkisistä hyötyajoneuvoista kertoo artikkeli Bristol Commercial Vehicles.

Bristol Cars Limited on käsityönä korkealuokkaisia urheiluautoja valmistava yhtiö, jonka kotipaikka on Lontoon Kensingtonissa.[1]

Yleistä[muokkaa]

Bristol Cars on ainoa elossa oleva yhtiö, joka kantaa nimessään yhteyttä entiseen Bristol Aeroplane Company -yhtiöön. Se oli aikanaan yksi tärkeimmistä brittiläisistä ilmailualan yrityksistä ja työllisti suurimmillaan noin 70 000 henkilöä. Toisen maailmansodan jälkeen yhtiöön perustettiin autojen valmistamista varten oma divisioona, josta myöhemmin tuli Bristol Cars Limited -yhtiö.

Toisin kuin useimmat ajoneuvovalmistajat, Bristol ei pyrkinyt saamaan tuotteilleen julkista näkyvyyttä ja sillä oli yksi ainut näyttelyhuone Lontoon Kensingtonissa. Bristolin myynti- ja tiedotuspolitiikka oli samassa linjassa markkinoinnin kanssa. Vaikka ostajalla olisi rahaa, se ei tarkoittanut että hän olisi voinut ostaa Bristolilta auton. Henkilökohtaiset suhteet ja henkilökemiat ratkaisivat tässä asiassa. Yhtiö julkisti tuotantolukunsa viimeksi vuonna 1982, silloin valmistui 104 autoa. Yhtiön autoilla on kuitenkin oma vannoutunut kannattajakuntansa.[2][3]

Maaliskuussa 2011 yhtiön rahoittajat ja suurimmat velkojat ottivat yhtiön hallintaansa ja nimesivät sinne uuden johdon. Autojen valmistus keskeytettiin ja 22 työntekijää irtisanottiin. Huhtikuussa 2011 yhtiön uudeksi omistajaksi tuli yksityinen holdingyhtiö Kamkorp. Vuodesta 2011 lähtien yhtiö hoiti vanhojen malliensa kunnossapitoa ja entisöintejä, samalla kun se kehitti uutta mallia. Paluu autojen valmistuksen pariin tapahtui vuonna 2015, jolloin yhtiö antoi ilmoituksen "Pinnacle"-projektin hedelmänä syntyneen Bullet-mallin ottamisesta tuotantoon. Malli esiteltiin julkisesti kesäkuussa 2016 ja sen valmistuksen on tarkoitus alkaa vuoden 2017 aikana.[4][5][6]

Historia[muokkaa]

Bristol 401
Lokakuu 1949
Bristol 407 Zagato

Ensimmäisen maailmansodan päättyminen vuonna 1918 tiesi Britannian ilmailuteollisuuden yrityksille tilausten rajua pudotusta ja taloudellisia vaikeuksia. Pystyäkseen tarjoamaan työväelleen töitä ja saadakseen yhtiön talouden tasapainoon, Bristol Aeroplane Company alkoi valmistamaan koreja Armstrong Siddeley -yhtiölle ja linja-autojen koreja omalle sisaryhtiölleen, Bristol Tramwaysille. Yhtiö teki myös sopimuksen kevyen Bristol Monocar -auton valmistuksen aloittamisesta, mutta niitä ei valmistunut kuin kaksi kappaletta.[7]

Alkutaival[muokkaa]

Toisen maailmansodan sytyttyä Sir G. Stanley White, Bristol Aeroplane Companyn johtaja vuosina 1911–1954, varoi joutumasta samanlaisiin vaikeuksiin toistamiseen. Yhtö työllisti nyt 70 000 henkeä ja hän tiesi että yhtiöllä on oltava suunnitelmat sitä päivää varten, kun sotatoimien ahnas lentokoneiden ja -moottoreiden kysyntä yhtäkkiä lakkaa.

Jo niin aikaisin kuin vuodelta 1941 on olemassa George S.M. Whiten, Sir Stanleyn pojan, kirjoittamia tai hyväksymiä dokumentteja, joissa käsitellään autoja valmistavan divisioonan perustamista sodan päätyttyä. Yhtiössä oli tehty myös päätös, että tätä tarkoitusta varten ostetaan jokin olemassaoleva valmistaja kuten Alvis, Aston Martin, Lagonda, ERA tai Lea-Francis.[8]

Bristol aloitti neuvottelut AFN Ltd -yhtiön kanssa yhteisen ajoneuvojen valmistuksen aloittamisesta sodan päätyttyä. AFN oli ennen sodan alkamista toiminut saksalaisen BMW:n autojen maahantuojana ja valmisti itse Frazer Nash -autoja.[9]

Tärkeimmät keskustelut käytiin toukokuussa 1945, Frazer Nash -yhtiön johtajan D.A. Aldingtonin ja Eric Storeyn, Bristolin johtajan George Whiten assistentin välillä. D.A. Aldington oli tuolloin Britannian lentokonetuotannosta vastaavan ministeriön (Ministry of Aircraft Production, MAP) tarkastaja.

Frazer Nash -yhtiön pääomistajat, kolme Aldingtonin veljestä, olivat ennen sotaa tuoneet Britanniaan BMW:n valmistamia autoja ja myyneet niitä Fraser Nash B.M.W. -nimisinä. He lupautuivat valmistamaan BMW:n malliin perustuvan, mutta päivitetyn version heti, kun autojen siviilituotanto taas sallittaisiin. Tämä sopi täydellisesti Bristolin suunnitelmiin, joissa visioitiin että valmistettavan auton tulisi olla uheilullinen ja korkealuokkainen. Britannian sotakorvaussaatavia hoitavan viraston tuella H. J. Aldington matkusti Yhdysvaltain miehitysalueelle Müncheniin ja otti haltuunsa BMW 327 -auton ja M328-moottorin piirrustukset.

Kesäkuussa 1945 Bristol Aeroplane Company oli jo luonut autojen valmistuksesta vastaavan divisioonan sekä ostanut AFN Ltd -yhtiön osake-enemmistön. Bristol Aeroplanen kotilentokentän yhteyteen Filtoniin, Bristolin kaupungin läheisyyteen, rakennettiin tehdas autojen valmistusta varten.[10]

Itsenäiseksi yhtiöksi[muokkaa]

George White ja Reginald Verdon-Smith edustivat pääomistaja Bristol Aeroplane Companya Frazer-Nashin uudessa hallituksessa. Kuitenkin jo tammikuussa 1947, pian ensimmäisten autojen valmistuttua, erimielisyydet Aldingtonien ja emoyhtiön välillä saavuttivat pisteen, jossa Bristol myi Frazer Nash -omistuksensa pois. Aldingtoneja hiersi mm. se, että autojen merkkinä oli sovittu olevan Frazer-Nash-Bristol, mutta niistä tulikin yksinkertaisesti Bristoleja.[11] Samassa yhteydessä autoja valmistanut divisioona muutettiin Bristol Cars Ltd -yhtiöksi.

Uusi omistaja[muokkaa]

1956 Bristol 405 Abbott Drop Head Coupe
1968 Bristol 410:n vararengastila etulokasuojan sisällä.

Vuonna 1960 Britannian hallitus ajoi maan merkittävimmät lentokonevalmistajat yhteen ja ne muodostivat British Aircraft Corporation (BAC) yhtiön. (Josta myöhemmin muodostettiin British Aerospace (BAe), ja joka taasen oli omistamassa British Leylandin jäänteitä) Samalla kun lentokoneiden valmistusta ajettiin saman yhtiön alaisuuteen, niin tehtiin myös lentokonemoottoreiden suhteen. Vuonna 1956 Bristolin lentokonemoottoreiden valmistus oli siirretty Bristol Aero Engines -yhtiön alaisuuteen ja nyt tämä yhdistyi Armstrong Siddeley Motors Ltd:n kanssa. Nämä kaksi moottorivalmistajaa perustivat Bristol Siddeley Engines Ltd -yhtiön, johon kuuluivat myös Bristol Cars ja automerkki Armstrong Siddeley. Jälkimmäisen valmistus lopetettiin heinäkuussa 1960 ja saman vuoden syyskuussa Bristol Cars myytiin pois.

Uudeksi omistajaksi tuli George S.M. White, autotehtaan perustamisen takana ollut voimahahmo ja entinen johtaja. Hän jatkoi nytkin yhtiön johdossa ja oli sen hallituksen puheenjohtaja. White myi kuitenkin omistuksestaan 40% kilpa-ajaja Tony Crookille, joka oli ollut Bristolin johtava agentti. Nyt Crookista tuli Bristolin yksinomainen edustaja.[12]

Syyskuussa 1969, vain kuukausi ennen uuden Bristol 411:n paljastustilaisuutta, Sir George, joka hänestä oli tullut, joutui vakavaan onnettomuuteen Bristol 410 -autollaan. Auto kärsi vain pinnallisia vaurioita mutta Sir George sai vakavia vammoja.

Ajan kuluessa kävi ilmeisen selväksi, että hän ei koskaan enää tervehtyisi ainakaan täysipainoiseen työelämään. Niinpä Sir George päätti vuonna 1973 myydä omistamansa osake-enemmistön yhtiöstä Crookille. Nyt kun viimeinenkin side Whiten perheen kanssa oli katkaistu, British Aerospace vaati yhtiötä siirtämään tehtaansa pois Filtonin lentokenttäalueelta. Bristol Cars löysi uudet toimitilat Patchwayn pikkukaupungista, Bristolin lähistöltä. Pääkonttori sijoitettiin Kensingtonin High Streetin näyttelytilan yhteyteen ja Crook sukkuloi näiden kahden pisteen välillä Bristolin pienlentokoneella.

Crookin johtamana yhtiö valmisti kronologisesti kuusi eri mallia. Niiden nimet oli otettu Bristolin lentokoneteollisuuden menneisyydestä: Beaufighter, Blenheim, Britannia ja Brigand.

Erään aikakauden päätös[muokkaa]

Helmikuussa 1997, tuolloin 77 vuoden iässä ollut Crook myi Bristol Carsista 50 prosentin osuuden brittiläiselle auto-entusiastille, miljonääri Toby Silvertonille, joka sai myös option täyteen omistusoikeuteen kauppaa seuranneen neljän vuoden kuluessa. Toby Silvertonin lähipiiristä voitaneen mainita sen verran, että hänen isänsä Arthur Silverton oli vuonna 1975 perustanut Overfinch-yhtiön, joka valmistaa Range Rovereista ylellisiä muunnoksia. Toby oli miljardööri Joe Lewisin vävy. Lewis taasen oli Bahamalla pääkonttoriaan pitäneen sijoitusyhtiö Tavistock Groupin perustaja ja pääinvestori. Tämä kolmikko liittyi kaupan myötä Bristolin hallitukseen.

Crook ja Toby Silverton tuottivat mallit Speedster, Bullet ja 411 Series 6. Vuonna 2002 Bristol Cars siirtyi kokonaisuudessaan Silvertonin ja Tavistock Groupin omistukseen. Silvertonista tuli nyt yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja Crook jatkoi toimitusjohtajana. Tällä työjärjestyksellä he kehittivät kaksipaikkaisen V10-moottorisen mallin, joka sai Bristol Fighter -nimensä entisen Bristol Aeroplanen valmistaman I maailmansodan hävittäjäkoneen mukaan.[13]

Elokuussa 2007 Crook viimein luopui yhteydestään Bristol Cars:iin. Maaliskuussa 2011 annettiin ilmoitus, että Bristol Cars on otettu luotonantajien ja velkojien hallintaan. Mutta jo huhtikuussa 2011 pelastus saapui Frazer-Nash Research -yhtiön muodossa.[14][15]

Kamkorp-aikakausi (2011 – )[muokkaa]

1968 Bristol 410
1970 Bristol 411 Series 1

Marraskuun 3. päivänä vuonna 2011 annettiin ilmoitus, että Bristol Cars -yhtiön velkojat ja luotottajat ovat ottaneet yhtiön hallintaansa. Tämä johti 22 henkilön välittömään irtisanomiseen. Huhtikuun 21. päivänä ilmoitettiin, että Kamkorp-yhtiö oli ostanut Bristol Carsin. Virallisesti Bristolin uudeksi omistajaksi merkittiin Kamkorpin tytäryhtiö Frazer-Nash Research, joka toimii mm. sähkökäyttöisten autojen teknisten ratkaisujen kehittäjänä. Yrityskauppaa voisi luonnehtia kahden brittiläiseen autohistoriaan liittyvänn merkin yhteenpaluuksi, omistajakuvion ollessa vain päinvastainen kuin vuosikymmeniä aiemmin. Tosin Archibald Frazer-Nashin perustamalla insinööritoimistolla, josta 1930-luvun lopulla tuli Frazer-Nash Research Limited, ei ollut ollut Frazer Nash -autojen kanssa enää mitään tekemistä sitten 20-luvun lopun.[16][17]

Bristol Bullet[muokkaa]

Pääartikkeli: Bristol Bullet

Vuonna 2014 Bristol Cars antoi ilmoituksen, että yhtiöllä on työnimen "Project Pinnacle" alla suunnitteilla uusi auto. Ensimmäiset asian tiimoilta kirjoitetut artikkelit ounastelivat, että auto olisi BMW:n moottorilla varustettu bensiinihybridi. Tämän jälkeen otaksuttiin, että auto olisi puhtaasti bensiinikäyttöinen V8, tämä varmistui yhtiön toukokuussa 2015 antamassa lehdistötiedotteessa. BMW-moottorin myötä Bristol Carsin historian ympyrä sulkeutui.[18][19][20]

Kaksipaikkainen roadster-malli teki ensimmäisen julkisen esiintymisensä, kevyesti naamioituna, kesäkuussa 2016 pidetyssä Goodwood Festival of Speed -moottoriurheilutapahtumassa. Heinäkuussa auto esiteltiin ilman naamiointia, sen tekniset yksityiskohdat ilmoitettiin ja auton ilmoiettiin olevan nimeltään Bristol Bullet. Omapainoltaan 1130 kiloisen, hiilikuitukorisen auton voimanlähteenä on 276 kW:n (370 hv) vapaastihengittävä, 4,8-litrainen BMW V8. Auton lähtöhinta Englannissa on £ 250 000. Suunniteltu vuosituotanto on 70 autoa. Bristolin mukaan heidän uusi autonsa on yhtiön tulevaisuuden range-extender- eli laajennetun toimintasäteen sähköauton esiaste.[21]

Autot[muokkaa]

1974 Bristol 411 Series 4
Bristol 603
N. 1980 Bristol 412

Kuusisylinteriset[muokkaa]

Bristol Carsin ensimmäinen auto oli Bristol 400, jonka prototyyppi valmistui vuonna 1946 ja se esiteltiin vuoden 1947 Geneven autonäyttelyssä. Malli perustui toista maailmansotaa edeltäneeseen BMW:n tekniikkaan: alusta oli peräisin BMW 326:sta, moottori 328:sta ja kori 327:sta. Malli oli niin suora kopio, että sen keulalla jopa säilytettiin BMW:lle jo tuolloin tyypillseksi piirteeksi muodostuneet "munuaiset". Bristol paranteli alkuperäistä konstruktiota BMW:ltä auton suunnitelmien mukana Britanniaan pestatun insinööri Fritz Fiedlerin kanssa ja he saivat aikaan auton, joka kaikilta ominaisuuksiltaan vastasi erityisvalmisteista kilpa-autoa. Bristol 400 -autoja valmistettiin 700 kappaletta, joista 17 sai päällensä Pininfarinan tyylikkään drophead-korin.[22][23]

Vuonna 1949 400-mallin rinnalle tuotiin viisipaikkainen 401. Tämän mallin avokorinen muunnos oli 402, joita valmistettiin ainoastaan 23 kappaletta. Italialainen Carrozzeria Touring valmisti 401:n alustalle superleggera-korin, joka oli aerodynaamisesti liukkaampi, kiihtyi nopeammin ja saavutti suuremman huippunopeuden. Sen voimalla Bristol saavutti kärkisijoituksia tärkeimmissä eurooppalaisissa autokilpailuissa.

Vuonna 1953 seurasi 403, jossa oli parannellut jarrut, vaihteisto, iskunvaimentimet, lämmitinlaite ja moottori, joka oli itseasiassa alaspäin viritetty kisamoottori. Bristol käytti samaa moottoria 450-mallissa, jolla se osallistui vuoden 1953 Le Mansin 24 tunnin ajoon. Mallin debyyttikisa päättyi kahden ajatetun auton kampiakselivaurioon, mutta ajetut kierrokset osoittivat mallin huikean potentiaalin. Kun vian aiheuttaja oli korjattu, parin seuraavan vuoden Le Mans -kilpailut ja muut suuret eurooppalaiset luotettavuusajot olivat Bristolin juhlaa. Yhtiö kuitenkin vetäytyi kilparadoilta vuonna 1955.

Rinnan 403:n kanssa valmistettiin lyhyempiakselivälistä 404-mallia. Siinä oli voimakkaampi moottori ja muotoilu vivahti hieman 450-mallin suuntaan. 404:ssä esiteltiin etulokasuojan sisään piilotetut akku ja varapyörä. Auto oli valmistettu äärimmäisen tiukoilla standardeilla ja tämä näkyi luonnollisesti hinnassa. Tämä seikka, yhdessä Britanniassa isomoottorisiin autoihin kohdistuneen kiristyneen verotuksen kanssa aiheutti sen, että mallia valmistettiin ainoastaan 40 kappaletta.

Vuonna 1954 tutantoon otettu 405 oli paljon menestyksekkäämpi, ehkä neliovisuutensa vuoksi. 405 jäi Bristolin ainoaksi nelioviseksi malliksi. Se pysyi tuotannossa vuoteen 1958 asti ja mallista valmistui 297 saloon- ja 43 drophead coupé -korista yksilöä.

Vuonna 1958 esiteltiin Bristolin viimeinen kuusisylinterisellä rivimoottorilla varustettu malli, 406, jota valmistettiin vuoteen 1961 saakka.

V8-moottoriset[muokkaa]

N. 1984 Bristol Brigand
2004 Bristol Fighter

406:n korvaaja, 407, oli varustettu Kanadan Chryslerin toimittamalla 5,2-litraisella (318 cid) V8-moottorilla.

Vuonna 1963 sitä seurasi uusilla muodoilla ja mm. parannetulla iskunvaimenuksella ryyditetty 408. Sitä seurasi loogisesti malli 409. V8-moottorien ja kolmeportaisen TorqueFlite-automaatin myötä Bristol oli siirtynyt käyttömukavuudeltaan GT-autojen kärkikaartiin.

Vuonna 1966 esitelty 410 oli viimeinen Chrysler A-moottoria käyttänyt malli.

Vuoden 1969 Bristol 411 oli varustettu Chryslerin 6,2-litraisella (383 cid) Chrysler B-moottorilla. 411-mallia valmistettiin vuosien 1969 - 76 välisenä aikana kuutena eri sarjaversiona ja sen moottori vaihtui vuonna 1974 6,5-litraiseksi (400 cid). [24]

Vuonna 1976 411:n korvasi 603 ja Zagaton korittama 412. Tekniikkana näissä on edelleen Chryslerin isolohko V8, iskutilavuudeltaan 5,9 - 6,5 litraa (361 - 400 cid), samoin vaihteistona on kolmeportainen TorqueFlite. Bristol lakkaa ilmoittamasta vuosittaiset valmistusmääränsä. Tästä eteenpäin mallisarjoina jatkoivat Beaufighter / Beaufort, Britannia / Brigand ja Blenheim.

V10-moottorinen[muokkaa]

Vuosina 2004 - 2011 Bristol valmisti pieninä määrinä Chryslerin 8-litraisella Magnum V10 -moottorilla varustettua Fighter-mallia.

Bristol-moottori[muokkaa]

Vuoteen 1961 asti Bristol valmisti 2-litraista, BMW M328-moottoriin pohjautuvaa kuusisylinteristä rivimoottoria, jota käyttivät myös muut urheilu- ja kilpa-autovalmistajat kuten AC, Lotus ja Cooper.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

Flag of the United Kingdom.svg.png Brittiläiset automerkit vuodesta 1946

Nykyiset merkit:
Arash | Ariel | Ascari | Asquith | Aston Martin | Beauford | Bentley | Bramwith | Bristol | Brooke | Caparo | Caterham | Dare | David Brown | Dax | Delfino | ERA | Ford | Gardner Douglas | Gibbs | Ginetta | Grinnall | GTM | Jaguar | Lagonda | Land Rover | Lenham | Lister | Locost | Locust | Lola | Lomax | Lotus | LTI | Lynx | Marlin | McLaren | MG | Midas | Mini | MK | MNR | Morgan | Noble | Pilbeam | Pilgrim | Quantum | Radical | Ram | Raw | Regent | Rolls-Royce | Ronart | Suffolk | Sylva | Tiger | Toniq | Ultima | Vauxhall | Westfield

Markkinoilta poistuneet:
AC | Africar | Albany | Allard | Alvis | Argson | Armstrong Siddeley | Arnott | Ashley | Astra | Austin | Austin-Healey | Berkeley | Biota | Bohanna Stables | Bond | Bradford | BSA | Buckler | Carbodies | Clan | Connaught | Convair | Cooper | Coronet | CRS | CSC | Daimler | Davrian | De Bruyne | Deep Sanderson | Dellow | De Lorean | Diva | Dri-Sleeve | DRK | Dutton | Ecosse | EEC | Elva | Emery | Enfield | ERA | Evante | Fairthorpe | Falcon | Farbio | Frazer Nash | Freestream | Frisky | Gem | Gilbern | Gill | Gitane | Gordano | Gordon | Gordon-Keeble | Harding | Healey | Heron | Hillman | HRG | Humber | Humming Bird | Hustler | Invicta | Iota | JAG | Jago | Jarc | JBM | Jeffrey | Jenard | Jensen | Jensen-Healey | Jowett | Kendall | Kieft | Killeen | Lanchester | Larmar | Lea-Francis | Light Car Company | Lloyd | LMB | Marauder | Marcos | McCandless | MCW | Minijem | Morris | Murad | MVM | Nelco | Nobel | Nova | Nymph | Ogle | Opperman | Owen | Panther | Paramount | Parradine (1987–1991) | Parradine (1998–2005) | Pashley | Peel | Peerless | Pelland | Piper | Powerdrive | Princess | Probe | Quasar-Unipower | Reliant | Replicar | Reselco | RGS Atalanta | Rickman | Riley | Robin Hood | Rochdale | Rodley | Rover | Royale | Russon | Safir | Scamp | Schuppan | Scootacar | Scorpion | Scorpion | Singer | SP | Spartan | Standard | Sterling | Strathcarron | Sunbeam | Sunbeam-Talbot | Swallow | Tippen | Tornado | Trident | Triumph | Trojan | Turner | TVR | TX | Unipower | Vanden Plas | Voodoo | Warwick | Wolseley | Yak